Akateemisten sukujen ja taiteilijasukujen perintö

Jospa täällä lähtisi keskustelu tästä Hesari foorumille kirjoittamastani kommentista:

Suomessa on ollut niin selvä jako akateemisiin sukuihin ja taiteilijasukuihin, että kyseinen ajattelu lienee sukua rotuopille? Tietynlainen geeniperimä saattaa olla eduksi myös luovuudessa, mutta vaarana on myös se että taso jää heikoksi ellei kaikille anneta samoja mahdollisuuksia. Toisaalta ei nimi tee suurta taiteilijaa ikinä, vaan itse teos sen tekee! Tosin pelkällä nimellään ratsastaneita lienee edelleenkin ja monia suomalaisen kulttuurin piirissä.

Olen vahvasti sitä mieltä positiivisesti ajateltuna, että koettelemuksista selviäminen saa luovuuden puhkeamaan kukkaansa. Mitä mieltä on varatukarin jengi?

No joo.. Taiteilija suvun vesa saa luovuuden verenperintönä... Jaskan marjat, ei tota luovuutta ole näkynyt. Ei edes sillä alalla missä toi suku vaikutti

Tietty tulee se että taiteilija suvussa rohkaistaan luovuuteen alunalkaen ja akateemisessa rohkaistaan tiedonkeruuseen, mutta ei noi nyt takaa mitään. Akateemiseen sukuun voi syntyä aito taiteilija sielu ja toisinpäin eli ei se suku takaa mitään. Kun pitää auki samat lähtökohdat kaikille, se aito lahjakuuskin pääsee paremmin esiin. Ei lahjakkuus mun nähdäkseni kulje suvuttain

Kyllä kai lahjakkuus periytyy ainakin jossain määrin, mutta ei ole kirkossa kuulutettu, että lahjakkaitten vanhempien lapsi olisi myös lahjakas.

Siinä tarvitaankin viisaita vanhempia hyväksyä tosiasia, että lapsi onkin tavallinen kuolevainen

---

Hermiitti kirjoitti:
Olen vahvasti sitä mieltä positiivisesti ajateltuna, että koettelemuksista selviäminen saa luovuuden puhkeamaan kukkaansa.

Vanha kunnon hermit!

HeppuHej kirjoitti:
Siinä tarvitaankin viisaita vanhempia hyväksyä tosiasia, että lapsi onkin tavallinen kuolevainen

Ei, oma lapsi ei koskaan ole tavallinen kuolevainen

Ei nyt puhuta siitä et onko lapsella samoja taipumuksia kuin vanhemmillaan, mut tavallinen kuolevainen ei lapsi ole vanhemmilleen

Luukkonen, onko oikeastaan väliä?
Mun suvusta kun puhutaan puhutaan ajasta ennen sun elämää. Ei miellä oti taiteellinen puoli ole ollut enään vähään aikaan "muodissa", muuten kuin sukuperintönä tulevan ammatin muodossa. Tuossa ammatissa tarvitsee absoluutista värisilmää

Kyllä sen allekirjoitan et tietyt taipumukset periytyy. Mut en ihan menis niin pitkälle et lahjakkuudet periytyy. Lahjakkuuksia (niitä aitoja) syntyy enemmän ihan luonnonoikkuina tästä puusta katsoen

Pertti Luukkonen, eikö siitä ole tehty tutkimuksiakin, että Suomessa akateemisuus periytyy? En ota tässä esimerkkiä akateemisista suvuista, mutta joskus ruotsinkielinen sukunimi saattaa tarkoittaa todennäköisempää akateemisuutta, vaurautta ja kulttuuritaipumusta kuin härmän perusjunttisukunimi, vaikka perimän puolesta härmän perusjuntti voisi ollakin kyvykkäämpi.

Jos aikoo menestyä elämässä kannattaa kuulua hyvään perheeseen.

Hermiitti kirjoitti:Pertti Luukkonen, eikö siitä ole tehty tutkimuksiakin, että Suomessa akateemisuus periytyy?

No en ole luukkonen.. Mut on tehty.

Mä silti väittäisin ettei perimällä itessään ole niin merkitystä, vain kasvuympäristöllä. Akateemiset suvut painottaa sitä koulutusta jo ihan kehdosta asti, kun taas duunari-suku ei painota. Aivan sama käy taiteellisten sukujen kanssa, ne painottaa luovuutta jo ihan kehdosta asti.

Mä voin tuon oman sukuni ottaa tavallaan esimerkiksi... Kotoa mä olen oppinut värit ja niiden eri sävyt, ihan pilkun tarkasti. Kyse ei ole ettäkö mulla olisi absoluuttinen värisilmä (tästä ei ole tietoa, kun en koskaan ole käyttänyt tuota taitoa niin et ois pystynyt huomaamaan millanen mun värisilmä oikeesti on), mut mä tunnistan sävyeron hyvinkin pienestä. Jo ihan siitä syystä et mun takaraivossa on pelko et jos sanon värin tai värisävyn väärin, niin saan isältäni puolen vuoden saarnan Mä vahvasti epäilen et akateemisen tai taiteellisen suvun vesalla on sama asia kyseessä

Kyse lienee siitä, että yhteiskunta pyrkisi antamaan kaikille yhtäläiset mahdollisuudet, vaikka ajatus sattaa ollakin hieman utopistinen. Tosin voi sitä paremmissakin suvuissa jälkeläiset kokea painetta siitä mitä pitäisi olla. Huonompiosaisten perheissä veikkaan olevan enemmänkin sellaista ajattelua, että jälkikasvulta toivotaan sitä mihin itse ei ole kyennyt.

