Mietteitä

Siirry alas

Mietteitä Empty Mietteitä

Viesti  Tuntis lähetetty Ti Syys 15, 2009 3:02 am

Hei taas pitkästä aikaa!

Olen pitänyt päiväkirjaa tukarilla säännöllisesti jo pari-kolme vuotta. Viimeisen vuoden hieman epäsäännöllisesti. Minulla olisi ollut niin paljon kerrottavaa, mutta en ole voinut purkautua tänne, koska miesystäväni on lukenut kirjoituksiani.
Nyt päätin kuitenkin kirjoittaa ja toivottavasti saan jatkaa kirjoittamista. Parisuhteemme on ollut melkoinen taistelutanner. Olen saanut paljon apua, mutta joutunut myös luopumaan paljosta. Kirjoitan siitä kaikesta myöhemmin. Oikeastaan hyvä tämä varatukari, täältä minut on vaikeampi läheisten paikantaa.Lopetin terapian viime toukokuussa, neljän vuoden jälkeen. Totesin, ettei asioiden loputon jauhaminen johda mihinkään. Tällä hetkellä olen jotenkin jämähtänyt paikalleni, mikä hämmästyttää itseänikin. Aiemmin olin kovin aktiivinen ja liikuin päivittäin. Elopainoa on kertynyt parikymmentä kiloa parin vuoden aikana.Aiemmin olin tosin alipainoinen. Mutta tämän hetkinen tilanne huolestuttaa todella. Istun vain tv:n ääressä, siemailen viiniä ja nautiskelen voileivistä. Mikään ei silti oikein tunnu miltään.

En koskaan olisi kuvitellut että elämästäni tulisi tällaista. Jotain olen kuitenkin oppinut. En ole enää se armoton itsensä piiskaaja suorittaja, joka opiskelee ja tekee töitä niska limassa viimeisillä voimillaan. Pakko-oireet kuitenkin rajoittavat elämääni aika lailla, enkä voi toteuttaa kaikkia haaveita ja suunnitelmiani. Pitäisi taas löytää jostain rohkeutta ja uskoa elämään.

Tuntis

Viestien lukumäärä : 7
Join date : 29.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Mietteitä Empty Vs: Mietteitä

Viesti  hannele81 lähetetty Ti Syys 15, 2009 6:52 am

Kiva kun sinäkin tulit Very Happy
hannele81
hannele81

Viestien lukumäärä : 171
Join date : 19.08.2009

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa