Murujen keräilyä

Hyvä että sait kerrottua psykiatrille ja varattua ajan. Mut... (Ei ole tarkoitus nyt sohaista tikulla kipeeseen kohtaan, enhän mä tiedä teidän perheestä enkä suhteesta mitään, enkä miten asiat teillä parhaiten toimii.) miksi et halua kertoa miehellesi? Miten se reagoisi siihen, jos kertoisit... ajattelin vaan, että olisko sun helpompi kuitenkin olla, jos kertoisit sille miten paha olo sulla on. Ja kun se nyt on kuitenkin jotain huomannut, niin voisiko se olla myös miehellesi helpompaa kuulla suoraan miten menee.

Kurja että oot näin väsynyt ja loppu nyt, toivottavasti huomenna menee lääkärikäynti hyvin ja saat apua. Kyllä muakin koko ajan hävettää ihan kaikkien ihmisten suhteen kun oon tämmöinen enkä pysty tekemään töitänikään, vaikka onhan se järjellä ajateltuna ihan tyhmää hävetä. Mitä sille häpeälle vois tehdä, en tiiä, mut koita muistaa että se on varmaankin osa tätä sairastelua, eikä sairastelu ole sun syytä, ei.

"Keskityn nyt pysymään hengissä"
se on erittäin tärkeetä.

Musta sää syyllistät turhaan itseäsi, mielenterveys ongelmat on sairauksia muidenn sairauksien joukossa, eikä niitä tarvi hävetä.

Onneks sait huomiselle psykiatriajan

Koetahan jaksella!!!

Olen ajatellut, että jos ryhdyn tappamaan itseäni, niin kuin välillä meinaan, en tee sitä kotona, vaan vuokraan hotellista huoneen, jotta läheisteni ei tarvitse törmätä ruumiiseeni. Lähinnä ajattelin suojelevani lapsiani tällä.

Ja tällä tekstillä en nyt etsi ketään kauhistelemaan ja pyytelemään, etten tekisi itselleni mitään. En siis hae huomiota. Itselleni kirjoitin muistutukseksi, etten hetken mielijohteesta tekisi mitään itselleni täällä kotona mistä lapset minut löytäisivät koulusta tullessaan.

päätä särkee

Mullakin oli taas eilen illalla itsariyritysajatuksia.

Haleja!

Hei Murena, luin tätä sinun päiväkirjaasi ja olet todella kovilla.



Haluaisin sanoa jotain joka auttaisi.


Mutta lähetän ystävällisen ajatuksen...

Itsekin itsetuhoajatusten ja jaksamisen kanssa kamppaillut...

sien.

Nukuin sitten pommiin. En yksinkertaisesti kuullut herätystä, olin kai niin sikeässä unessa.

Hävetti kömpiä hämmentyneenä sängystä, kun lapset olivat jo kaikki hereillä ja pukeutuneet valmiiksi koulua varten, mutta kukaan ei ollut osannut ottaa aamupalaa. Nolona ja syyllisenä paahdoin kiireen kaupalla leipää jokaiselle ja jaoin mehumukeja. Esikko joutui itse muistuttamaan, että tarvitsee myös eväät kun on tänään niin pitkä koulupäivä. *nolotus*

Onneksi kukaan ei myöhästynyt koulusta. Vaikka kuopus, meidän pikkukolmonen, narisi ja kitisi ettei jaksa kävellä, vaikka siis olin luvannut viedä autolla kouluun, eikä tarvinnut kävellä kuin parkkipaikalle. Siitä negatiivisuudesta tuli mulle ihan järkyttävän paha olo ja ahdistus, itketti.

Autolla ajaminen oli hiukan vaikeaa niin unisena. Liikennevaloissa tuijotin ajatuksissani vääriä valoja, enkä huomannut vihreää, ennen kuin takana oleva tööttäsi turhautuneena. *häpeää*

Anoppikin tuli tarkistamaan, että lapsilla on kaikki hyvin ja ihmetteli, miksen minä ollutkaan vielä töissä. Totesin vain, että minulla on tänään lääkäriaika, ei mitään hätää. Mikä oli tietysti muunneltua totuutta. Olenhan minä oikeasti saikulla ja lääkäriaikakin on vasta iltapäivällä...

