Mitä pelkäätte?

Kopsasin tän tänne päiväkirjastani , koska haluaisn kuullua mitä te muut pelkäätte? Ja mikä on teil auttanu niihin

Mää pelkään montaa asiaa...
Pelkään että ihmiset huutelee mulle kun oon kaupungilla
Pelkään että mulle tapahtuu jotain pahaa
Pelkään että kolon itteni liikenteessä
Pelkään että asuntoni palaa
Pelkään että tuun hulluksi
Pelkään että en tarkistele tarpeeksi kun lähden kotoa
Pelkään elää
Pelkään muutosta
Pelkään kuolemaa
Pelkään pelkään ja pelkään

pari lisäystä
pelkään yksinäisyyttä
pelkään yliluonnollisia asioita

Hyvä Aihe!!

Pelkään Pahuutta. Saatanaa ja sen valtaa.
Pelkään pimeää ja siellä pahan toimintaa.
Pelkään yksin jäämistä ja menetyksiä.
Pelkään läheisteni ja omaa kuolemaa.
Pelkään, etten selviä jonain kuukautena laskuistani..että menee luottotiedot.
Pelkään miehiä
Pelkään että ex löytää meidät
Pelkään nuorisoa/murrosikä-teini-ikäisiä. He on niin ilkeitä mieleltään ja huutelee törkyä ihmisten perään.
Pelkään Hämähäkkejä eniten öttiäisistä, mutta kaikkia muitakin örkkejä myös.KAIKKIA.. myös perhonen on ruma örkki..ei sen siivet peitä karvaista madonruumista ja inhottavia niveljalkoja.
Pelkään Helvettiä
Pelkään Herraa ja pelkään että mun rukoukset kyllä kuullaan muttei mikään toteutuisi.
Pelkään että äiti tai lapseni joutuu kokemaan jotain raskasta vaikeaa elämässään.

Tällä hetkellä pelkään (kovaa) päänsärkyä.
Tämä on 8.päivä putkeen, kun päätäni särkee. Tänään kipu siedettävää, eilen se oli helvetillistä ja mentiin äärirajoilla sietokyvyn suhteen. Harvoin itken kivusta, eilen itkin. Koko pääni kosketusarka.

Enkä nyt saa auttavaa apua, kävin lääkärissä ja kuten pelkäsin, sain särkylääkettä joka ei auta.
Ei auttanut vaikka sanoin ettei se auta ja eihän se auttanut.
Mikään särkylääke ei tähän auta ja neurologista ei kuulu yhtään mitään; EHKÄ pääsen tänä vuonna


Joten, nyt pelkään vain ja ainoastaan helvetillistä kipua, joka siis kroonista ja voi iskeä kovana hetkenä minä hyvänsä. Pelkään myös etten saa apua ja tämä jää pysyväksi

Kun eilen särki, koko maailma "katosi" ympäriltä, oli vain kipu, ei muuta. Makasin ja odotin vaipuvani uneen, en kokenut kuin suurta tuskaa joka oli niin vaikeaa että alkoi itsari pyöriä päässä.
On elämäni pahinta kipua ollut ja tämän jatkuvuus luo pelkoa kyllä.


Sori meni nyt vähän päänsärystä jankkaamiseksi.
Normaalisti pelkään tiettyjä sos.tilanteita, etenkin kauppoja. Muut pelot vähän vaihtelee, on tulevaisuuden pelkoa, sairauspelkoa ja vaikka mitä mutta ei koko aikaa.

toivottavasti tuo ei oo mikään syöpä tai kasvainjuttu

Chaos kirjoitti:toivottavasti tuo ei oo mikään syöpä tai kasvainjuttu

En usko että on... Mulla on erittäin vaikea tensioniska joka tekee jännityspäänsärkyä ja se aiheuttaa aina migreenin. Eli nuo 2 kipua on päällekkäin, sen lisäksi joskus jotain hermokipua tms.

Olen menossa fysioterapiaan ja neurolta tarvin migreenin estolääkkeen, eivät kuulemma tk:ssa osaa määrätä.
Mun täsmälääke auttaa mutten saa ottaa sitä usein. Eilen en saanut ottaa.

Ihmetyttää vaan toi arvauskeskus jälleen kerran.
Vastaus sieltä on tyyliin: "ota burana", eikä mene perille ettei se auta vaikka paketin söis.

Eivät anna mitään puudutuspiikkejäkään niskaan.
"Ei täällä meillä sellaisia käytetä ollenkaan".

