Pakotettiin työnkiertoon

Kertokaahan, varatukarilaiset, mitä tekisitte minun asemassani.

Minulla on ahdistus- ja paniikkihäiriöt, joita on erittäin pitkään yritetty hoitaa siinä pahemmin onnistumatta. Pari vuotta sitten todettiin lisäksi neurologinen häiriö. Tämä neurologinen juttu haittaa jossain määrin suoriutumista työtehtävistäni, siis osasta, ei suinkaan kaikista.

Nyt esimies pakotti minut työnkiertoon toiseen työpaikkaan opettelemaan sentyyppisiä asioita, jotka ovat minulle vaikeita. Olin siellä vähän aikaa, mutta kun paniikkikohtaukset jatkuivat jouduin ottamaan pari päivää sairaslomaa. Huomenna pitäisi mennä sinne takaisin. Siellä ei rajoitteistani tiedetä. Ja se alkuperäinen esimies joka minut sinne pakotti ei nyt ole puikoissa, joten hänen kanssaan en voi asiasta puhua.

Hän kyllä tiesi rajoitteistani, mutta hänen oli kuulemma niitä vaikea ymmärtää.

Mitä helvettiä teen?

Minä Sinun asemassasi puhuisin asiasta nykyisen esimiehen tai työterveyshuollon tai luottamusmiehen kanssa.

Paremmat kokemukset minulla on kahdesta viimemainitusta.

Urpo

Kiitos, Urpo, vastauksestasi. Nyt on todella hätä kädessä ja olen iloinen, jos asiasta edes keskustellaan täällä.

Mitä tarkoitit esimiehellä, tämän uuden paikan esimiestä vaiko vakityöpaikan esimiestä?

Työterveyshuolto vakityöpaikassani tietää tilanteen. Sieltä minä ne pari päivää sairauslomaakin sain. Vaan kun se pelkkä puhuminen ei auta. Niiden kanssa on kyllä tullut puhuttua riittämiin ja siellä on hyvää porukkaa.

Luottamusmiehpuolen saa unohtaa. Näin siksi, että meidän työpaikalla kuulutaan ehkä kymmeniin eri liittoihin, itsekin kuulun ihan eri liittoon kuin se piskuinen porukka, joka meillä kuuluu siihen mitä luottamusmies edustaa.

Puhuisin mielelläni tämän "lainapaikan" esimiehelle, vaan pelottaa. Hän ei ehkä ymmärrä tämmöisiä asioita hänkään ja mikä tärkeämpää: katsoo ehkä, että olen jollain lailla pettänyt hänet, mikä ei ole ollut tarkoitus. Ja entä jos hän estää minua jatkamasta? Palaan ennen aikojani vakityöpaikkaan, jossa nykyesimies ei tiedä lainkaan, mistä on kyse (hyvin nuori ihminen, ei ehkä ymmärrä lainkaan päänsisäisiä rajoitteita, mitä olen häntä katsellut) ja joka tapauksessa tämän sotkun setviminen saa aikaan vain sen, että pahat paniikkikohtaukset jatkuvat.

En muista, olenko ikinä saanut näin pahoja. Ihan kuin joku sydäri.

...niin, miksi pitää salata ja täälläkin vaietan kuoliaksi? Eiks tää ole vertaistukipalsta?

Nomad, olisiko tähän hätään parasta jäädä vähän pidemmälle sairauslomalle? Menisitkin työterveyslääkärin juttusille ja kertoisit, että nyt voit huonosti. Sitten ei ainakaan tarvitsisi pelätä uuteen paikkaan joutumista, ja olisi paremmin aikaa jutella sen poissa olevan esimiehenkin kanssa.

Sanoit, ettei hän ehkä ymmärrä pään sisäisiä asioita. On sellainenkin mahdollisuus, että työterveyshuolto keskustelee hänen kanssaan sinun puolestasi ja sinun valtuuttamanasi.

Tuli vielä mieleeni... Ihmiset eivät kai kirjoita mitään asiaan, johon eivät osaa sanoa mitään. Ei se ole mitään 'kuoliaaksi vaikenemista'.

Tarkoitin uuden paikan esimiestä.

Taisin ymmärtää tilanteen jotenkin väärin. Luulin, että kyse oli siirrosta saman työpaikan eri työpisteeseen tai jotain sen tapaista.

Minä yritän olla salaamatta asioita. Ennakkoluuloja kumminkin on. Itse otan vastaan, mitä sitten tuleekin. Mutta voinko suositella samaa muille?

Urpo

Homma sisältää riskejä.

Jos menet puhumaan lainapaikan esimiehelle, hän on velvollinen kertomaan asiasta omalle esimiehelleen, varsinkin jos työtehtäviin halutaan muutosta ts. hänen pitää perustella siirtosi omalle esimiehelleen, koska hän on vastuussa ns. resurssien käytöstä. Oletko varma, että myös esimiehesi esimies suhtautuu asiaa hyvin ja asiallisesti?

Ehdotan sinulle ns. kolmikantaneuvottelua, jossa on mukana työterveyslääkäri tai psykologi, sinä ja esimies, jolle teet nyt töitä. Silloin sinulla on ainakin varaportti eli et joudu niin helposti syrjityksi ja ennakkoluulojen kohteeksi, kuin jos menisit ihan itsekseni asiastasi juttelemaan esimiehelle.