Iltapäivällä juuri siihen aikaan kun pikkukuopus pääsee koulusta. Mietin, voinko vastata lapsen puheluun kesken lääkäriajan? Vai pitääkö malttaa olla vastaamatta, mikä tuntuu melkein lapsen heitteillejätöltä, vaikka kerroin sille jo eilen, etten ehkä ehdi puhelimeen siihen aikaan, mutta entäs jos se on unohtanut ja hätääntyy kun en vastaakaan?

Syyllinen olo myös siitä, että kuopus joutuu kävelemään koulusta kotiin, koska olen juuri siihen aikaan lääkärissä, mutta pikkukakkoselle lupasin hakea tuntia myöhemmin autolla koulusta, koska siihen aikaan en enää ole varattu, näin uskon. Tuntuu epäreilulta, että haen isomman, kun taas pienempi joutuu selviämään yksin kotiin ja ottamaan itse välipalaa jne.

Huolehdin kai liikaa? Olen ylihuolehtiva kanaemo. *häpeää*

Kyl sää mun mielestä voit vastata lapselles kesken lääkäriajan.

Psykiatri ei kirjoittanut saikkua vaan käski ryhdistäytyä ja mennä töihin.

Lapset kuulema voivat paremmin, kun niillä on AIKUINEN töissäkäyvä äiti.

Sai minut häpeämään itseäni ja pitämään itseäni luuserina, helpollaluovuttajana, laiskurina...

Käski alkaa harrastamaan jotain, käydä kavereiden kanssa ulkona ja ties mitä!

Itsemurha-ajatuksia kommentoi sanomalla: ettei sellaisia pidä ajatella.

Masennusta, väsyä ja pahaa oloa ei kuulema saa pois millään, mutta niistä paranee kun niitä ei ajattele/ tekee mitä täytyy niistä huolimatta. Puree vaan hammasta ja toimii vaikka kuinka pahaa tekis.

Ei kuulema saa heittäytyä mielenterveyspotilaaks.

Tuon lääkärikäynnin seurauksena haluaisin todella tappaa itseni.

Mutta ei saa. Pitää olla aikuinen joka vaan puree hammasta ja jaksaa.

No voi perse!! Mut sähän OOT mielenterveyspotilas?! Paska psykiatri. Mene toiselle.

Ja mä oon kyllä sitä mieltä että aikuisuuteen kuuluu myös itsestään huolehtiminen (eli saikku tarvittaessa), ei vaan työnteko. Ja sit oon sitäkin mieltä et lapset voi paremmin kun äiti on kotiäiti. Eli minusta sulla on ihan hyvät haaveet (kotiäitiys jne.).

Voimia!!!!!

On sulla kyllä pimee psykiatri, en voi muuta sanoo. Sehän puhuu ihan hölmöjä.
Onneks sulla on se työterveyslääkäri aika

Ajattelin nyt sitten mennä kiltisti töihin huomenna ja perua sen työterveyslääkärinajan. Ottaa itseäni niskasta, purra hammasta ja olla AIKUINEN, niin kuin lääkäri määräsi.

Suna en kyl peruis sitä työterveyslääkärin aikaa.. Voithan huomenna mennä kokeileen tietysti onnistuuko työnteko.
Mut jos oot sairas niin sää oot oikeutettu sairaslomaan.

Wau! Enpä uskonut tätä päikkyä enää ikinä näkeväni.

Teki tosi hyvää lukea menneitä ajatuksia ja tapahtumia. Harmi, että tämä päikky katkesi kesken; olin ikään kuin päässyt hyvin vauhtiin ja olisi kiva jos kaikki päikkymerkinnät olisi samassa paikassa... No joo, mennyttä ei voi muuttaa.