On Being Normal...

-
K I R J A - A R V I O

Paul Verhaeghe (2004): On Being Normal and Other Disorders. A Manual for Clinical Psychodiagnostics. Alkuteos: Over normaliteit en andere
afwijkingen. Handboek klinische psychodiagnostiek (2002). Translated by Sigi Jottkandt. New York: Other Press, 2004.- xi + 513 p. (Akateemisessa 47,00)

Psykologi Paul Verharghe on Gentin yliopiston (Belgia) psykoanalyysin
professori ja itse lacanilainen analyytikko. Hänen kirjallaan on ainakin
kaksi funktiota:

(1) Nykyisen (DSM, ICD) psykiatrisen diagnostiikan kritiikki: Sairausluokitukset pohjaavat epäteoreettiseen deskriptiiviseen
oire-systeemiin, jolloin diagnostiikkaan tulee ulkokohtainen sävy.
Merkki-systeemin analyysia ja arvostelua on myös Luukkosella (2005) sekä
Korkeilan ym. (2005) toimittamassa kirjassa.

(2) Teoksen olennaisin anti on kuitenkin uusi metapsykologia: Verhaeghe
menee psykoanalyysin juurille: Hän kaivaa esiin Freudin jo vuodelta 1894
peräisin olevan jaon defenssi-neuro-psykooseihin (1894-1896
Abwehr-Neuropsychosen; myöhemmin psykoneurooseihin) ja aktuaalineurooseihin (Aktualneurosen). Freud pysyy tässä jaossa, ja hän palaa siihen mm. "Johdatuksessa psykoanalyysiin" (1915-1917: 336-341; S.E. XVI [1916-1917]: 385-391). Verhaeghe näyttää laajentavan aktuaali-häiriöiden kenttää: Kun ne

Freudilla olivat niin simppeleitä, että niissä ei ollut analysoitavaa,

kumpuavat ne Verhaeghella aleksityymisestä persoonallisuudesta, joka ei
pysty analysoimaan.

Verhaeghe asettaa kaikki häiriöt 'aktuaali-patologinen positio' vs.
'psyko-patologinen positio' -jatkumolle, joka voi esiintyä kaikissa
lacanilaisissa perus-struktuureissa: (a) neuroottisessa (normaalissa),
(b) perverssissä ja (c) psykoottisessa. Siirtymät struktuurien sisällä ovat mahdollisia, mutta eivät struktuurista toiseen. Aktuaali-patologiassa painopiste on "mykissä" somaattisissa symptomeissa; psyko-patologiassa "kommunikoivissa" mielellisissä oireissa. Selvimmin siirtymä näkyy psykoottisessa struktuurissa: Esim. 1) hypokondria (aktuaali-patologia) -> 2) disorganisoitunut skitsofrenia -> 3) paranoidinen skitsofrenia
-> 4) paranoidinen psykoosi (psyko-patologia).

Klassisessa psykoanalyyttisessä lineaarisessa mallissa mielellisen
organisoitumisen päätasot ovat psykoottinen, rajatila ja neuroottinen (esim.
Tähkä 1993). Integratiivista vertailua tai analyysia ego-psykologisen mallin
ja lacanilaisen sirkulaarisen mallin (Verhaeghe) välillä ei luultavasti ole
tehty. Assosiaatio sitomiseen (Luukkonen 2005) on yksi yritys tähän
suuntaan: Ikonen ja Rechardt (1977) esittävät psyykkisen sitomisen tasot: 1)
Sitomaton tila (liki traumaattinen); 2) vapaasti liikkuva (mobiili)
sitominen (paljolti primaari-prosessin mukaan); 3) kiinteä (tooninen)
sitominen (paljolti sekundaari-prosessin mukaan, mm. defenssit); 4)
ohjattava eli liikuteltavissa oleva sitominen. Aktuaali-patologia näyttäisi
usein liittyvän mobiiliin sitomiseen ja mm. rajatila-problematiikkaan
(heikko reflektiivinen ajattelu ym.) ja tämän myötä aleksitymiaan;
psyko-patologia taas tooniseen sitomiseen ja neurooseihin.

Verhaeghe sijoittaa aktuaali-patologiseen positioon mm. paniikkihäiriön ja
somatisaatiohäiriön, "between"-asemaan PTSD:n (post-traumatic stress
disorder) ja borderline'n (BPD) sekä psyko-patologiseen positioon hysterian
ja obsessionaalisen neuroosin. Häiriöiden yhteydessä hän käy kriittisesti
läpi DSM:n tekstiä, tuo esiin häiriöiden psykodynamiikkaa ja etiologista
taustaa sekä esittää terapia-implikaatioita.

Kriittinen huomio: Verhaeghe esittää (p. 303-304), että kaikissa englanniksi
1985-2000 julkaistuissa empiirisissä tutkimuksissa on tullut esiin
positiivinen korrelaatio aleksitymian ja MUSin välillä (Medically
Unexplained Symptoms; pääosin somatisaatio-oireita). Tutkimukset on tehty
paljolti Toronto Alexithymia Scale'lla (TAS-R), jossa varsinkin somaattisia
oireita kuvastavat kysymykset ovat olleet merkityksellisiä. Verhaege ei
kuitenkaan noteeraa, että kyseessä voi olla osin myös teknistä
korrelaatiota.

