Kuntoutustuki/eläke ja itsetunto

Olen huomannut, että itsetuntoni on ollut todella koetuksella kuntoutustuen aikana. Pohjimmiltaan kyse on saattanut olla siitä, että aikaisemmin itsetuntoni rakentui tekemisen varaan eli työelämä pönkitti itsetuntoani. Nyt kun olen työelämästä poissa, tuntuu siltä kuin itsetuntoni kaikki tukipilarit olisivat romahtaneet.

Olen miettinyt vapaaehtoistyötä jne pönkittääkseni sirpaleista itsetuntoani. Mites te muut työorientoituneet ihmiset olette jaksaneet itsetuntonne kanssa joutuessanne pois työelämästä? Mitä olette tehneet itsetuntonne suhteen?

Ihmeristo, eihän itsetunto koskaan saisi rakentua jonkin ulkoisen tai suorittamisen varaan! Nyt sinulla on hyvä tilaisuus käsitellä asiaa, oppia itsestäsi jotain uutta ja rakentaa itsetunto terveemmälle pohjalle.

En ole itse koskaan ollut työorientoitunut joten sikäli voin olla väärä ihminen vastaamaan, mutta halusin vain sanoa että ota tämä tilaisuutena johonkin parempaan!

Luulen että vapaehtoistyö olisikin hyvä ratkaisu kohottaa itsetuntoa. olisi vain valittava sellainen työ,jossa saa nistumisen elämyksiä ja joka ei käy raskaaksi rikkinäiselle psyykelle.
Itse jouduin aikoinaan ensin pariksi vuodeksi sairaus-ja kuntoutustukilomalle ja siitä suoraan työkyvyttömyyseläkkeelle,mutta olin sitä ennen työhulluna sinnitellyt ilman sairauslomia Mtt:ssä säännöllisesti käyden kokonaista kahdeksan vuotta. Ymmärtämättä sairauteni vakavuutta perustin vielä vuodeksi oman firman,joka vei loputkin voimat ja tuho oli täydellinen itsetunnolleni.
Itse en jaksanut edes mitään vapaaehtoistyötä ajatellakaan vaan itsetunto piti yrittää saada kasaan lukemalla aihetta käsittelevää kirjallisuutta. Siinä menikin monta vuotta ennen kuin käsitin että ihmisen arvo ja itsetunto ei ole mitattavissa työn kautta vaan ihmisarvo on jokaisella,jopa paatuneella rikollisellakin.
Olen sitä mieltä,että nimenomaan täytyy tehdä paljon ajatustyötä ja selvitellä omia arvojaan itselleen ja sitä kautta oppia uusi asenne. Toisaalta saattaa käydä niin että vapaaehtoistyökin vain lisää työstäriippuvaisuutta.
Kukaan ei pysty varmasti sanomaan mikä on hyväksi kenellekin vaan jokaisen on mietittävä keinot parantua itse.

Niin, mä kai olen siinä vaiheessa että sinnittelen voimieni rippeillä rakkaassa työssäni kiinni.

Periaatteessa ja yleisesti olen samaa mieltä, että ihmisarvo ei ole työstä kiinni. Eikä itsetuntokaan saisi olla vain. Käytännössä se, mistä se oman elämän sisältö koostuu, on luonnollisesti jokaiselle merkittävä osa itsearvostusta. Henkilökohtaisesti tällä hetkellä, kunnes saisin hankkeeni loppuun, itsearvostukseni on erittäin paljon kiinni työssäni. Jos joudun luopumaan työstäni ennemmin tai myöhemmin, aion kuitenkin muuttaa suhtautumistani - varmasti helpommin sanottu kuin tehty!

Tämä varmaan riippuu myös paljon siitä, minkälaista työtä on tehnyt - tai miten työhönsä on aikaisemmin asennoitunut. Kun työni on sisällöltään väistämättä yhtä lailla elämäntapa kuin "pelkkä" ammtti tai tulonlähde, koen että siitä luopuminen voi olla suurempi muutos kuin työstä, johon voisi suhtautua ja johon suhtautuisin itse enemmälti 8-16 tulonlähteenä. Lisäksi vaikka koulutuksesta riippumatta kaikki työ on tärkeää, niin ainakin itse koen, että kouluttauduttuani vuosikymmenen työhöni tipun suhteellisen korkealta jos en onnistukaan säilyttämään työkykyäni ja pääse käytäämään hankkimaani tietotaitoa.

Ei oo tarkoitus masentaa sua Ihme-Risto vain enemmän, mut ehkä haluaisin vaan sanoa että mun mielestä yksilötasolla on ihan luonnollista että työ on suuri osa itsearvostusta, mut toisaalta on varmaan jopa parempiakin tapoja tarkastella ja arvostaa itseään. Yhteiskunnallisella ja sosiaalisella tasolla en jokatapauksessa hyväksy sitä, miten yliarvostettua työ on nykyisin suhteessa muihin elämän arvoihin.

Kuinka paljon työyhteisön ja esimiesten ymmärtävä/ymmärtämätön suhtautuminen mahtaa vaikuttaa kuntoutustuella olevan ihmisen itsetuntoon?

Mirri kirjoitti:Kuinka paljon työyhteisön ja esimiesten ymmärtävä/ymmärtämätön suhtautuminen mahtaa vaikuttaa kuntoutustuella olevan ihmisen itsetuntoon?

Se riippuu siitä, miten paljon kuntoutustuella oleva ihminen arvostaa heidän suhtautumistaan.

Ei mikään ihme, että monet (etenkin) pitkään kuntoutustuella olevat ihmiset ovat itsekeskeisiä ylimielisiä kusipäitä.

Gyverin ensimmäinen virke oli täysin ymmärrettävä; itsekin olen sitä mieltä, että muiden ihmisten asenteet ja mielipiteet vaikuttavat vain jos antaa niiden vaikuttaa, mutta tuo jälkimmäinen virke ja ajatus jäi hämäräksi.

Tummanvihree kirjoitti:Gyverin ensimmäinen virke oli täysin ymmärrettävä; itsekin olen sitä mieltä, että muiden ihmisten asenteet ja mielipiteet vaikuttavat vain jos antaa niiden vaikuttaa, mutta tuo jälkimmäinen virke ja ajatus jäi hämäräksi.

Että on pakko vetää itsensä toiseen äärimmäisyyteen ettei itsetunto menisi ihmisten harjoittamasta mitätöinnistä

Tummanvihree kirjoitti:Gyverin ensimmäinen virke oli täysin ymmärrettävä; itsekin olen sitä mieltä, että muiden ihmisten asenteet ja mielipiteet vaikuttavat vain jos antaa niiden vaikuttaa, mutta tuo jälkimmäinen virke ja ajatus jäi hämäräksi.

Minun on kai parasta tässä vaiheessa sanoa, että en (ainakaan tällä hetkellä) tiedä mitä ajattelin.