-
G a l t o n, sir Francis (1822 - 1911),

englantilainen gentlemanni-tiedemies, mielen testauksen ja psykometriikan isä, Charles Darwinin serkku. Tutki mm. nerouden periytyvyyttä (1869) sekä naturen vs. nurturen suhteellista osuutta (1874) ynnä loi perustan korrelaation (r) laskemiselle (1877). Perusti ensimmäisen antropometrisen laboratorion Lontooseen 1884 International Health Exhibitionin yhteyteen. Ainakin 17 000 ihmistä testattiin kymmenen vuoden aikana.

Kyllä "eminenssi" kulkee paljolti suvuttain. Kysyin sukuja, jotta käsittely ei jäisi aivan abstraktioiden tasolle.
-

Jos ensin vetää vuosikausia painavaa kivirekeä perässään ja sen jälkeen pääsee siitä irti, niin kunto voi olla aika hyvä. Harjoittelu tuottaa mestarin.

esimerkiksi musikaalisuus tai joku älykkyyskin kai on perinnöllistä. Mutta miten Suomessakin erottelisit pienten piirien akateemisten sukujen vesojen kotikasvatuksen, mm. kannustuksen ja virikkeiden, ja perimän vaikutuksen?

Lahjoja voi olla, mutta huipulle pääsee vain tekemällä kovasti työtä, harjoittelemalla ja harjoittelemalla. Kyllä siinä kannustustakin tarvitaan tueksi.

Onko olemassa teatteri-, lääkäri-, lakimies- ja pappisgeenejä, kun nuo ammatit meillä ja muuallakin kulkee monesti suvuttain perintönä isältä pojalle? Tai yrittäjyys- tai kauppiasgeeni?

Meidän suvussa yhdistyvät urheilullisuus ja taiteellisuus. Ja hulluus

No omaa sukuani kun katson.. Isoisänisä aikoinaan vaihto teatterin painomusteeseen ja toi painomuste tuntuu ainakin miespuolisten sukulaisten suonissa kulkevan. Toi saa mut ajattelemaan enemmän kasvuympäristöä kuin perimää. Emmä tiedä löytyiskö meidän suvusta vielä näyttelijän lahjoilla varustettuja, mut eipä noista kukaan näyttelemistä ole lähtenyt opiskelemaan...

Lahjakkuus on vähän niin et joko sitä on tai ei ole. Taiteellisuudesta kun otetaan, niin ei kukaan päätä tulla säveltäjäksi tai kirjailijaksi. Noi joko on ihmisessä tai ei ole, mut opiskelemalla ei kumpaakaan tule. Kirjailijahan aloittaa pöytälaatikkoon kirjoittamisen jo hyvin nuorena, lapsena oikeestaan. Säveltäjä tekee saman.

Saman mä kattoisin akateemisuudesta. Joko se tiedonjano on tai sitten ei ole. Sellasta akateemista tiedonjanoa (siis sitä jolla tehdään uusia keksintöjä, teorioita yms.) ei voi opiskella. Mun käsittääkseni toi tiedonjano on myötäsyntyistä.

Taipumukset menee erikastiin täällä. Mut mun nähdäkseni noi lahjakuudet sinällään ei kulje suvuttain. Sitä voi olla vaikka matemaattisia taipumuksia, mtu se aito lahjakkuus (ja tiedonjano) jää saapumatta

niin eipä ole kauan kun vain varakkaimpien jälkikasvulla oli varaa opiskella itselleen akateeminen ammatti. Ei ollut lainoja tai opintotukia. Pankkilainan ja takaajat joutui itse etsimään.

Miten maaseudulta lähdit Helsinkiin opiskelemaan? Hyvä kun oppikouluun päästettiin, jonnekin sadan kilometrin päähän kotoa lähimpään kaupunkiin sukulaisten nurkkiin asumaan, jos lapsi oli oikein älykäs ja lahjakas, ja opettaja jaksoi kovasti vanhempiin vedota lapsen kouluttamisen puolesta. Ja yleensä katsottiin, ettei tyttöjen koulutuksella ole niin väliä, kun menevät naimisiin kumminkin ja saavat lapsia. Ja poikia tarvittiin maatilalla jatkamaan tilanpitoa.

Kyllähän silloin on ihan eri asia asua akateemisesti koulutettujen vanhempiensa kanssa Helsingissä, yliopiston kupeessa, ja noudattaa vain vanhempien toiveita ja odotuksia.