Kirjan lacanilainen ote on yllättävän vähän "häiritsevä". Päinvastoin se voi
olla freesiä freudilaisiin muotoiluihin tottuneelle (jopa niin, että
"minäkin haluan olla lacanilainen!"). Kuitenkin sanasto olisi helpottanut
tekstin aukeamista.

Prof. Verhaeghen teos on viime vuosien kiinnostavimpia psykodynaamisia
kirjoja. Sen ote on innovatiivinen, ja se stimuloi ajatuksia. Erityisen
ansiokasta ovat teoksen suorat yhteydet psykiatriseen diagnostiikkaan ja
psykoterapeuttiseen käytäntöön.

V i i t t e e t

DSM-IV-TR (2000). Diagnostic and Statistical Manual of Mental Disorders.
Fourth Edition. Text Revision. Chairperson Allen Frances. Washington, D.C.:
APA. - xxxviii+943 p.

Freud, Sigmund (1894): Die Abwehr-Neuropsychosen. Versuch einer
psychologischen Theorie der akquirierten Hysterie, vieler Phobien und
Zwangsworstellungen und gewisser hallusinato- rischer Psychosen. Gesammelte
Werke (G.W.) I: 57-74; Standard Edition (S.E.) III: 41-68.

-------- (1915-1917): Johdatus psykoanalyysiin I. Kirjassa Freud
(1915-1932): Johdatus psykoanalyysiin (I-II) (s. 1-406). Alkuteos
Vorlesungen zur Einführung in die Psychoanalyse (1915-1917). Suomentanut
Erkki Puranen. Jyväskylä: K. J. Gummerrus. - G.W. XI; S.E. XV-XVI.

ICD-10 (1997). Psykiatrian luokituskäsikirja. Psykiatrian luokitustyöryhmä,
puheenjohtaja Ville Lehtinen. (Pohjaa "siniseen" [1992] ja "vihreään" [1993]
kirjaan.) Helsinki: STAKES. - 211 s.

Ikonen, Pentti & Eero Rechardt ([1977] 1994): Psyykkinen sitomistapahtuma. -
18 s. Kirjassa Ikonen & Rechardt (1975-1994): Thanatos, häpeä ja muita
tutkielmia (1994: 67-84). Helsinki: Nuorisopsykoterapiasäätiö.

Korkeila, Jyrki, Markus Heinimaa ja Tanja Suomela (toim.)(2005): Ajattelen -
olen siis psykiatri. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim. - n. 180 s. (painossa)

Luukkonen, Pertti (2005): Depressio ja klassiset neuroosit: psykodynamiikkaa
ja diagnostiikan historiaa. Helsinki: Psykopatologia. Painopaikka
Yliopistopaino.- 127 s
.
Tähkä, Veikko (1993): Mielen rakentuminen ja sen hoitaminen. Toinen painos.
Alkuteos Mind and its Treatment. A Psychoanalytic Approach (1993).
Suomen-kielinen laitos Veikko Tähkä. Porvoo (ym.): Werner Söderström
Osakeyhtiö, 1997.- 596 s.

18. 11. 2005

FL Pertti Luukkonen
psykologi, psykoterapeutti
Psykopatologia (kustantaja)

Toinen painos saattoi olla hieman halvempi, muistelen.
-

Tämä ketju varmaan osoittaa ne epäilykset vääriksi, etteikö Pertti Luukkonen osaa englantia!

Seuraavaksi kirja-arvion arvostelu laajemmin:
Ehkä Luukkosen kirja-arvio on spesifisine sanoineen suunnattu alan kirjallisuuteen enemmänkin vihkiytyneille henkilöille. Luukkosen kirja-arviossa ei ole loogisuutta, vaan se on kovin poukkoileva. Maalikolta ainakin jää kokonaiskäsitys kirjasta muodostamatta. Parempi olisi jos Luukkonen olisi ottanut esimerkin jostain hänen ajatuksiaan stimuloineesta kokonaisuudesta. Muutoin ihan kiva arvio!

kun ei se koskenut tuota PL:n kirja-arvostelua ollenkaan. Tykkäsin siitä, ja itse arvostelussa kerrotut asiat olivat mielenkiintoisia. Luulen ymmärtäneeni sen, mitä tuossa kerroit. Mutta itse kirja varmaan on kyllä teoreettinen, eikä kyvyt ja tiedot riitä sen lukemiseen.

Mutta tapani mukaan taas tuohduin noista diagnooseista, olin niissä näkevinäni semmoista arvottamista, mikä tuntui itsestä keljulta, ja kirjoitin tökerösti.

Ei ollut tarkoitus loukata ainakaan! Pyydän anteeksi!

-
Palaan asiaan.
.