Keitä ovat teille rakkaat ihmiset

Kävin tässä exän sisaren kanssa hänen vanhempiensa luona.
(exä= mies jonka kanssa seurustelin 7 v)
Tunsin olevani tervetullut. Minua oikein kuulemma oltiin odotettu.
Sisar sanoi. Että aina minä olen heidän mielessään.
Vanha nainen istui paikoillaan happiletku johti kasvoihin ja kietoutui suun ympärille.
Vanha mies, romani, oli hivenen omissa ajatuksissaan, mutta huomasin, että
hänen katseensa kirkastui välillä kun hän katsoi minua.

Nämä ihmiset ovat minulle rakkaita. He ovat olleet mukanani siinä ajassa, jolloin
jouduin olemaan paljon osastoilla.
Yhä nainen on huolestunut minusta.
En toki haluaisi että hän olisi.

Kun sitten minulle ilmoitettiin tästä miehen kuolemasta ja olin
hysteerinen ja itkin exän sisarelle puhelimessa, hän kutsui minut heti yöksi luokseen.
Sanoin että uusi työ alkaa niin en voinut tulla. Mutta olin jo siitä tiedosta turvallisemalla mielellä että hän välitti.

Hän on sanonut minulle, soita, heti, jos tulee paha olo.
Yöllä tai päivällä.

Tänään kävimme myös hänen äidin äitinsä haudalla, jonka muistan
myös erittäin hyvänä vahvana ihmisenä.
Hän kantoi aina huolta kaikista myös minusta.
Hän piti minusta.

Toki oma lapsuuden perheeni on rakas, mutta
nämä ihmiset, joista kerron ovat auttaneet minua enemmän.
Ehkä heillä on ollut voimia enemmän kuin omalla perheelläni.

Mulle rakkaita ihmisiä?
No lapseni tietysti. Vanhempani. Exäni (jollakin tavalla) ja muutama kaverini.

äiti ja tytär ja koira vaikkei se ihan ihminen oo ja tädit ja enot,sisaret ja serkut ja näiden ed.mainittujen miehet/vaimot lapsineen. ja lähellä sydäntäni on vanhukset ja sairaat lapset

Omat poikaset ja äiti, sekä systeri perheineen. Kaikki ystävät. Ex-mies.
Kuolleista; tyttäreni, mieheni, isäni...

Usein minua kohtaan viileästi suhtautuvia. Olenkin miettinyt asiaa ja luulen että ahdistun läheisyydestä niin että läimäytän pois tieltä liiallista läheisyyttä haluavat. Jään itse riippuvaiseksi kylmistä ihmisistä mutta se tilanne on minulle jotenkin mukava.

Vladimir Putin, yllättäen se olikin unissani kaksi kertaa peräkkäin (viime ja toissayönä). En kyllä voi sanoa että tällä hetkellä kukaan muu erityisemmin olis mulle rakas. Eläimistä pidän tietysti. Olen aika itseriittoinen, ihmisten kanssa on kiva jutella mutta en ole ihmisistä kovin riippuvainen normaalioloissa. Toisaalta olen joutunut oppimaan yksinoloon nyt kun ystävätärtäkään ei pääse näkemään. Onneksi on edes sähköposti- ja messengerystäviä.

Toivon että pääsisin tuosta läheisyysahdistuksesta sillä olen jotenkin viimeaikoina ollut niin yksinäinen. Varmaan ikäsyistä. Luulen että siivousongelmanikin johtuu siitä.

On meitä moneen junaan tässä ketjussa. Minä taidan jäädä asemalle.

En osaa kiintyä kuin niihin ihmisiin, jotka saavat palkkaa näkemisestäni. Aika säälittävää, mutta tässä lienee sama pointti kuin Trissellä; kiintyminen on jokseenkin turvallista niin kauan kuin ei ole vaaraa tunteen molemminpuolisuudesta. Useimmiten vielä pidän huolen siitä, että jos toinen alkaa osoittaa merkkejä välittämisestä, tuotan sopivasti pari pientä pettymystä (esimerkkejä on paljon esimerkiksi koulu- ja terapiamaailmasta).

En oikeastaan tiedä, olenko koskaan kokenut esim. sukulaisiani tärkeiksi. Useimmiten halusin jo lapsena olla heiltä rauhassa. Ystävyyssuhteenikaan eivät ole koskaan kestäneet.

Rakkaat ihmiset? No,taapero on mulle tosi rakas eli nuorin lapsenlapsi. Pitää mut elämässä kiinni edes jotenkin.

olen teini-ikäisen tavoin kaukorakastunut PL:ään! Terapeutti on turvaobjekti, suojelija, neuvonantaja ja ymmärtäjä. Tärkein, oman lapsen jälkeen.

Lapsi on aina ollut se tärkein, hänen takiaan pitää yrittää selviytyä. Aiheuttaa kyllä jatkuvasti ristiriitaisia tunteita ja huolta, murrosikäinen kun on.
Ja hänen kauttaan eksäni pääsee aina jotenkin manipuloimaan ja vaikuttamaan kielteisesti minuun.

Omat vanhemmat auttavat taloudellisesti, mutta aiheuttavat tällä hetkellä hirveästi aggressioita kävelemällä jatkuvasti rajojeni yli. Isällä Alzheimer alkaa näkyä, huutaa ja on aggressiivisempi kuin koskaan. Tiedän, että minun pitäisi osata suhtautua ja tyynnytellä, mutta en vain nyt jaksa kestää tuota ylikävelyä ja omahyväisyyttä tässä tilanteessa.

Oma äiti on aiheuttanut eksän manipuloimana sen pahimman vahingon minkä mt-ongelmaiselle voi aiheuttaa: soitellut polille, vängännyt minut sinne hänen rauhoittamisekseen väkisellä, saanut aikaan nuo arvioitavaksi ja tarkkailtavaksi hakemiset ja sitä kautta tehnyt minusta lainsuojattoman vailla ihmisoikeuksia.

Siskon kanssa kai voin sitten toiveidensa mukaan käyttäytyä sivistynesti kun sukujuhlissa tavataan ja keskustella vaikkapa puutarhanhoidosta. Siskon miesystävä on puhdasta kultaa sydämeltään. Siskon murrosikäiset lapset ovat tärkeitä, kuin sisaruksia omalleni.Omani kautta heidänkin tekemisistään kuulen. Ovat kenties tulossa meille yöksi seuraavien sukujuhlien aikaan. Jos sisko antaa.

Eksän äiti on ok, niin tuttu ihminen. Eksän uuden vaimon kanssa meni kesällä välit totaalisen poikki, joten enpä usko että on tulossa murrosikäisen syntymäpäiville enää. Toivottavasti ei, ei huvita teeskennelläkään kohteliasta.

Isä, äiti, veli perheineen, mieheni, kummityttöni perheineen.
Ystävät perheineen.
Muutama muu sukulainen myöskin.

Tavallaan myös tietyt lääkärit + hoitajat on "rakkaita".
Miehen sukulaisista osa myöskin.