Mirrin hätävara

Poistettu.

Sien, kiva kuulla, että kissastasi on sinulle iloa. Sanoit, että turvan tunnetta... Vähän kuin pehmolelu, heh. Minuun kolahti tuo ilmaisusi, koska luulen, että minulla aikanaan pikkulapsena sijaisperheessä kissa (valkoinen Mirri) on oikeasti ollut tuomassa turvaa ja lohtua yksinäisyyden keskelle. Niinpä vieläkin tunnistan itsessäni jossakin syvällä saman tunteen pidellessäni nykyistä Mirriä, vaikkei se yhtään muistuta lapsuuteni valkoista kissaa. Luulen, että olen siellä sijaisperheessä pidellyt ja hyysännyt kissoja omaksi lohdukseni vähän kuin muut pehmoleluja.
Siksi minun on helppo ymmärtää kissan voivan tuoda turvan tunnetta myös aikuisessa olevalle pikkulapselle. Noin ainakin minulla...

Mirri..ymmärsit taas asiani kirosti eduksesi. Tarkoitan että narsistin kanssa tahkoaminen on turhaa. Narsisti ei opi, ei muutu, ei parane, ei kadu ja muuttaa mustan valkeaksi. ohitat kysymyksiä kääntäen huomion johonkin sivuseikkaan tai hyökkäämällä vastaan. paras keino narsun eli sinun MIRRI kanssa on täydellinen huomiotta jättäminen.
Tunnen silti itseni ja tiedän puuttuvani jatkossakin juttuihisi aika kun näen käsittämätöntä ilkeyttäsi tai suoranaista sonnan levittämistä. Olet narsisti ja niin sinua pitää myös kohdella.älä sure.. itse olet hyvin paha ihminen ja saat vaan hampaan hampaasta.

Tuo Mercy on varmaan myös sun niccisi. sillä kukaan joka puoltaa sinua ei oo kunnossa järjeltään.On VAIKEA USKOA Että KUKAAN pitäisi sinusta!!
EN USKO että sinulla olisi yhtään ystävää ja jos hän on joku muu niin hän on kyllä äärettömän manipuloitavissa oleva hovisi jäsen jonka olet jotenkin sumuttanut joo-joo-väeksi.hän on varmaan velkaa sulle ja joutuu tekemään palveluksia.. en keksi mitään muuta hyvää syytä.

et taida koskaan olla itse pahoillasi mistään,. kylmä kylmä kylmä. tunteeton narsisti.

Chaos, onko pienintäkään mahdollisuutta, että olisitkin erehtynyt ja väärässä minun suhteeni? Käsittänyt jotakin väärin, tulkinnut väärin, tai mitään sellaista? Jospa en olekaan sitä mitä sinä (pitkin nettiä?) vakuuttelet minun olevan...

EI OLE en ole erehtynyt tällä kertaa enkä turhaan enää pyydä anteeksi..en enää.

osaatko itse pyytää anteeksi? ossatko? saanko vieläkään pitää omia unelmiani? ilman että haluat muoksia niitä?

Ahaa... Chaos, taitaa sinussa kosto elää ja tuntua suloiselta. Olet ilmeisesti edelleen sydänjuuriasi myöten (etten sanoisi narsistisesti) loukkaantunut minun reagoituani ja kommentoituani sinun unelmaasi kaikkien 'narsujen' kastroimisesta.

Mutta joo, kyllä niin on, ettei minulla ole mitään syytä pyytää anteeksi sitä, että reagoin moiseen 'unelmaan', ja toin ajatukseni julki siinä kuin sinä törkeän 'unelmasi'. Ei sinulla ole ikinä pyörinyt mielessä unelmaa skitsofreenikkojen kastroinnista...? Kyllähän hekin voivat sairastuttaa jälkeläisensä, jos ovat pahassa kunnossa, ja esim. kovasti vainoharhaisia... Sinä unelmoit vain persoonallisuushäiriöisten ihmisten lisääntymisen estämisestä. Minusta se oli hirveän törkeää, ja sinun pitäisi pyytää anteeksi 'narsuiksi' syyttelemiltäsi persoonallisuushäiriöisiltä ihmisiltä. He ovat persoonallisuushäiriöisyyteensä yhtä syyllisiä/syyttömiä kuin sinä skitsofreniaasi.

Eikö sinua yhtään inhota tällainen sotkuinen hyökkäily puolin ja toisin? Mitä jos vain lopetettaisiin, ennen kuin aletaan olla korviamme myöten saastassa molemmat?

narsistisesti loukkaantunut?? hahaaa käänsit sen muhun takas kuten narsut tekeekin.
koetat delegoida väitteeni takaspäin. kuten syyllisyyttään iäti eteenpäin pompottava narsisti toimii. Tet niin.

