Pelottaako syksy vai vartookko sitä?

Mua pelottaa syksy ja sen ankeus, yleensä masentaa syksyllä, en mää näistä helteistä tykkää mut semmosesta sopivasta lämmöstä ja aurinkon paisteesta

Odotan syksyä innolla. Nyt on ollut muuten ihanat säät, mutta eilenkin oli niin tukahduttavan kuuma, että tuntui välillä, että ei jaksa työntää noita vaunuja tuolla mäissä. Yksi somali-isä huuteli parvekkeelta lastensa kanssa kannustushuutoja, että tämä on jakomäen pahin mäki, jaksatko.

Tahtoisin kovasti päästä jonnekin marjaan tai sieneen, kun tietäisi vaan minne. Täällä lähistöllä ei ole kyllä mitään ja isoja autoteitä on jokapaikassa. Missä on "erämaan rauhaa" taas on porukkaa kuin pipoa keräämässä, eikä vauvan kanssa kovin syvälle metsään pääsekään.

Saattaa jäädä haaveeksi marjastukseni sienestykseni, mutta syysmyrskyistä voi silti nauttia.

Syksy on suosikkivuodenaikani. Rakastan ruskaa ja ilmojen viilenemistä.
Talvesta en sitten tykkää yhtään.

Odotan innolla ilmojen viilenemistä (ainakin kylvettyäni tämän päivän hiessä) ja ruska-aikaa. Pimeyttä ja loputonta sadetta en odota.

Alkava syksy on kyllä äärettömän pelottava. En tiedä alkuunkaan, mitä tulee tapahtumaan. Edessä on isoja, koko elämään vaikuttavia päätöksiä. Ensin tosin pitäisi saada puserrettua opinnot loppuun, ja niidenkin kanssa tulee olemaan rankkaa.

En odota enkä kaipaile pimeyttä, muttei se tällä kertaa pelotakaan - niin hyvässä kunnossa olen. Syksyn pimeys on minulle pahinta aikaa, joten kyllä voisi tässä vaiheessa jo kovasti pelottaakin, kun tietää pimeyden ja pahenevan depression lähestyvän.

Nykyisin jo tiedän senkin, ettei pimeyden tarvitsekaan välttämättä merkitä masennusoireiden pahenemista, joten nyt ainakin olen aika toiveikas. Sitä paitsi tykkään kyllä syksystä, se valon vähäisyys vain on iso uhka kaamosmasentujalle. Onneksi tämä kesä on ollut kaamosmasentujille hyvä, kun on ollut paljon aurinkoa. On saanut latautua pimeyden varalle.

Onhan ne hehkulamput keksitty. Tai saa niitä ainakin vielä jostain. Ja ulos voi mennä taskulampun kanssa.
Sisällä voi polttaa kynttilöitä jos haluaa.

Minua ei pimeys ahdista, lumi ja pakkanen vain, vaikka se on jo ankeaa kun kolmelta iltapäivällä on pimeää. Parasta on silloin kun yö ja päivä ovat yhtä pitkät.
Ja iltalenkille on kiva mennä "näkymättömänä" naapureille.

Ei auta hehkulamput ja kynttilät kaamosmasentujaa. Se on vähän sama juttu kuin kevätauringosta masentuja yrittäisi suojautua aurinkolaiseilla. Pimeys paiskautuu päälle siinä kuin kevään valoisuuskin, ei auta vaikka miten yrittäisi paeta kynttilöillä tai aurinkolaseilla.

Mutta onneksi kaamosmasentujien avuksi on keksitty myös kirkasvalolamput. Niistä taitaa olla monille iloa. Minäkin varmaan kokeilisin, jos joutuisin heräämään aamuisin pimeyden keskelle. Pimeä vuodenaika oli aivan hirveää, kun piti herätä aamuisin töihin. Nykyisin onneksi saan nukkua aamulla niin, että herään vasta valoisan aikaan - se helpottaa kaamosmasennusta.

Ristiriitaisia ajatuksia, toisaalta pelottaa sateet ja pimenevät illat, toisaalta odotan jo ilmojen viilentymistä ja sit taas se pimeys tuntuu turvalliselta. Voi tosiaan käveleskellä tuolla ulkona "näkymättömänä". Ja onhan ruska-aika kyllä kaunista. Syksy on ollut mulle aina vaikeinta aikaa, siksi kai se pelottaakin. Sekavaa

Pelottaa jotenkin.- Jaksaako mitään.

Syksy on yleensä hypovaihetta mutta nyt ei lääkkeiden vuoksi tule olemaan. Lisäksi on konkreettisia huolia elämässä, jotka vetävät suon pohjamutiin.