Ennen ku taas juoksen päivystykseen niin soitan kyllä eka sinne ja kysyn että aikooko ne mua edes auttaa, en viitti turhaan mennä. Yksityiselle kai mentävä joka asiasta...

Uskaltauduinpa minäkin sitten tänne foorumille. Pelkään kaikkia samoja asioita kuin edellisetkin. Lisäksi pelkään jatkuvasti, että lapseni syöpä uusii. Oikeastaan tulisi varmaan lyhyempi lista, jos se tehtäisiin asioista, joita en pelkää. Tällä hetkellä se lista on aika olematon.

Pelkään korkeita paikkoja ja kovia vauhteja. Ei ole "siedätys" auttanut yhtään, mutta ei se ole ollutkaan asiantuntijajohtoista, vaan omaehtoista. Korkealla pelkään, että joku sekoaa ja heittää minut, että tulen hulluksi ja hyppään, tai että torni tms. sortuu. Vauhdeissa pelkään sitä, että pikkuasia voi syöstä koko laitteen tuhoon ja kovaa vauhtia ei voi millään lieventää, vaikka kuinka tajuaisi mitä tapahtuu.

Pelkään siis vammautuvani tai kuolevani kyseisissä tilanteissa.

Fullmoon, tervetuloa

Pelkään monia asioita, isoja ja pieniä. Ehkä eniten arkeeni vaikuttava asia on se että pelkään heräämistä, tai sitä tunnetta joka seuraa joskus, kun tajuan että unimaailma ei olekaan todellinen.

Tuo pelko saa aina välillä valvomaan liikaa, jolla taas on vaikutuksensa, jne. Perhosefekti..?

Ne aamut kun herääminen tuntuu turvalliselta ovat kuin jalokiviä.

pelkään ettei minusta pidetä
pelkään että olen outo
pelkään hulluksi tulemista
pelkään luhistuvani
pelkään tappavani itseni
pelkään olevani taakka läheisilleni
pelkään työkavereiden puhuvan minusta pahaa keskenään
pelkään tulevan talven pimeyttä
pelkään sitä aamua kun äkkiä onkin kylmä ja pitää etsiä lapsille sormikkaat ja pipot aamun kiireessä

Eniten pelkään sitä, että joudun oksentamaan poissa kotoa tai muiden nähden. Pelkään että teen hirveän sotkun ja ihmiset paheksuvat eivätkä usko etten ihan oikeasti pysty edes istumaan kun ykätauti tulee, pakko olla selällään ettei taju lähde. Pelkään etten pääsisi kotiin, tai että pyörtyisin ja siinä tulisi vesiripulit housuun.

Yleisesti pelkään:

Teinityttöjä, ne tuijottavat
Sitä että minusta ei pidetä
Riitoja sulhaseni kanssa, ei väkivaltaa mutta syyllisyydentunteeni on suhteeton
Hämähäkkejä
Matkustamista (oksennuspelon takia)
Kummituksia
Isosiskoni poikaystävää (väkivaltainen)
Paheksuvia ja ylimielisiä katseita
Hanakasti riiteleviä ihmisiä
Raiskauksen uhriksi joutumista
Logiikattomia ihmisiä
Työpaikkaani
Sitä että Suomen-ystäväni ovat kokonaan unohtaneet minut



Listaa voisi vielä jatkaa ainakin parin sivun verran, mutta tässä nämä jokapäiväiset pelonaiheet.

lisään: pelkään myös korkeita paikkoja. minäkin aatellut että sekoan ja hyppään, vaikken edes halua kuolla.

Kun menin metroon ekaa kertaa 15 vuoden tauon jälkeen ja kun se sukelsi maan alle, niin olin et apua, nyt mä kuolen. Ajattelen metrossa usein että maa sortuu ja sinne hautautuu koko porukka tai että hakis-kaisaniemi välillä merivesi pääsee tunneliin ja hukumme.

Pelkään myös että jonain päivänä en jaksaisi siistiä kotiani. en tykkää epäsiisteydestä.

Pelkään äidin kuolemaa.

Pelkään tytön anoreksian uusiutumista.

Että hissi voi irrota ja pudota lujaa kuiluun.

tai joku muu ajaa pois kaistalta osuen minuun jolloin se ei olisi minun käsissä tai osaamisesta kiinni. tai että ratti jumiutuu mutkassa ja ajan ulos.