Ja unelmaani yhä TAAS irrotat asiayhteydestään.. lasten joiden ei tarviisi kärsiä narsuvanhemmasta.. ja epärealistisen unelman osalta. ja annat käsityksen ikäänkuin kastroiminen olisi jokin kidutusmuoto tai sadistinen toimenpide. Se ei ole ja kemiallisest sitä tehdään mm. pedofileille. ja tehdään lemmikeille ja moni teettää toimenpiteen itselleen.
etkä noin älähtäisi ellet salaa itseksesi tietäisi että ot narsu.. koetat vaan vimmankaupalla piilottaa sen älämöintiisi.
en juttele vain kanssasi vaan kirjoitan sillä ajatuksella ETTÄ MUUTKIN LUKIJAT havahtuu hoksaamaan muunmuassa että: "tosiaan muuten..mirri ei koskaan pyydä keltään anteeksi" (se kertoo ettet kykene -syyllisyyteen-katumukseen-häpeään-omaantuntoon-et erota minun mielipiteen oikeutta ja vapautta unelmoida mitä haluan ilman että sinulla olisi siihen nokankoputtamista.
Olenko imarreltu että oon näin tärkeä sinulle että vaivihkaa aina vaan sanot sen viimeisen sanasi. ainaaina.. vaikka mutisten mutta haluat jättää vaikutelman että mirri voitti. se on naiivia. ei tässä kukaan voita. et edes sinä!!
äö:tä pitää olla edes sen vähän vertaa että aina kun maalaat mun textiä ja toistat sen--> teet minulle palveluksen kertauksen äitinä
tiedän ettet parane mutta tuollainen itsepetos voi olla masennukseni syynä syvällä alitajunnassasi. Toipuminen alkaa asioiden myöntämisestä itselleen ja muille.

Ymmärrtäthän ettet elä puolestani. et voi muokata julkimoraalilla tuomiten minun unelmia. minun toimia.minun elämää vaikkanarsistella on suuri pyrkimys elää toistenkin elämät. hallita kaikkea ja kaikkia.
jaosaltasi kastrointi tulisi myöhässä.. eikö iänpuolesta se aika ole jo ohi.
Olen iloinen lopetustoiveestasi muta se ei lopu ennenkuin itse lakkaat kätkemästä vimeiseen viestiisi herjaa kuten nyt ovelasti-narsistinen loukkaus..narsisti puhuu siitä mihin itse on syyllistynyt. sinä olet saanut narsistisen loukkauksen.

No niin chaos. TÄÄLLÄ et hauku ketään narsistiksi. Se mitä teet muilla foorumeilla ei kuulu minulle.
Ymmärrän jos sinulla kenties on joskus ollut vaikeata jonkun narsistin uhrina, mutta mirrin kiusaaminen purkautumistienä ei ole sallittua.
Joten, lopeta!

Mirri kirjoitti:Olet ilmeisesti edelleen sydänjuuriasi myöten (etten sanoisi narsistisesti) loukkaantunut minun reagoituani ja kommentoituani sinun unelmaasi ...

näitä on kätketty sinnetänne, muta koetan bongata niitä lisää.. meen just selaamaan... tää oli mirrin päiväkirjassa jossa tunnustan että on paljonkin minun vastaavia loukkaamisiani. olen vaan oottanut hänen anteeksipyyntöään.
En toki halua bannia.
Toivon vaan että puutut mirrin ilkeyteen näin myös. hän viimeisessäkin sanassaan jättää ilmaan sen vikan herjan.

mirrille: Et myöskään sinä kutsu ketään narsistiksi etkä myöskään rupea "diagnisoimaan" muita, jota olet ainakin eräällä nimeltämainitsettomassa foorumissa harrastanut.
Jos et tule toimeen chaoksen kanssa eikä chaos sinun kanssasi, niin jättäkää toisenne rauhaan.

Joo, lupaan yrittää parhaani mukaan olla ärsyyntymättä ja tappelematta.

Mirri kirjoitti:Joo, lupaan yrittää parhaani mukaan olla ärsyyntymättä ja tappelematta.

Ärsyyntyä saa, tapella ei. Jos sinua on haukuttu tms. niin kerro minulle, vaikka yksityisviestillä.

Ja samat sanat chaokselle kuin mirrillekin. Jos sinua loukataan, niin yksityisviesti vain minulle.

Admin: Ok saanko minäkin sanoa että YRITÄN<--???

Chaos kirjoitti:Admin: Ok saanko minäkin sanoa että YRITÄN<--???

No niin. Tämä on mirrin päikky joten lopetellanpa nyt OT-viestien kirjoittaminen tänne. Sekä sinä että minä.

Mirri, jaksele...

olet tärkeä ollut tukiasemalla...ainakin minulle.

Jessus,
Mirri, koitahan jaksella.

Tervehdys minultakin ja voimia!

Voi hyvin, t. pikkukuu

Minäkin olen seurannut pitkään päiväkirjaasi. Tykkään lukea juttujasi, ja minusta olet rohkea, kun kirjoitat niin avoimesti edelleen, vaikka täällä kaikenlaista onkin... Saan kirjoituksistasi paljon. Jaksamista.

Kiitos rohkaisevista kommenteista, ne ovat tulleet tarpeeseen...
Se on mukavaa, että tässä systeemissä saa kuvan näkyviin. On piristävää katsella miltä kukin kirjoittaja omasta mielestään näyttää...

Ihmis, onko tuo ihana karvakuono sinun koirasi?

Huomaan epäröiväni päiväkirjakirjoitteluni kanssa. Mietin miksi kirjoittaisin ja miksi taas en. Pää on täynnä kaikenlaisia asioita, ja kirjoitettavaa olisi vaikka miten, mutta epäröinti taitaa nousta nyt siitä, että terapia on tuonut uusia ulottuvuuksia 'tutkinnan alle'. Ajatukset askartelevat niissä, enkä oikein tiedä miten lähestyä niitä ja mitä ajatella. Kierrän kuin kissa kuumaa puuroa, niin sanotusti.

Uusi terapeutti on ruvennut tarkastelemaan minua, kokemusmaailmaani, ja elämänhistoriaani miesnäkökulmasta oikein tosissaan ja minusta välillä tuntuu, että miltei tungettelevasti ja 'röyhkeästi'. Hän on sumeilematta kaivanut minusta esille ja lähempään tarkasteluun tietyt asiat: isättömyyden, hyvän miesmallin puuttumisen kasvuvuosista, ja pelottavan aviomiehen, ja lisäksi vielä sen, että teinivuosieni lähiössä pelkäsin aikuisten miesten lähentelyjä. Hän on todennut, että minun suhdettani miehiin on sävyttänyt pelko ja häpeä, ei yläpuolelle asettuminen ja arvon kieltäminen. Mistä feminismini juontaa juurensa, sitäkin hän on istunnoissamme pyöritellyt. Hän on jopa suoraan kysynyt onko teini- ja nuoruusvuosieni seurustelusuhteissa ollut jotakin, joka on aiheuttanut traumoja, ja joka hänenkin olisi hyvä tietää...
Luulin, ettei ole suurta merkitystä sillä onko psykoterapeutti nainen vai mies. En luule enää. Nyt alan tajuta, että se mies on tunkeutunut syvälle elämääni ennen kuin olen edes huomannut, ja hänen tarkasteltavanaan istun nyt sitten kaksi kertaa viikossa 50 minuuttia kerrallaan. Ymmärrän jo, ettei tämä terapiaprojekti ainakaan päästä minua helpolla. On alkanut valjeta, että niin paljon kuin olenkin jo myllännyt sisikuntaansa, on vielä olemassa kokonainen laaja tutkimaton alue - ja paljon syvemmällä kuin aiemmat aluevaltaukset.

Uuden terapeutin kanssa tuli heti alkuunsa päiväkirjakirjoittelu puheeksi, ja hänen mielestään se on oikein hyödyllistä. Ainakaan minun ei tarvitse miettiä sitä, että onko pääni sisällön purkaminen tänne terapiasta pois. Ja tiedänhän minä jo vankasta kokemuksesta, ettei ole - päin vastoin ne tukevat toisiaan. Samaa mieltä ovat olleet psykiatrit ja edellinen terapeuttikin, kun tästä asiasta on puhuttu.

Avioliitostani ja väkivallasta on puhuttu nyt heti alkuun varmaan enemmän kuin koko edellisen terapian aikana yhteensä. Psykiatrin näkemys siitä, että olen selkeä traumapotilas, on vahvistunut uuden terapeutin näkemyksiä kuunnellessa. Hän sanoi, että jokaikinen väkivaltatilanne, tai sen uhka, aiheuttaa uuden vakavan trauman. Hän sanoi, että kun ihmetellään mikseivät ihmiset lähde väkivaltaisesta suhteesta, pitäisi ottaa huomioon se, että eletään ties miten lamaannuttavasti traumatisoituneena. Traumat lamaannuttavat niin, ettei ihminen pysty lähtemään.

Tuo oli mielestäni hyvin sanottu, siksi kirjaan sen tännekin. Se on tärkeä ajatus yritettäessä ymmärtää lähisuhdeväkivallan uhreja, jotka eivät pyri muutokseen, vaan jäävät 'tuleen makaamaan'. He voivat psyykkisesti olla niin vakavasti haavoittuneita, etteivät kykene liikkumaan...

