Apua ja neuvoa...

Nyt on kamala ahdistus meneillään, kun kaikki tuntuu niin kummalta. Olen viime viikkoina havahtunut siihet että ystävä puhuu minulle "rumasti". Eli tavallaan se on sellaista vitsailua ja sellaisena olen sitä aina pitänyt. Nyt se vaan tuntuu jotenkin erilaiselta. Vitsailu kohdistuu useimmiten minuun mutta ei häneen. Onhan se hyvä osata nauraa itselleen, mutta tämä on jotain muutakin.

Hän siis varmaan puhuu ja käyttäytyy samoin kuin ennenkin, mutta se tuntuu minusta erilaiselta. Itselle tulee sellainen olo että olenkohan itse väärässä. En luota itseeni ja tulee tosi pelottava olo, kun pelkään että minussa on jotain vialla. Tarkoitan siis vialla sillä tavalla että entäs jos olenkin menossa sekaisin tms.

Perjantaina meillä oli riita, jota kävimme sähköpostilla. Nämä kuittailut ovat juuri sellaisia epäsuoria. Kerroin että en pidä viesteistä. Hän jatkoi ja sitten haistattelin hänelle, kun viestittely jatkui. Hän selitti koko tilanteen ja aivan totta on että jos vain uskon joka sanaan, niin silloin minä ylireagoin. Pyysinkin anteeksi ja hänkin pyysi. Totta on myös se että eilisestä huolimatta hän kyllä puhuu minulle rumasti. Esim sanoo soittaessaan että ottaa yhteyttä viikonloppuna jos hänellä on tylsää, vähättelee vitsaillen jne.

Minua ahdistaa kovasti kun mietin näitä asioita täällä yksikseni. Hetkittäin olen varma siitä että hän puhuu minulle rumasti välillä ja sitten en taas luota itseeni. Siitä tulee ihan kamala olo.

Mitä jos sinä "mietit liikaa" noita asioita? Että jos mietit oikein kovasti ja alat sitten "ylitulkita" ystäväsi kaikkia sanomisia ja tekemisiä?

On kyllä sellaisia ihmisiäkin, jotka oikeasti aina piikittelevät ja huomauttelevat vähän joka lauseessa jostain, mutta yleensähän he ovat itse jotakin silloin vailla, koska ei normaalilla "terveellä" ihmisellä ole tarvetta tehdä niin.

Toivottavasti teillä ei mene välit poikki suotta. Ja toivottavasti ystäväsi ottaa neuvoistasi vaarin ja lopettaa naljailun.

"sanoo soittaessaan että ottaa yhteyttä viikonloppuna jos hänellä on tylsää,"
Mulla on kans kaveri joka ennen käytti ns. käänteis huumoria, sanoin sille suoraan että en tykkää siitä ja se on lopettanu sen käyttämisen.

Esim. ennen hän saattoi sanoa että kiva kun kävit mut parempi kun lähdit.

Se on ihan totta että ylitulkitsen. Tiedän sen. Vaikeus on siinä että miten erotan oman ylireagoinnin ja sitten sen todellisen piikittelyn. Lähinnä mulle varmaan käy niin että kun piikittelyä tapahtuu, niin sitten alan ylitulkita ja kohta en ole enää varma mistään.

Sitten tapahtuu ihan sellaisia käytännön asioita, joita minä ainakaan en tekisi toiselle. Esimerkkinä vaikka sellainen että hän kysyy tulenko käymään seuraavana päivänä. Sovitaan että katsotaan aamulla ja soitan sitten. Soitkinkin mutta ei vastausta. Hän soitti illalla ja olivat olleet ystävien kanssa veneilemässä. Ei ollut huomannut minun soittaneen koko päivänä. Emme kylläkään sopineet mitään varmaa, mutta olisi ollut mukavampi jos hän olisi soittanut minulle tai laittanut vaikka viestin. Sovimme että tulen käymään seuraavana päivänä. Meninkin ja soitin ennen menoani. Ystävä sanoi että tule vaan. Olin vähän aikaa heidän takapihallaan koirien kanssa. He olivatkin syömässä ja pian sen jälkeen lähtivät koko porukka lapsen harrastukseen. Tuli itselle vähän tyhmä olo.

Tälläisiä tilanteita on vaikka kuinka paljon. Olin heidän mökillään ja nukuin erillisessä aitassa. Sillon oli pelleilyä talon oven kanssa. Tiedän kyllä että ystävä haluaa aamusella nukkua pitkään ja rauhassa. Vessa oli talossa sisällä ja ensimmäisenä yönä ystävä sanoi jättävänsä oven auki. Aamulla ovi oli kuitenkin lukossa. Seuraavana yönä hän sanoi laittavansa oven lukkoon sitten se olikin auki. Sinä aamuna koirani oksenteli ja olisin tarvinnut sille vettä sisältä. Luotin siihen että ovi on kiinni ja yritin venyttää pitkään ennenkuin koputin. Sitten ovi olikin ollut auki koko ajan ja olisimme voineet ottaa eteisestä vettä.