Ollessani ryhmäpäällikkö, alaisuudessani oli syömishäiriöinen ja paniikkihäiriöinen. Kummankin kanssa meillä oli luottamuksellinen suhde eli en kertonut näistä ongelmista omalle esimiehelleni, koska ne eivät vaikuttanett työntekoon. Pyrin vain järjestämään palaverit niin, ettei tarjolla ole ahmimista edistäviä viinereitä ja herkkuja ja että neukkarihuone on samassa kerroksessa, ettei tarvitse käyttää hissiä ja että siellä on ikkunoita.

Ollessani äitiyslomalla, sijaiseni olikin sitten lääpöttänyt asiat eteenpäin ja kas vain, toinen oli irtisanoutunut painostuksen alla ja toinen siirrettiin pikimiten toiselle osastolle.

On tosi kiva lukea repliikkejänne. Itse en ole viikonlopun jälkeen täällä jaksanut käydä.

Olin maanantaina melko valmis puhumaan tämän uuden paikan esimiehelle, vaan hän siitä sitten läihitin livohkaan eikä ole näkynyt (työmatka). Poikkesin yksi päivä myös vakityöpaikalla eikä sielläkään näkynyt esimiestä (työmatkalla). Kumpaisellekaan en olisi voinut puhua, jos olisin siihen ollut valmis. Olisin kaiketi hiukan kuulostellut mielialaa ja siltä, miltä minusta olisi sillä hetkellä tuntunut, kertoako vai ei.

Olen nyt eritellyt mielessäni tarkemmin, missä oikein mättää. Ei taida olla vain minun päässäni. Tässä uudessa oli alkuperehdytys minimaalinen ja perehdyttämisvastuussa oleva, jonka luona ravaan jatkuvasti, jotta yleensä voisin tehdä istuu munaisen valon takana tai on puhelimessa tai tulee vasta aikojen päästä työhuoneeseeni. Jää liikaa aikaa oleiluun ja tunne, että olen siellä vain häiriötekijänä. Olen kyllä pyytänyt häneltä toistuvasti sitä tai tätä, mitä on kirjattu suunnitelmaan mitä siellä lainapaikassa teen, mutta nihkeätä on.

Hän ilmeisesti kokee minut jonkinlaisena häiriötekijänä herraties mistä syystä. Kyse ei taida olla siitä, että en oppisi niitä uusia duuneja, koska olen todennut, että vähitellen opin, kunhan vain joku kertoo ja on tilaisuus kysyä toisen ja kolmannenkin kerran.

Voi perseensuti. Olen taas samassa jamassa kuin viime viikolla. Ei tässä kehtaa uutta sairauslomaa mennä pyytämään. Sydän hakkaa, maha sekaisin, ahdistaa, paniikki päällä, nukun huonosti edes unilääkkeillä. Pelkkä nukkumattomuus saa pään sekaisin. Viikonlopun jälkeen kun olin virkeämpi pystyin asioita erittelemään paljon paremmin.

Mielestäni sairauslomalle jäävä tekee itsestään uhrin turhan tähden silloin, jos kyse on jostain muusta kuin vain siitä, että ihminen voi huonosti työpaikalla. Olisi ensisijaisesti haettava muita vaihtoehtoja.

Toki ihminen voi olla niin väsynyt kuin minä ekan viestin kirjoittaessani, ettei muita vaihtoehtoja jaksanut miettiä. Ja voihan se vieläkin olla edessä, selviytymistä päivästä toiseen tämä on kunnes se keikka on tehty.

Mutta vetäytyminen ja itsensä syyllistäminen kaikesta on huono vaihtoehto.

Juu, mutta yritä vaan kärvistellä siellä jotenkin, sitten pääset kohta takaisin tuttuun paikkaan?

Ikävä käydä töissä jos koko ajan ahdistaa tai jännittää se. Toivotaan, että asiat kääntyvät parempaan suuntaan. Minusta nyt kuulostaa, vaikka enhän voi mitenkään tietää, että olet vähän ylikriittinen itseäsi kohtaan. Eivät muut ihmiset opi sen helpommin ja voi olla jotain omia ongelmakohtia, missä on sitten hankalaa, mutta kyllä sinä varmaan niistä selviät, kun et vaan vaivu epätoivoon suotta ja luovuta.

Että koita kestää. Kaikkea hyvää!

En todellakaan ole ylikriittinen oppimiseni ja suoriutumiseni suhteen, pikemminkin päinvastoin, mutta pakko sitä on jotain huomata siinä vaiheessa, kun asiasta saa palautetta. Olen melkoinen hutilo varsinkin yksityiskohtien ja paperitöiden suhteen, ne ovat mielestäni kokolailla tarpeettomia.

Niin töissä kuin myös yksityiselämässä. Jää paljon enempi aikaa, kun ei ota huolta kaikesta joutavasta ja toisarvoisesta esimerkiksi kotona.

Mutta kuten aiemmassa viestissäni totesin, niin uhriksi ei kannata ruveta, vaan jos suinkin kykenee, niin vaatia jotain myös toisilta. Esimerkiksi kunnon perehdytystä.

Kysyin suoraan, asiallisesti ja ystävällisesti perehdyttämisvastuussa olevalta, joutuiko hän ottamaan homman vastentahtoisesti. Ei kuulemma. Sen jälkeen kysyin, miten hän itse viihtyisi työssä, jos ei osaisi hommia ja kokee ettei riittävästi perehdytetä ja että on muiden riesana.

Avoin, suora ja silti neutraali viestintä työpaikoilla on kokemukseni mukaan aika harvinaista. Se saattaa jopa toimia. Toki eivät kaikki ole kykeneviä sitä vastaanottamaan kaikkialla, mutta vika ei ole viestijässä silloin.