terapiaan??

Kuis te kaikki ootte terapiaan päässyt? siis millä perusteella terapoidaan?

Mä: olin narsisti isän piiskattu lapsi. koulukiusattu.. mut on raiskattu 17 vuotiaana.. psykopaatin raaan väkivallan uhri 12 vuotta + psyykkinen alistaminen..painostettu huumeisiin..koukussa 7 vuotta.. psýkooseja 3 pisin kesti yhtäsoittoa 3 vuotta.. paranoidinen skitsofrenia nyt. oli PTSD(kranaattikauhu)

emmä saa terapiaa

eli mitä pitää kokea jotta on oikeutettu terapiaan vai käyttekö yksityisellä omine rahoinenne?

Kulkeuduin perheterapian ja psykiatrin kautta yksilöterapiaan. Käyn tällä hetkellä viikoittaisessa omakustanteisessa traumaterapiassa, koska olen "liian huono" kela-terapiaan. Jossain vaiheessa, kun terapiani on edistynyt riittävästi, haen uudelleen kela-terapiaa. Päästäkseen kela-terapiaan pitää olla sopivan huono niin, että terapia "tulee valmiiksi" kolmessa vuodessa. Minä en täytä tuota vaatimusta ja sen vuoksi käyn omakustanteisessa terapiassa voidakseni käydä edes jossain terapiassa. Koen, että se kuitenkin kannattelee minua, jos yleensä mikään kannattelee. Käytän myös mielialalääkkeitä voidakseni esimerkiksi nukkua.

Puolitoista vuotta kestänyt traumaterapiani on tähän asti ollut vasta vakauttamista ja sekin vain sen alkua. Niin vaikeaa kaikki on kohdallani. Minua jännittää kovasti terapiassa ja muutenkin ihmisten seurassa. Siitä pitäisi päästä eteenpäin, mutta kaikki vie paljon aikaa. Terapeuttini on pätevä ja taitava, mutta kaikki vain on mennyt liian pitkälle ennen kuin lopulta tajusin, että tarvitsen hoitoa. Hänellä riittää kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä sekä monenlaisia menetelmiä loputtomasti. Minulla on dissosiaatiohäiriö, lapsuudenaikaisen pitkäaikaisen traumatisoitumisen seurauksena. Se kaikki oli yhtä jatkuvaa traumaa ja sen vuoksi on kaikki nyt niin vaikeaa, myös elämä hyvän mieheni ja perheemme kanssa.

Tunteeni ovat kadonneet ja yhteys kehooni on huono. Noita asioita on koetettu palauttaa, mutta sekin on kovin vaikeea. Nykyään voin jonkin verran havaita kehotuntemuksia, myös ahdistusta, mutta itse tunnetta en vielä osaa kokea. Ihoni tuntoaisti on harjoitusten avulla palautunut. Olen työelämässä, mutta ainoa tie eteenpäin taitaa olla minua kovasti pelottava sairausloma. "Kokeilin" runsaan viikon ajan olla sairauslomalla, mutta se ei ollut kovin hyvä kokemus, vaan kiihdyttävä ja huonosti nukuttava, ja minua helpotti, kun "selviydyin" siitä, se loppui.

Varjolilja kirjoitti:
Tunteeni ovat kadonneet ja yhteys kehooni on huono. Noita asioita on koetettu palauttaa, mutta sekin on kovin vaikeea. Nykyään voin jonkin verran havaita kehotuntemuksia, myös ahdistusta, mutta itse tunnetta en vielä osaa kokea. Ihoni tuntoaisti on harjoitusten avulla palautunut. Olen työelämässä, mutta ainoa tie eteenpäin taitaa olla minua kovasti pelottava sairausloma. "Kokeilin" runsaan viikon ajan olla sairauslomalla, mutta se ei ollut kovin hyvä kokemus, vaan kiihdyttävä ja huonosti nukuttava, ja minua helpotti, kun "selviydyin" siitä, se loppui.

Tuossa on paljon samaa kuin mulla. Tunteita ei oikeestaan ole ja kehoani en tunne normaalisti.

No mut mä en ole tarpeekis huonona kelvatakseni kelan terapiaan, Toisenlainen väliinputoaja...

