Missä iässä alkaa aikusuus ja kuka sen määrittelee

Missä iässä alkaa aikuisuus?
Ja välikysymys: miksi toisia käsketään hanakasti kasvamaan aikuiseksi - kuka aikuisuuden määrittelee?

Ruustis kirjoitti:
Missä iässä alkaa aikuisuus?
Ja välikysymys: miksi toisia käsketään hanakasti kasvamaan aikuiseksi - kuka aikuisuuden määrittelee?

mä taidan napata tän ihan omaksi aiheeksi.

Ihan omasta mielenkiinnosta, kun mä olen vannonut tulevnai vanhaksi, mutten koskaan aikuiseksi

Varmaan olisi hyvä, että ihmisen aikuisuus alkaisi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän ryhtyy tekemään lapsia. Lasten kannalta olisi parasta, että vanhemmat olisivat aikuisia eivätkä keskenkasvuisia. Ilman aikuisuuden määritelmiäkin tuntuu luonnolliselta, että lapset tarvitsevat itselleen aikuiset vanhemmat.

No mirri kaikista ei ole koskaan vanhemmiksi, oli ikä mikä hyvänsä.

Ahaa, taasko mennään ottamaan muilta lapset pois?

Minusta nämä "aikuinen" määritelmät ja vaateet ovat ihan hämäriä aina, yritetään hallinnoida ja määräillä muita, että sinun pitää olla sellainen ja tällainen. Yleensähän ihminen on joissain asioissa järkevä ja kypsä ja joissain ihan käsittämätön tötterö. Siis samaan aikaan. Eikä siinä mitään. Itseään voi sitten pyrkiä "kehittämään" niiltä osin kuin haluaa.

En oikein keksi ketään vakavasti otettavaa ihmistä joka antaisi itsestään kovin aikuisen kuvan. Esim kaikki "vastuulliset poliitikot" näyttäytyvät naurettavina pelleinä omassa tärkeydessään. Pidän ihmisistä, en kulisseista.

Eikä se aikuisuus nyt niin ihmeellistä ole. Kyllä se höperömummo on yleensä järkevämpi kuin lapsensa. Tietysti, vaikka ne "aikuiset" lapset ovatkin yleensä eri mieltä.

Itse lasken aikuistuneeni, kun muutin omilleni Helsinkiin. Eli kakskyt vuotiaana, mutta eihän se käynyt kertaheitolla, vaan oli sellainen prosessi, mikä tietysti jatkuu vielä.

Isäni joskus sanoi minulle, että sinulla se on ikuinen teini-ikä ja sanoin siihen, että no niin sinullakin. (Aikuinen ei vastaisi niin omalle isälleen, vissiin.) Hiukset silti harmaantuvat ja askel painaa ajan myötä. Sellast se.

No joo possuseni.
Kuka oli viemässä lapsia ja keneltä tässäkään ketjussa. Eiköhän nuo pelot ole ihan siellä sinun omassa pääkopassasi, liekö aihetta en tiedä.
Varmasti monen pienen lapsen vanhemmalla herää kysymys mistä sinä esimerkiksi otat sen ajan, jolloin istut vastaamassa kuin automaatti ketjuihin, joita tälläkin palstalla on. Siltä lapseltasi kai.
Toisaalta valitat ettet saa lapseltasi tehtyä yhtään mitään, kun hän roikkuu sinussa kaiken aikaa ja kirkuu. Onko sinulla mitään käsitystä huushollin pidosta ja lasten hoidosta vai istuuko lapsesi tietokoneella kanssasi ison ajan päivästä, jolloin hänellä pitäisi olla muutakin virikettä kuin koneella istuva äiti.

Ei ihme ettei sinulla aika riitä mihinkään, kuten monasti olet itse kirjoittanut.

Ja milloin aikuinen on aikuinen. Joidenkin kohdalla se ei aikuisuus ei tule eteen koskaan ja silti ovat hyvinkin vastuuntuntoisia. Toisilla aikuisuus on sitä, että vielä liki 50v joku huolehtii ja maksaa melkein kaiken. Näille tärkeintä on valittaminen nettipalstoilla kuinka tukia ei tule riittävästi sieltä eikä täältä. Oikeuksia pitäisi olla, velvollisuuksista viis.

Älkää koskaan kasvako aikuisiksi. Aikuisuus on yksioikoista ja tylsää.

https://www.youtube.com/watch?v=W7E3jsATXO4

"Älkää koskaan kasvako aikuisiksi. Aikuisuus on yksioikoista ja tylsää."
Ton määritelmän mukaan mää oon aikuinen, elämäni on yksioikoista ja tylsää.

Muuten en tunne itseeni aikuiseksi vaikka oon jo 34v.

"Ahaa, taasko mennään ottamaan muilta lapset pois?"

Possu, miten niin?