Onko tuo sitten kiusaamista vai minun ylireagointiani asioihin. Empä tiedä. Tiedän vain sen että minä en olisi toiminut noin.

No tyhmästihän nuo ovat tehdyt, nuo asiat mitkä mainitset, mutta tuskin kyse on tahaltisesta kiusaamisesta, varmaan ystäväsi on vaan ajattelematon pösilö välillä.

Voisithan yrittää sanoa niistä, niin pääsisit siitä pohtimisesta ja ehkä ystäväsi ei toistaisi virheitään aina sitten?

Niin ja sitten jos sanoo jostain, ei ehkä kannata ottaa sitä ensimmäistä välitöntä reaktiota kovin tosissaan. Usein ihminen ensin puolustautuu ja sanoo kaikkea tyhmää, mutta sitten kun saa aikaa miettiä, tajuaa paremmin asian ja suhtautuu siihen positiivisemmin.

Eilen kirjoitinkin hänelle viestin, jossa sanoin miltä minusta tuntui jne. Selitin miksi reagoin hänen viesteihinsä siten kun tein. Sanoin ihan suoraan että en halua sellaisia ulkonäköön liittyviä kommentteja.

Siitä olenkin varma että ei hän noita sanomisia ja asioita tee tahallaan. Varmaan on juurkin sitä ajattelemattomuutta. Minulla ei tavallaan ole mitään rajoja ja otan vastaan aika paljon sanomatta mitään takaisin. En ole ikinä ilmaissut jos joku asia harmittaa jne. Vaistoan kyllä herkästi sitten mitä toinen tahtoisi minun tekevän ja toimin sitten sen mukaisesti.

Harmittaa vaan kun nyt näyttää siltä että ystävyys hiipuu pois. Minä olen vähän laittanut rajoja ja muutenkin ollut aktiivisempi. Ystävälle on vaikeaa sopeutua siihen että tekisimmekin joskus siten kuin minä ehdotan. Aiemmin on selvästi ollut niin että minä olen aina tehnyt kuten hän haluaa.

Aika näyttää miten tässä käy. Välillä vaan tulee sellainen epäusko. Alan ajatella että jospa minä olenkin "syyllinen" kaikkeen. Jospa luulen ihan turhia juttuja ja toinen käyttäytyykin ihan hyvin koko ajan. En ole tavallaan tarpeeksi varma itsestäni. Terppa puhuisi tässä kohtaa jotain ambivalenssista.

Ei tässä auta kun mennä vaan eteenpäin vaikka ahdistaisi kuinka. Minun on opittava kertomaan toiselle ihmiselle miltä minusta tuntuu, mitä haluan ja mitä en. Muuten saan koko elämäni olla näkymättömissä.

Toivottavasti saamme sovittua asiat ystävän kanssa. Hän ei vastannut mitään viestiini jossa selitin sitä, miltä minusta tuntui ja miksi. Hänen on aina kovin vaikea myöntää olleensä väärässä ylipäätänsä missään. Hän on tottunut olemaan se "paras" ja aina oikeasssa. Tässä nyt vaan tarvitaan joustoa kummankin puolelta. Pitäisi pystyä puhumaan ihan kasvotusten.

Ippu, kuulostaa ihan järkevältä. Toivotaan, että ystävyys pysyy ja lujittuu. Ellei, minkäs teet.

Kiitti possu, kun viitsit keskustella kanssani tästä jutusta

Nyt jo tuntuu paremmalta ja helpommalta ajatella näitä juttuja. Mulla vaan tahtoo välillä olla nämä ajatukset niin musta-valkoisia ja sitten tulee tosi paha olla. Nyt sain vähän uutta näkökulmaa asiaan. Helpotti kun sinä vastasit ja tuli taas sellainen "normaalimpi" olo.

onnellisuus-hakusanan alla myönteisesti vaikuttavissa asioissa ja positiivisen ajattelun alla jämäkkyydestä luku. Siellä olisi minusta tähän ongelmaan liittyviä hyviä neuvoja, mm. se luettelo oikeuksista:
että jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi arvostavasti ja kunnioittavasti, oikeus siihen, että omia tarpeita ja toiveita otetaan huomioon ja oikeus viihtyä ihmisten seurassa.

Itse olen nyt noita lueskellut, ja varmaan parantamisen varaa olisi.