työnantaja haluaa keskusteluun

Siirry alas

työnantaja haluaa keskusteluun Empty Vs: työnantaja haluaa keskusteluun

Viesti  Mirri lähetetty Ti Elo 11, 2009 4:04 pm

Ei taida nyt se lapun vieminen riittää, koska sairausloma on jatkunut noin pitkään, ja työnantaja haluaa keskustella tilanteestasi. Työnantajalla on oikeus ja myös velvollisuus paneutua miettimään pitkään sairauslomalla olleen työntekijän asioita.
Jotenkin asia pitäisi kuitenkin hoitaa niin, ettet sinä tuntisi oloasi epävarmaksi tai uhatuksi työnantajan ilmoittaessa haluavansa keskustella kanssasi.

Sinulla pitäisi olla työnantajan järjestämä työterveyshuolto, jonka palveluita sinulla on oikeus käyttää, ja joka myös olisi tukenasi tässä tilanteessa. Sinuna minä menisin nyt kipinkapit työterveyshuollon juttusille. Sieltä tullaan halutessasi myös keskusteluihin mukaan - sinun tueksesi. Sinun ei ole ollenkaan pakko suostua mihinkään sellaiseen keskusteluun, jossa olet yksinäsi työnantajan edessä.

Miksi työnantaja toivoo saavansa keskustella kanssasi ennen seuraavan sairausloman alkamista, sitä en tiedä. Mutta minusta niin kiireelliseen keskusteluun sinun ei tarvitsisi suostua, vaan päinvastoin sairauslomasi olisi hyvä saada alkamaan ennen mitään keskustelua. Toisaalta, jos työnantaja haluaa keskustella kanssasi, sinulla ei ole oikeutta kieltäytyä - ei niin kauan kuin et ole sairauslomalla. Sairausloma taas suojaa sinua keskusteluilta, sinä olet silloin sairas ja sillä siisti. Ainakin sen pitäisi suojata.

Sinun kannattaa kertoa työnantajan keskustelutoiveesta myös psyk.polilla hoitavalle lääkärille. Sielläkin voitaisiin miettiä miten suojata sinua nyt niin, ettei työnantaja painostaisi mihinkään, vaan saisit rauhassa parantua masennuksestasi.

Joka tapauksessa tilannettasi pitäisi työnantajankin suostua miettimään yhdessä työterveyshuollon, ja työsuojeluihmisten kanssa - ei mitään yksipuolisesti työnantajan ehdoilla 'keskustelua'. Ja yhteistuumin käytävien keskustelujen aika olisi vasta sitten, kun sinä olet paranemassa, ja palaamassa työhön. Mutta sinun työnantajasi voi ajatella toisin, ja siksi sinun kannattaisi nyt mielestäni rakennella itsellesi tukiverkostoa työterveyshuollosta ja työsuojeluihmisistä.

Minuun kirjoittamasi juttu kolahti, koska muistan omalta pitkältä sairauslomaltani ajan, jolloin korkea johtaja soitti kotiin ja vaati minua neuvotteluun. Hän sanoi haluavansa tietää tuleeko minusta vielä työkykyistä. Se oli hirveä tilanne - ja vielä hirveämpi sen vuoksi, että silloin olin melkoisen sairas. Sen verran kuitenkin tajusin, että hälytin apuun niin työterveyshuollon kuin työsuojeluvaltuutetunkin. Sähköpostikirjeenvaihto oli siinä tilanteessa hyödyllinen, koska se taltioituu - puhelin on vihoviimeinen juttu huonokuntoiselle mt-potilaalle tällaisissa asioissa.
Joten kirjoittelepa sinäkin postia vähän sinne sun tänne, ja kerro työnantajasi keskustelutoiveesta/-vaatimuksesta. Saat tueksesi ihmisiä, jotka miettivät miten asiassa edetään niin, ettet sinä joudu nyt jyrätyksi.
Mirri
Mirri

Viestien lukumäärä : 311
Join date : 10.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

työnantaja haluaa keskusteluun Empty Vs: työnantaja haluaa keskusteluun

Viesti  Mirri lähetetty Ke Elo 26, 2009 5:10 am

"Omat lomat" kyllä aiheuttavat potkut alta aikayksikön, ei sille mitään mahdeta. Kahdeksan työpäivää on aivan liian pitkä aika olla töistä luvatta poissa, se on yksiselitteisesti sopimusrikkomus. Niinpä irtisanominen on ihan ymmärrettävää ja hyväksyttävää, eikä ammattiliitotkaan voi sellaiselle irtisanomiselle yhtään mitään - sopimukset kun sitovat kaikkia osapuolia.

Sanoit, että oli rankkaa saada kuulla 'kelpaamattomuus' sen vuoksi, ettei kykene muiden sääntöihin. Varmaan kuitenkin osasit odottaa jotakin reagointia siihen, että olet ollut 'omilla lomilla'. Ne säännöt ovat työmarkkinaosapuolten yhdessä sopimia, joten ne eivät ole 'muitten sääntöjä', vaan koskevat kaikkia työmarkkinoilla olevia ihmisiä.

Sääntöjen rikkomisesta sinä et hyödy millään lailla, sen sijaan olisi tosi tärkeää, että olisit aina yhteydessä työterveyshuoltoon/terveyskeskukseen silloin, kun sinusta tuntuu siltä, ettet kykene menemään töihin. Silloin saataisiin näyttöä työkyvyttömyydestä, ja se taas auttaisi sinua. Älä jää sänkyyn makaamaan, kun et kykene menemään töihin, vaan ota silloin yhteyttä lääkäriin tai esim. terveydenhoitajaan. Myös silloin, kun olet hakemassa töitä, etkä kykenekään menemään saamaasi työpaikkaan. Saisit näyttöä siitä, ettet ole mikään työhön sopeutumaton 'tuollainen', vaan oikeasti työkyvytön. Olisi parempi saada esille psyykkisistä syistä johtuva työkyvyttömyys kuin mitään sellaista, ettet sinä vain kykene sopeutumaan yhteisiin sääntöihin...
Mirri
Mirri

Viestien lukumäärä : 311
Join date : 10.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa