Itsestä tykkääminen

Onko teillä keinoja, kuinka voisi opetella ja harjoitella tykkäämään itsestään?

Auttaako esim. se, jos joka päivä sanoo itselleen että olet ihana ja arvokas ihminen (tuntuu pliisulta ja luulen että unohdan sen arjen keskellä)

Varmaan esim. se, että olisi nyt nukkumassa eikä roikkuisi täällä, olisi merkki siitä että pitää huolta itsestään siis nukkuu riittävästi, koska herätä pitää jo kello kuusi.

Joten, harjoitusta tarvittais kovasti, kuka laatisi harjoitusohjelman ?

p.s: Ja mielenkiinnolla odotan, millaisen suunnan tämä ketju ottaa kun tuo otsikko nyt VOIS olla vähän kaksimielinen (siis enhän minä ajattelisi silleen, mut jos joku muu..)

Hyvä keskustelunavaus!

Tärkeää olisi olla armollinen itseään kohtaan. Inhimillisyyteen nähdäkseni kuuluvat töppäilyt, joten niitä pitäisi oppia kohtuullisesti sietämään. Minäkuva saattaa olla melko pahasti vääristynyt, jos näkee virheitä vain muissa kuin itsessään.

Niinhän sitä sanotaan, että on hyvä oppia rakastamaan ensin itseään ennen kuin yrittää solmia pysyvälaatuisia ihmissuhteita. Kokemukseni mukaan ihmisen on myös hyvä sietää jonkin verran yksinäisyyttä, jolloin voi joutua ajatustensa kanssa painimaan.

"Auttaako esim. se, jos joka päivä sanoo itselleen että olet ihana ja arvokas ihminen"

Minusta tuntuu, että auttaa. Riittävän monta toistoa, niin asia muuttuu todeksi.

tukarilla samaa aihetta käsitteleviä kirjoituksia. Minusta voi jopa korostaa huonommuuden tunnetta, jos kehuu itseään mutta kokee sen aiheettomaksi ja epärehellisyydeksi.

Hyvä itsetunto, terve narsismi, syntyy vastavuoroisuuden kokemuksesta, ja hyväksytyksi tulemisen ja vastavuoroisuuden kokemusta terveen itsetunnon säilyttäminenkin vaatii, läpi elämän. Myllärniemi puhuu masennuskirjassaan, miten lapsen itsetunto kehittyy terveeksi. Ehkä siitä saisi vinkkejä myös aikuisen itsetunnon tukemiseen, myös itsestä tykkäämiseen siis:

1. Lapsi tuottaa omalla olemassaolollaan iloa ja tyydytystä vanhemmille.
2. Lapsi tulee hyväksytyksi, ymmärretyksi ja rakastetuksi omana itsenään.
3. Lapsi saa kehitystarpeidensa mukaista tukea ja apua.
4. Lapsi kokee siedettävissä olevia pettymyksiä, jotka motivoivat
kehitystä.
5. Lapsen pyrkimykset, itseilmaisut tulevat huomatuiksi ja saavat arvostusta. Mikä tulee nähdyksi ja huomatuksi, on arvokasta ja hyvää. Lapsi tarvitsee peilausta minuuden kehitykselleen. Äidin ilmeistä, eleistä ja kosketuksesta lapsi rakentaa kuvaa itsestään.
6. Lapselle ei aseteta liiallisia odotuksia.
7. Lapsen erillisyyden tarvetta ja itsenäistymistä ymmärretään ja tuetaan.
8. Lapsen yksin olemisen kykyä tuetaan antamalla hänelle riittävästi turvallisia yksin olemisen kokemuksia turvallisen aikuisen läsnä ollessa.
9.Lapsella on turvalliset, läsnä olevat ja hänestä kiinnostuneet vanhemmat.

Kai aikuisiälläkin voisi hakeutua sellaisten ihmisten ja tekemisten pariin, jossa kokisi JOTAIN samaa kuin yllä. Ihmisten, joiden kanssa voi olla oma itsensä ja tulla sellaisena hyväksytyksi. Joille kokee tuottavansa iloa, jotka ovat sinusta kiinnostuneita ja huomaavat sinut,
jotka eivät vaadi mahdottomia jne. Voivathan nuo ihmiset olla pelkkiä tuttaviakin, joiden kanssa ei niin tiiviisti pidä yhteyttä.

Pekka Salmimiehen vanhaa kirjaa Esimiehen arkipsykologiaa (-89). Se on jäänyt exältä avioeron jälkeen tänne meille kirjahyllyyn. On kai sen jälkeen käynyt laajempia johtamiskoulutuksia.

No, Salmimies puhuu onnistumisen ja mielihyvän kokemuksien tärkeydestä
henkisen toimintakyvyn ylläpitäjinä ja pettymysten, turhaumien ja menetysten roolista toimivuuden vähentäjinä. Onnistumisia ja mielihyvää pitäisi olla enemmän kuin turhaumia. Molempia saadaan työssä, parisuhteessa, perheessä ja harrastuksissa ryhmissä. Myös tyydytystä tuottavia regressioita minän palveluksessa tulisi saada minän itsekkäistä, yksilöllisistä, omista harrastuksista, jostain, mitä on aina halunnut tehdä, olipa se sitten vaikka epämuodikastakin, parisuhteesta, perheen parista ja ystävien parista.

Ihan järkeen käypää, mutta suunnattoman ärsyttävää sikäli, että kaikki, parisuhde ja perhekin, on valjastettu vain tyydyttämään johtajan tarpeita, että tämä sitten jaksaa täysillä panostaa firmansa kehittämiseen. Parisuhteen osalta muistutetaan johtajaa esim. siitä, että vaimollekin on annettava aikaa, ja molempien tarpeet olisi hyvä huomioida jne.

Tuli vaan mieleen, että auttaiskohan nuo ohjeet tykkäämään itsestäkin enemmän, jos oma elämä olisi tasapainossa ja erilaisia tyydytyksen ja regression lähteitä ja keinoja käyttäisi riittävästi, niin että niitä olisi enemmän kuin pettymyksiä ja turhaumia?

Minätäällällä on hyvät kirjoitukset, kiitos niistä!

Itse ajattelen, että ajan kanssa voi oppia tykkäämään itsestä, kun tarkkailee muita ja huomaa, että eivät nekään niin täydellisiä aina ole, mitä usein antavat ymmärtää. Ylipäätään se ihmisten arvottaminen hyviin ja pahoihin/huonoihin pitäisi älyllisen rehellisyyden nimissä lopettaa ja se koskee sitten itseä kanssa, eikä vaan muita.

Sitten pitäisi oppia vaan epäonnistumaan, että ei oikeasti aina tarvitse olla mikään maailmanparas, että maailmanparas minä tässä ja nyt on ihan riittävä saavutus, ja oppia näkemään, että säkästä ja sattumasta elämässä on paljon kiinni.

Olosuhteidensa muuttamiseksi voi yrittää toimia, mutta vaatiihan sekin itsensä hyväksyntää.

musta on tekopyhää tykätä itestään. mä halveksin itteeni joka solulla!!

pirunpaha kirjoitti:musta on tekopyhää tykätä itestään. mä halveksin itteeni joka solulla!!

"Tekopyhyys tarkoittaa uskonnollisessa mielessä oikeamieliseksi tekeytymistä (tekohurskaus) tai yleisemmin viattomaksi tekeytymistä, vilpillisyyttä ja teeskentelyä."
( Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Tekopyhyys )
Itsestään tykkääminen on tekopyhää, jos se on teeskenneltyä. Itsestään tykkääminen on pyhää, sitä ei tule paheksua.

Kiitos Pirunpaha hyvästä viestistä.

kukapa oikeesti voi tykätä itestään?? musta se on vaan tekopyhää väittää tykkäävänsä itestään.

minätäällä kirjoitti:Pekka Salmimiehen vanhaa kirjaa Esimiehen arkipsykologiaa (-89). Se on jäänyt exältä avioeron jälkeen tänne meille kirjahyllyyn. On kai sen jälkeen käynyt laajempia johtamiskoulutuksia.

No, Salmimies puhuu onnistumisen ja mielihyvän kokemuksien tärkeydestä
henkisen toimintakyvyn ylläpitäjinä ja pettymysten, turhaumien ja menetysten roolista toimivuuden vähentäjinä. Onnistumisia ja mielihyvää pitäisi olla enemmän kuin turhaumia. Molempia saadaan työssä, parisuhteessa, perheessä ja harrastuksissa ryhmissä. Myös tyydytystä tuottavia regressioita minän palveluksessa tulisi saada minän itsekkäistä, yksilöllisistä, omista harrastuksista, jostain, mitä on aina halunnut tehdä, olipa se sitten vaikka epämuodikastakin, parisuhteesta, perheen parista ja ystävien parista.