Terapeutti sanoi myös, että jos/kun minun aikanaan saamani perheterapeuttisen hoidon tuloksena avioliittoni on saatu jatkumaan huonoin seurauksin, asia voitaisiin nähdä hoidon huonona tuloksena, ja jopa epäonnistumisena. Silti vaikka TT:n antaman pariterapian tavoitteena onkin ollut perheen pysyminen koossa, kuten kai siihen aikaan uuden perheterapian kiihkeänä tavoitteena oli. TT siis on se yksi perheterapeutti-psykiatri, jonka nimeä en voi sanoa täällä. On taas sellainen hyvä tilanne, että terapeutti tuntee tuon TT:n, joten tiedetään molemmat miten voimakkaasta ja mahtipontisesta ihmisestä puhutaan...

Terapeutti totesi, että minun olemassaoloani on syyllisyyden tunteiden lisäksi sävyttänyt voimakas häpeä. Ja miesten suhteen häpeän lisäksi vielä pelko. Nyt tiedän senkin, etten pystyisi olemaan tässä psykoterapiassa, ellei minulla olisi paria aiempaa hyvää hoitosuhdetta. Molemmat olivat miehiä, ja molemmat pappeja, toinen lisäksi psykoterapeutti ja perheasiainneuvottelukeskuksen johtaja. Toinen taas oli kirkkoherra. Toinen oli sielunhoitosuhde, ja toinen terapiasuhde. Lisäksi oli vielä se, että molemmat tunsivat silloisen mieheni oikein hyvin. Perheterapeutin kanssa käsiteltiin myös avioeromahdollisuutta usein, ja hän kertoi myös mieheni persoonallisuushäiriöisyydestä - siitä, että se on pysyvää ja syvällä. Häneltä sain tietää senkin, että psykoottisuuttakin on aika ajoin havaittavissa, ja niinä hetkinä mieheni ilmeisesti 'putosi' milloin isänsä milloin äitinsä 'rooleihin'. Sen minäkin havaitsin sitten myöhemmin mieheni huonoina jaksoina.

Ne kaksi miestä ovat olleet elämäni korjaavia miessuhteita niin, etten nyt livistä karkuun terapiaistunnoista... Vaikka välillä huomaan, että hetkittäin tulee tunne, että mitä jos nousisin ja kävelisin tieheni... Olen kyllä kertonutkin, että välillä tulee sellainen tunne. Siitä juonnuttiinkin pohtimaan sitä, että mikä minut pitää paikallani, kun elämässäni on ollut niin paljon tilanteita, jolloin nimenomaan olisi pitänyt kävellä tiehensä. Lamaannuttava pelko on estänyt, siinäpä se.

Tutustuin siihen miesperheneuvojaan ja neuvottelukeskuksen johtajaan 80-luvulla mieheni vaatimuksesta. Hän kun painosti minut kanssaan miestyöntekijän luokse, koska minun naistyöntekijäni kuulemma juonittelee minun kanssani häntä vastaan. Niinpä mentiin miesterapeutin juttusille. Muistan hyvin monet kerrat, jolloin minun teki mieli nousta ja lähteä istunnoista tieheni kuunnellessani miten mieheni nöyryytti minua toisen miehen edessä. Mutten lähtenyt, koska en uskaltanut. Näin jälkikäteen ajatellen oli hyvä, etten lähtenyt, koska samainen terapeutti oli sitten myöhempinä vuosina minun terapeuttini. Ja koska olin ollut läsnä aikanaan niissä perheterapiaistunnoissa, hän saattoi niin suoraan kertoilla minulle käsityksiään miehestäni - sen, että hän pitää tätä 'toivottomana tapauksena'. No, exäni ei ole varsinaisesti parantunut, mutta on viime vuosina hakenut itselleen hoitoa, ja käynyt kai jo aika monta vuotta ainutlaatuisen pätevän analyyttisen psykoterapeutin luona. Käsittääkseni työn tulokset näkyvät.

Minulla taas on kahden ammattiauttajan (miehen) rakentama hyvä pohja, jonka turvin pystyn nyt olemaan miesterapeutin tiiviissä psykoterapiassa olematta koko ajan karkuunlähtötunnelmissa... Enkä edes pelkää... Muistan hyvin miten jouduin taistelemaan pelkoa vastaan käydessäni juttelemassa sen kirkkoherran kanssa. Ja vielä jonkin verran silloinkin, kun kävin perheneuvonnassa sen miesjohtajan luona. Silloin tosin jo hyvin vähän, mutta kuitenkin. Elettiin jo vuotta 2000 sen päättyessä, joten siitä terapiajaksosta ei ole hirveän pitkä aika. Sekin päättyi niin, että työntekijä jäi eläkkeelle.

Onhan se, meiän pikku-musti. (miks tääl ei oo koirahymiöö?)

Päivän (tai yön) ajatus:

Narsistiksi herjaaminen on vähän sama juttu kuin homoksi haukkuminen: kumpikaan ei muuta nimittelyn kohdetta sellaiseksi.