Helu, miten terapia on auttanut sinua pääsemään käsiksi tunteisiin tai kehoon, saamaan niihin yhteyttä? Miten pitkään olet ollut terapiassa? Mietin noita, kun oma terapiani on hyvin hidasta. Terapeuttini ei silti lannistu, vaan auttaa löytämään tietä eteenpäin ja on aina löytänytkin.

Chaos kirjoitti:Kuis te kaikki ootte terapiaan päässyt? siis millä perusteella terapoidaan?

Mä: olin narsisti isän piiskattu lapsi. koulukiusattu.. mut on raiskattu 17 vuotiaana.. psykopaatin raaan väkivallan uhri 12 vuotta + psyykkinen alistaminen..painostettu huumeisiin..koukussa 7 vuotta.. psýkooseja 3 pisin kesti yhtäsoittoa 3 vuotta.. paranoidinen skitsofrenia nyt. oli PTSD(kranaattikauhu)

emmä saa terapiaa

eli mitä pitää kokea jotta on oikeutettu terapiaan vai käyttekö yksityisellä omine rahoinenne?

Miten ja mistä olet hakenut/pyytänyt terapiaa?

Varjolilja kirjoitti:Helu, miten terapia on auttanut sinua pääsemään käsiksi tunteisiin tai kehoon, saamaan niihin yhteyttä? Miten pitkään olet ollut terapiassa? Mietin noita, kun oma terapiani on hyvin hidasta. Terapeuttini ei silti lannistu, vaan auttaa löytämään tietä eteenpäin ja on aina löytänytkin.

No mä käyn psykologin juttusilla polilla... Ja toi on jatkunut tän vuoden helmikuusta

Siellä on aina välillä tullut sellasia "ahaa"-elämyksiä. Mulla on kuulemma oppikirjamaiset oireet posttraumaattisesta.

Tää ON sahaamista, vaikka mulla käsitellään yhtä tapahtumaa. Vaikeaa kun en muista itse tapahtumaa, muistin joskus mut soon täysin pyyhkiytynyt pois. Ja mä en muista tunnejälkiäkään tuosta tapahtumasta... Loppujen lopuksi se aiheutti sen et kaikki tunteet häipyi. Mä saan aina välillä kosketuksen tuohon tunnepuoleen, kun noita ajatuksia itse tapahtumasta tulee esiin. Noi ajatukset on selkeesti "ei normaaleja" tai no ei mulle normaaleja. Ja niihin liittyy aina kova tunnelataus. Noita mulla on kaivettu esiin ja "helpoimmat" on jo käytykkin läpi. Viimeksi tuli esiin vaan jotain sellasta et rysäytti kaiken taas takasin

Mä huomaan tuon kehosta vieraantuneisuuden sillä et mihin vertaan normaalia... NYT mä en tule kylläseksi millään eli syön aivan liikaa, mä en tunne seksi halua, en tunnista kuukautiskiertoani, en koska mulla on kylmä/kuuma... Kivun sentään tunnen, mut aika paljolti siihen jää. No on tuossa vaihtelua tapahtunut, ihan aluksi en tunnistanut nälkää/väsymystä, joten en syönyt enkä nukkunut. Tai no en psyty mennä snaomaan et tunnistanko noita nyttekään, syön juu, mutten tiedä syönkö nälkääni ja nukun pillereiden voimalla

niin.. öö en oo hakenut mistään.. oon puhunut siitä psyk.polilla ja siellä sanottiin että hae apusi kolmannesta sektorista eli yhdistyksistä ja vertaistuesta

Chaos kirjoitti:niin.. öö en oo hakenut mistään.. oon puhunut siitä psyk.polilla ja siellä sanottiin että hae apusi kolmannesta sektorista eli yhdistyksistä ja vertaistuesta

On erittäin epätodennäköistä, että kukaan tai mikään sinulle tarjoaisi tai edes ehdottaisi psykoterapiaa jos et itse sitä (kirjallisesti) vaadi.