Ihan järkeen käypää, mutta suunnattoman ärsyttävää sikäli, että kaikki, parisuhde ja perhekin, on valjastettu vain tyydyttämään johtajan tarpeita, että tämä sitten jaksaa täysillä panostaa firmansa kehittämiseen. Parisuhteen osalta muistutetaan johtajaa esim. siitä, että vaimollekin on annettava aikaa, ja molempien tarpeet olisi hyvä huomioida jne.

Tuli vaan mieleen, että auttaiskohan nuo ohjeet tykkäämään itsestäkin enemmän, jos oma elämä olisi tasapainossa ja erilaisia tyydytyksen ja regression lähteitä ja keinoja käyttäisi riittävästi, niin että niitä olisi enemmän kuin pettymyksiä ja turhaumia?

http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=951026833X

Salmimies kuoli tämän? vuoden puolella.
-

muistahengittää? kirjoitti:Onko teillä keinoja, kuinka voisi opetella ja harjoitella tykkäämään itsestään?

Auttaako esim. se, jos joka päivä sanoo itselleen että olet ihana ja arvokas ihminen (tuntuu pliisulta ja luulen että unohdan sen arjen keskellä)

Varmaan esim. se, että olisi nyt nukkumassa eikä roikkuisi täällä, olisi merkki siitä että pitää huolta itsestään siis nukkuu riittävästi, koska herätä pitää jo kello kuusi.

Joten, harjoitusta tarvittais kovasti, kuka laatisi harjoitusohjelman ?

p.s: Ja mielenkiinnolla odotan, millaisen suunnan tämä ketju ottaa kun tuo otsikko nyt VOIS olla vähän kaksimielinen (siis enhän minä ajattelisi silleen, mut jos joku muu..)

Kohta voidaan syyttää narsismista.
-

Mulle tuo itsetunto asia on henk.koht. erittäin pinnalla tällä hetkellä. Olen tavannut täydellisen miehen. No tiedän oikeesti, että ei sekään täydellinen ole, vaan ihminen siinä kuin muutkin, mutta itseeni nähden se vaan tuntuu niin täydelliseltä. Se on akateeminen huippu-urheilija menestyvässä ammatissa, pitkä ja hyvännäköinen, mies joka sais melkein kenet vaan. Ja mun kanssa se nyt sitten on viettänyt aikaansa. Sitä vähää siis mikä sen muilta jutuilta yli jää.

Ja nythän mä vasta itse ongelmissa olen, kun tuollaisen kanssa yritän sopeutua olemaan. Paha paikka, vaikka oikeesti pitäis olla onnensa kukkuloilla. Suuri kysymysmerkki mulle on, että lopahtaako suhde mun huonon itsetunnon takia, vai opinko mä näkemään itseni tasa-arvoisena tuon miehen kanssa.

Sen kanssa yhdessä oleminen on kyllä ollut ihan ok, tunnen oloni hyväksi hänen kanssaan. Mies ei osais varmaan kuvitellakaan kuinka huono itsetunto mulla oikeesti on. Mutta ne ajatukset mitä mun päässä pyörii aina kun ei olla yhdessä... Huh huh. En vaan voi ymmärtää mitä sellainen mies voi nähdä tällaisessa naisessa. Mietin vaan mitä kaikkee upeeta siinä miehessä on, mitä upeampaa niin monessa muussa naisessa on kuin mussa, ja mitä kaikkee huonoo on mussa.

Olis todella kiinnostavaa tietää, että pystynkö mä kehittään itsetuntoani tuon miehen kanssa, vai onko tää suhde tuhoontuomittu.

Anteeksi, kun tuli tuotua omia ongelmiaan tähän ketjuun, kun siitä vois aloittaa ihan omansakin, mutta tää vaan herätti niin paljon kaikkia ajatuksia omassa päässä omaan akuuttiin tilanteeseen liittyen. Eli muakin tosiaan kiinnostaa, miten omaa itsetuntoa saisi kehitettyä, vaikkei enää lapsi olekaan, ja kaikki lapsuuden mahdollisuudet itsetunnon kehittymiselle on menetetty. Itse olen kyllä terapiassa, että kaipa se terapeutti vois toimia jonkinlaisena tarvittavana heijasteena. Mutta mä haluaisin tietenkin jotain sellaisia keinoja, joita mä voisin yrittää, mitkä auttais heti, tässä ja nyt. Mahdotonta?