Ihmisiä
korkeita paikkoja
isoja koiria
hmm...en muista nyt enempää

3. En tiedä auttaisko tämä sulle mutta mä olen painiskellut pääkivun kanssa ja hoidan päätäni laittamalla 1,5 litran limsapulloon niin kuumaa vettä kuin kraanasta tulee ja laitan sen sitten takaraivon alle. 0,5 litraa on miellyttävämmän tuntuinen. Mulla ainakin lämpö lievittää kipua. Mulla on tosin niitä vanhempia limsapulloja jotka on kovaa muovia, en oo kokeillut näillä uusilla löysillä pulloilla.
Pelkään sappivaivoja ja mielisairaaksi leimaamista, ei oikein muita pelkoja..
Toisaalta saisin kivoja videoita nettiin jos taas tultaisiin poliisien kanssa hakemaan..

NOh,. Mulle pelko on sellanen asia, joka liittyy yleiseen murehtimiseen/huolestumiseen. Yleensä ottaen en pelkää mitään. Mutta jos alkaa pohtiin asioita syvällisesti, niin voi pelkojakin olla. Ei siis kannata alkaa velloa mitään asiaa hullunlailla. Joskus pelkään hieman pimeää, korkeita paikkojakin ehkä. Huoli ja pelko on hyvin samankaltainen olo, ja jos alkaa huolestuun joka asiasta onkin huoli-kierteessä. "voi vitsi, ei se mun koira elä kauaa, mitäs jos lapsille sattuu jotain, mitäs jos äiti vaikka kuolee kohta jne. kohta onkin pelkkiä huolia joita pelkää. Ja tälläistä ajattelua en siis harrasta. Olipahan selventävä vastaus. Pelko ruokkii itseään.

Mulla on varmaan päällimmäisenä pelkona, että lapselle tapahtuu jotain ja saan vaan soiton, että "valitettavasti menehtyi".

Muuten pelkään pimeää ja hämähäkkejä. Pienenä aina pyörryin, kun valot sammui rappukäytävästä ja jäin pimeeseen.

edit: Hämäkäkkejä=hämähäkkejä

Kiitos tervetulotoivotuksesta #8! Tuntuu jollakin lailla lohdulliselta kun ajattelee, että muutkin pelkää. Tietysti sen pitäis ehkä olla itsestään selvää, mutta kun katselen vaikka kaupungilla ihmisiä, niin ne näyttää niin varmoilta ja pelottomilta. Jään hirveän helposti vatvomaan asioita ja se lisää/ylläpitää pelkoja. Olen yrittänyt keksiä tapaa millä saisin katkaistua sen vatvomisen, vielä en oo keksinyt. Asiaa pahentaa se, että kun olen kuntoutustuella ja siis kotona päivät joten aikaa peloille ja vatvomiselle on.

Aamuisin herään ja useimmiten ajatus on että voi paska, olen vieläkin hengissä. Nyt olisi tiedossa työkokeilupaikka, mutta en tiedä hyväksyykö vakuutusyhtiö sitä, koska se ei ole just samalta alalta missä olin ennen. Niin että sitäkin voin pelätä .Yleisesti ottaen pelkään elämän kaikkia mahdollisia sotkuja, vaikeuksia ja ristiriitoja. Niitä on piisannut sen verran,että olen alkanut miettiä että seuraavan tullessa olen valmis päättämään päiväni.

Lapsia, eläimiä ja humalaisia ihmisiä.
Poliiseja, lääkäreitä (erityisesti psykiatreja), sairaanhoitajia (erityisesti isoja mies-sellaisia).

tuosta toisesta ketjusta, että pelkään ihmisten asenteiden ja arvojen muuttuvan niin koviksi, että täällä Suomessa olisi niin paha elää, etten jaksaisi. Nyt jo tekee tiukkaa lukea tai kuunnella uutisia.

Eniten ja useimmin pelkään, että nuorelle sattuisi jotain, jos tulee kavereiden luota myöhemmällä kotiin.

Vasta pelkäsin lymfoomaa, kun sen riski on minulla kasvanut, yli 40-kertainen. Nyt pelko tai huoli on hellittänyt taas, kun tuli muuta ajateltavaa, enkä sitten mennytkään sinne lääkäriin edes, kun ei pystynyt netissä varaamaan heti sitä aikaa. On ne imusolmukkeet tai sylkirauhaset kumminkin edelleen suurentuneet samalla lailla. Niinkuin lääkäri totesikin niiden olevan.

Pelkään itseäni.

naisen kauniita silmiä.....

tv...