Syksy on ihanaa, kirpeät ilmat, ruska jne. mutta olen oppinut että syksyn hyvä olo ei olekaan paranemista - vaan aina tulee se marraskuu jolloin alkaa PAHA masennusvaihe itsarihaaveineen jne. Siksi pelkään syksyä. Ihmettelen, kuinka monta vuosi vuodelta pahenevaa talvimasennusta vielä kestän!

Eilen putosi keltainen lehti puusta kun olin kävelyllä ja mieli meni mustaksi. NYT se TULEE!

Alkusyksy on ihanaa aikaa, mutta marraskuun voisi poistaa kansanterveyden vihollisena!

Mirri, joko olen sanonut sulle että toi sun kissakuvas on tosi hassu!

Minusta ennen vanhaan jo marraskuussakin saattoi tulla lunta, mutta nykyään sitä ei oo kunnolla joulukuussakaan. Pimeän kestää jos on pakkasta ja lunta, mutta kun talvet on nykyään mustaa räntäpaskaa, niin ei ihme että ihmiset vetää ranteet auki.

Tummanvihree, älä muuta sano...

Nyt kun on pilvistä, on jo tosi pimeää. Katuvalot palavat jo. Kyllähän tämä vähän ahdistavalta tuntuu. Se pimeys. Kun tietää, että se lisääntyy ja lisääntyy, ja tähän on nyt sitten vain taas totuttava.

Vuosi vuodelta pimeys on käynyt rankemmaksi osaltaan juuri siksi, että etelän talvet on muuttuneet lumettomiksi. Napapiirin tuntumassa asuva ihminen sanoi kerran ollessaan luonani synkimmän pimeän aikaan, että etelän kaamos on pohjoisen pimeyteen verrattuna pahempi kokemus, kun täällä on niin mustaa. Olen ihan samaa mieltä.

Mutta eihän täälläkään ennen ollut niin mustaa kuin nykyisin... Oli lumen tuoma valo.

Minä haluaisin ottaa tuon kisulin syliin ja antaa sille miljoona pusua. Näyttäisköhän se sitten vähemmän kärsineeltä?!

Minäkin olen kuullut pohjoisen immisten sanovan että ei Lapissa pimeää kaamoksen aikaan ole vaan täällä etelässä on pimeää. Siellä on lunta, täällä ei. Katuvalot ovat vaan masentavia. Nyt nousi silmie eteen kuva pilkkopimeästä alkuillasta, kun asvaltti kiiltää mustana katuvalossa ja valokiilassa näkyy vaakaan tihkusade... AHDISTUS!!!!!

Tuossa kuvassa kissa on tainnut kärsiä oikeasti, sillä nimittäin vielä silloin oli aivokasvain. Luulen, että se kasvain näkyy pään muodossa ja silmien ilmeessä. Painoi tai jotain, kun oli pään etuosassa korvien välissä.

Jaa siis se on/oli sun oma kissa?! Mä luulin että se on vaan jostain netistä kaapattu kuva. Voi raasua... Mut ihanan valkoinen se on! En oo vissiin ikinä nähnyt livenä kokovalkoista kissaa.

Näkyy sillä vähän toi toispuoleinen pään asento. Suloinen lumipallo. Meidän kisun masu avattiin viime viikolla, kun siellä oli suolet väärässä paikassa. Terve on ja hyvä kuntoinen neiti jo.

Mä olen päättänyt, että kun tulen syyskuun toisella viikolla takas etelän helleaallosta (+40), niin ostan meille kirkasvalolampun. Mun kaamosmasennus on vuosivuodelta kamalampi ja olenkin jo ajatellut pitää kesäloman marras-helmikuussa ja olla aina sen ajan auringossa.

Kyllä syksyn tulo pelottaa. Kesästä mielelläni jo luovun.

Pelottaa siksi, että pitiäisi jaksaa opiskella, tehtävien tekeminen on hankalaa ja työharjoittelu tuntuu taas ihan mahdottomalta ajatukselta kun masennus päällä.

Täytyy toivoa, että taittuisi masennus nopeammin kuin ennen, muuten en tiedä miten elämäni taas rakennan.

Tsemppiä kaikkille syksyyn!

Hullukana, sinulla sitten on kokemusta siitä, että kaamosmasennus pahenee vuosien varrella. Olen lukenut jostakin, että niin voi käydä ja että vanhuudessa kaamosmasennus voi olla jo aika pahaa. Se on aika pelottava ajatus, jos ei olisi mitään hoitoa. Minulla onneksi on käynyt toisin päin, ja se varmaan liittyy masennuksen yleiseen helpottamiseen terapian myötä. Psykiatri muuten ehdotti minulle lamotrigiinia juuri kaamosmasennuksen perusteella. Hänen mielestään pimeyden myötä paheneva masennus viittaa mielialan aaltoiluhäiriöön. En ole aloittanut, vaikka jossakin vaiheessa mietinkin, että aloittaisin sen hyvissä ajoin ennen syksyä. Katson miten tuleva talvi menee, mietin sitten uusiksi.