Psykiatrian klinikoilla on yleinen käytäntö, ettei potilaille hiiskuta sanallakaan siitä että myös psykoterapian järjestäminen/tarjoaminen kuuluu julkisen terveydenhuollon tehtäviin, vaan päin vastoin harhautetaan - suorastaan kusetetaan - potilaita väittämällä, että ainoa tapa psykoterapian saamiseksi on hakea KELA:n harkinnanvaraista psykoterapiatukea tai tyytyä kolmannen sektorin tarjoamiin viritelmiin.

Ehdonpa taas kerran (kuinkahan monta kertaa olenkaan tämän kirjoittanut) että pyydät kirjallisesti kirjallista hoitosuunnitelmaa ja kerrot pyynnössäsi että haluat psykoterapiaa (etkä mitään tyhjänpäivisiä lässytystuokioita hoitajan luona).

Mun pitää tas olla kyllästyneen kanssa samaa mieltä!

Siis voi luoja, jossen ois jo valmiiksi tiennyt polin käytännöistä ja mahdollisuuksista, niin mut ois varmaan niputettu vaikeasti masentuneeksi ilman hoitovastetta. Jos ei osa pyytää ja kertoa, niin ei saa mitään polilta! Niin perkeleen väärin kuin se onkin

Helu
Emme ole vielä käsitelleet juuri yhtään traumamuistoa, vaan vasta vakauttaneet, koettaneet opetella hallitsemaan traumareaktioitani jotka hallitsevat elämääni. Vähitellen ne auttavat, mutta ensin pitää tutkia, mikä laukaisee traumareaktion, mikä on se tai ne pienet vihjeet. Sitten voin aistia tuota asiaa ilman, että reaktio valtaa minut. Elämäni pitää ensin tulla "tavalliseksi" ennen kuin traumoja voidaan käsitellä. Minun vain on vaikeaa olla rento ihmisten kansssa, myös terapiassa, kun ihmiset juuri ovat olleet niin pahoja ja vaarallisia elämässäni aivan liian kauan, vaikka eivät enää olekaan. Sitä vain ei tahdo ymmärtää kaiken kokemani jälkeen, ja nuo kokemuksenikin ovat paljolti hämärän peitossa.

Mulla kun noi ajatusvääristymät liittyy juuri joihinkin noihin traumasta tuleviin käyttäytymismalleihin. Mä en tunnistais "virheitäni", jossie noita vääristymiä oltais kaivettu esiin. Ja vaikka otettais tunnepuolikin pois kokonaan, niin noita vastaan taistelu on täyttänyt mun elämän aika pitkälti. Mä kyllä kävin samalla tunnepuoltakin läpi, nyt en käy. Nyt kaikki tuntuu taas täyisn pysähtyneen ja mä taitelen vian noita jo tunnistettuja vääristymiä vastaan

jaa. noh. mä funtsin asiaa. oli aika kun niin kaipasin kuulijaa. kävin traumaterapiakeskuksessakin ja siel sanottiin et täl hetkellä he hoitaa vaan lapsensa menettäneitä vanhempia.

nyt olin vaan utelas kuinka muut pääsee ja mä en. en nyt tunne enää tarvetta terapiaan, mutta oli tarve. Sen terapoin narsistienuhrientuessa netin välityksellä ja hyvä tuli.. en oo enää edes uhri vaan toipunut.

ehkä mä traumatisoidun uudelleen kun äidistä aika jättää.se on pelottava ja kipeä aihe. En pysty edes ajatustasólla käsittelemään sitä asiaa. edes sitä miltä tuntuu ihmisestä kun tietää että kuolee kohta. pelkää varmaan miljoonasti.. puhumattakaan paljonko kuolema sattuu ja sattuuko senkin jälkeen kun me elävät emme enää nää elonmerkkejä.

huutaako näennäisesti kuollut liikkumattomassa ruumiissaan etä ettekö huomaa..mä elän vielä ja te ootte jo polttamassa mua krematoriossa tai hautaamassa elävältä. jos henki onkin ruumiissa vaikka ruumis on kuollut. iiiik

Chaos, skitsofrenia voi olla este psykoterapialle - tai sitten ei. Siinä kuitenkin voi olla yksi syy miksei hoitava psykiatri ole pitänyt psykoterapiaa hyvänä ajatuksena.