Ja eikö ole ihan tosiasia se, että lapset viimeistään teineinä alkavat kärsiä, jos vanhemmat eivät ole kasvaneet aikuisiksi hyvissä ajoin ennen kuin jälkeläiset alkavat aikuistua?

mää oon ikuinen "pikkupoika", vaikka lähentelen jo......

Joo, no voihan se olla, että ihmisen "pitää olla" aikuinen, kun saa omia lapsia. Toisaalta ihan perinteisesti niitä lapsia on saatu oltiin sitä "aikuisia" tai ei ja tilanteeseen on sitten sopeuduttu. Määritelmäkysymyksiä.

Minusta on aika erikoista ruveta vaatimaan, että vain tietynlaiset riittävän "aikuiset" saisivat lapsia tehdä. Taikka sitten mitä? Otetaan ne lapset pois vai? Vai paheksutaanko vaan hurjasti ja millaisella porukalla? Ilmeissesti jollain "riittävän aikuisten" porukalla?

No joo, kannattaa muistaa tuo " höperö mummo " juttu seuraavan kerran, kun esim. kertoo omasta äidistään.
Ehkä siinä onkin totta enemmän kuin se puoli juttua.

'Perinteisesti' lapset ovat olleet pakotettuja aikuistumaan lähes suoraan lapsuudestaan ja välivaihe on 'perinteisesti' ollut varsin lyhyt. Elämä on kasvattanut niin, ettei ole ollut aikaa roikkua pitkään lapsuuden ja aikuisuuden välissä. On aika uusi ilmiö se, että ihmiset voivat itse päättää aikuistuvatko vai eivätkö aikuistu, ja miten pitkään haluavat elää välivaihetta. Samoin on aika uusi kysymys se, että milloin ollaan aikuisia. Ennen tultiin aikuisiksi (viimeistään) lain määräämänä ajankohtana, eli 21-vuotiaina. Oli itsestään selvää, että silloin ollaan aikuisia, ei ollut muita vaihtoehtoja. Toki sai olla aikuistumatta, jos siltä tuntui, muttei yhteiskunta tukenut sellaista, eikä tullut vastaan - joutui itse kärsimään nahoissaan, jos vastusteli yhteiskunnan vaatiman aikuisuuden edessä.

Possu, turha sinun on pelätä, että ihmisiltä viedään lapset sen vuoksi, etteivät ole kasvaneet aikuisiksi. Keskenkasvuisia vanhempia on nykyisin niin paljon, ettei riitä sijoitusperheitä kaikille niille lapsille, jotka pitäisi pelastaa teineiksi jääneiden vanhempien vaikutuspiiristä pois.

Niin mikä se määritelmä sanasta "aikuinen" on?

Mua pidetään joissain asioissa täysin pentuna ja joissain hyvinkin aikuismaisena ja viisaana. Mut niin kai kaikkia...

Lapsen saaminen ei ole hyvä määritelmä. Mä en pidä ittäni kauheen aikuismaisena, mut tajuan vastuun lapsistani. Tajuan et sillä hektellä kun poika ilmoitti tulostaa ei ollut enään "minäminäminä"- mahdollisuutta. Ja tajusin että se laspi EI ole 18-vuoden sitoumus ja sitten potkaistaan ovesta ulos, vaan siihen sitoudutaan loppuelämäksi, suhde vaan vaihtuu lapsen kasvaessa. Mutta ei toi mun mielestä tehnyt musta aikusita, jälkikasvuaan rakastavan vain (ja mitä kaikkea mulle kuuluu tuohon äidinrakkauteen on ihan toinen juttu)

mä

oon vastuultani aikuinen. hoidan laskut.lapset,kotityöt..elatuksen ja vastaan teoistani itse.
oon iältäni aikuinen
oon kypsyydeltäni aikuinen
oon käytökseltäni akuinen.. paitsi riidellessä oon lapsellinen
oon kokemuksiltani aikuinen..
henkinen taso on aikuisen.

mutta olen leikkimielinen.. lapsettaa välillä.
sisälläni asuu se pikkutyttö joka vannoi kaksossiskonsa kanssa keittiönpöydän alla että koskaan me ei tulla aikuiseksi ja että leikimme koko elämän.
huumorintajuni on nyt niin hersyvässä tilassa että vakavasti mua ei voi ottaa.. ellei aihe ole raju.. kuten väkivalta..kipu.. turvallisuus tms.

oon 37 mutta tunnen itseni 25 vuotiaaksi. luin artikkelin jokus että ihminen keskimäärin kokee itsensä 25 vuotiiaaksi vaikka ikää olisi paljonkin. mietin ja tulin tulokseen että kun on aikuinen niin ei oo enemää... ei oo superauikuinen tai yberaikuinen. siksi ehkä väki kokee itsensä alta 30 vuotiaiksi.

kokemuselämältäni mä oon ylitte sadan jo.