Diana, oletko testaillut kirkasvalolamppua? Onko siitä mitään iloa rysähdysten estämiseksi? Olen samaa mieltä, että ne kolme kuukautta voitaisiin lakkauttaa. Minulla putoaminen 'pimeyden syövereihin' tapahtuu silloin, kun kelloja käännetään.
Yhtenä iltana pyörälenkillä vasta tajusin, että olisihan nytkin jo illat aika pimeitä, jos ei elettäisi 'kesäaikaa'.

Kuvan kissa ei ole minun, enkä ole ikinä nähnytkään sitä muuten kuin kuvissa. Se on kissatalon kissa, jolle joku kustansi kasvainleikkauksen, ja otti sen sitten omakseen. Nyt muistan sen nimenkin: Nasu. Nasu tuskin olisi jäänyt eloon, ellei olisi löytynyt rahoittajaa sen leikkaukselle. Etsiskelin kissatalon sivustolta tietoa mitä Nasulle kuuluu nykyisin, mutten löytänyt.

Ihanaa kun on jo raikkaat ilmat, vaikka asteita peräti 20. Aurinkokaan ei enää tee tuskaista oloa kuten vielä muutama viikko sitten.
Kun tulisi pitkä ja värikäs syksy ja lauha talvi. Muuta en toivo. Säätila vaikuttaa niin paljon. Varsinkin kun elämäntilanne on äärivaikea.

Diana, minulla on sama juttu kirkasvalolampun kanssa. En pääse (eikä luojan kiitos tarvitse päästä) pimeimpänäkään aikana pystyyn ennen päivänvaloa. Niinpä lamppu on jäänyt kokeilematta. Aivan varmasti hankkisin sellaisen, jos työn vuoksi pitäisi vääntäytyä hereille ja toimintakykyiseksi pimeään aamuun.

Ei kaamosmasennukselle tosiaan taida olla tehtävissä mitään muuta kuin se, että voisi lähteä pois pimeyden keskeltä jonnekin valoisampaan paikkaan. Jostakin olen joskus lukenut, että kaamosmasentujaa voisi auttaa sekin, että katkaisisi kaamosajan esim. parin viikon etelänmatkalla, jonka aikana 'lataisi akkuja' valolla. Sitäkin olen omalla kohdallani miettinyt kokeiltavaksi vaihtoehdoksi... Parasta tietysti olisi, jos voisi häipyä etelän aurinkoon koko kaamosajaksi.
Lääkehoito on yksi realistinen vaihtoehto vakavan kaamosmasennuksen lievittämiseksi, mutta se lienee sinulle mahdoton ajatus...

Olen huomannut saman minkä Toivotonko, että ei enää lämpö ahdista. Auringoltakaan ei tarvitse enää erityisesti suojautua, eikä se, jos unohtaa vauvalta lakin keskellä päivääkään ole enää mikään katastrofi, aurinko ei enää porota kuten aiemmin kesällä, onneksi.

PS. Tuttava osti kirkasvalolampun ja söi sen ääressä talvikaudella aamiaista ja sanoi, että koko elämä muuttui.

PPS. Kirkasvalolampussa pätee sama mikä muussakin, että kohtuus kaikessa, ei välttämättä sovi kaksisuuntaisille, vaan voi vahvistaa maniaa.

mua ei syksyn tulo ahdista vaan oikein ootan sitä ja talvea.talvi on lempivuoden aikaani

kesän helteet ihan järkyttäviä

Tänään on syksyn ensimmäinen päivä, tai ainakin aamu oli niin ihanan raikas. Villatakkikaan ei ollut liikaa.

Eilen illalla huomasin, että onkin jo pilkkopimeää ja aloin miettiä, tarvisko aloittaa kirkasvalolampulla leikkiminen, mutta aamullahan paistoi aurinko.

Heräsin ihmeekseni pirteänä uuteen päivään ja piristyin vielä lisää saattaessani ekaluokkalaisen kouluun. Aloinkin miettiä, käykö tänä vuonna päinvastoin kuin yleensä, eli että syksy tuokin ehkä tullessaan (hypo)manian eikä masennusta niinkuin aina ennen?

Syksy on minulle vuoden parasta aikaa. Odotan innolla .
Masennuksia ei syksyisin ole juurikaan ollut, vaan ovat ajoittuneet lähinnä keväisiin.
Kaikki uudet ihanat harrastukset alkavat taas .