Jotain musta ja mun elosta.

Kiitos Piitalle tästä uudesta osoitteesta. Mitenköhän en ole sitä huomannut missään. Olin jo ajatellut, että voi olla monelle tukarilaiselle kova paikka, jos ei pääse kirjoittelemaan missään. Mutta arvelinkin, että onhan joitain foorumeja...tosin mukavaa olla siellä, mihin on kuulunut.

Vähän sama, kuin jos kuuluu ihan rl johonkin. Menee tälleen virtuaalisestikin sitten aikaa päästä kaikkeen sisälle. Oliko se puoli vuotta työpaikallakin ja itselläkin kyllä ihan käytännössä nähty tuo.

Mitäs mulle

Kävin eilen Trager-kehoterapiassa. Tajuttoman ihanan rentouttavaa! Sain nukuttua yönkin sen jälkeen, enkä ottanut unilääkettäkään. Olen nimittäin joutunut nyt ottamaan noita tabuja taas. Jotenkin vaan oli stressi niin kova, että unet meni prikkalaksi. Josko niistä nyt pääsis heti kättelyssä eroon, niin sais niitä syviä unia.

Pitkästäaikaa oli tajuttoman rentoutunut olo. Eli tuo käsittely siihen syynä. Kyllä kosketushoito on ihanaa. Ja ihan uskomatonta, miten pienellä väännöllä tulee rentoutus!!Tuntui, ettei hoitaja tehnyt juur mitään ja mä oon ihan raskasjalka sen jälkeen.

Tässä on oltu saikulla pari viikkoa jokunen aika sitten. Nyt jos sais nukuttua, niin voimat palailisi ja pystyis taas jaksamaan kaikenlaista. Tosin ihan jaksamattomuudesta palautuu n. kolmessa päivässä siihen kuntoon, että jaksaa tehdä taloushommia. Aika moinen edistyminen entiseen verrattuna

Mieliala kulkee aika käsikynkkää ton kropan jaksun kans. Eilen mulla oli hoidon jälkeen pitkästäaikaa sellasia tosi valoisia ajatuksia. Näyttää todella, että masennuksesta oltais todenteolla menossa pois. Aika hauska juttu sinällään, koska nyt on tullut jopa pimeä syksy. Mutta mä olenkin aina tykännyt syksystä täpöllä, sen raikkaudesta ja viileydestä ja pimeydestäkin, koska silloin on mukava tehdä sisällä kaikenlaista.

Vaihdoin juuri mun lipastoon vetimet ja suunnitelen maalaamisen aloittamista, siis taulujen. Teen olohuoneen seinälle pari taulua..ehkä vähän abstrakteja...joitain ideoita on virinnyt

Se on ihana asia, kun masennuksesta alkaa kääntymään kohti virkeyttä. Alkaa taas kaikki ympärillä kiinnostamaan uudella tavalla.

Kiva kun löysit sitten tänne Polymer!

Siksi minä olen juuri täällä, kun on nuo samat "tutut" täällä kun tukarillakin oli. Vaikea olis ollut kotiutua muualle. Muutokset, ei kiitos niitä mulle!

Mutta kiva kuulla, että sulla menee mukavasti! Ja jaksat suunnitella maalaamista ja muuta puuhaa ja nauttia elämästä ja syksystä.

Hyviä vointeja tästä eteenpäinkin!

Mukavaa kuulla että voit hyvin ja synkkyys on takana ja mukava sekin että löysit tänne.
Mikä ihme siinä onkin,että toisen ihmisen kosketus saa aikaan rentouttavan olon? Itse kaipaan jumalattomasti juuri jotain hierontaa tai lymfaterapiaa,koska kukaan ei enää vapaaehtoisesti kosketa minua. Kyllä minä haleja saan lapsenlapsilta silloin kun harvoin enää heitä näen,mutta aikuisen ihmisen kosketus on kokonaan tiistaisen tukiryhmämme osanottajien tervehdyshaalaaminen ja se ei riitä.

Olkoon olosi onnekas ja jatkukoon hyvä olosi eteenpäin!

Kun tulee iltavuorosta, on virkeä ja ei heti tee mieli mennä nukkumaan. Oikeastaan on toivotonta mennäkin, koska pyörisi vain sängyssä. Tänään sitten tiskasin ja värjäsin hiukset ja kello on tietenkin jo liikaa. Aamuvuoro odottaa huomenna.

Jees, kiva kuulla teistä vanhat ystävät

Täällähän on kivempi ulkoasukin, kuin vanhalla tukarilla, parempihan tänne on kirjoitella!

Laskeskelin juuri, että mulla taitaa olla joku kolme ja puoli vuotta siitä, kun romahdin täysin. Aikaa siinä toipumisessa menee ja sitä pitää antaa itselleen, tosin se on toisinaan ihan hirveän vaikeeta. Mutta aina uudestaan muistuttamalla, että elä sie liikaa kiirehdi, niin sitä rauhoittuu.

Onhan tässä matkan varrella ollut kaikenlaista mukavaa miesseuraakin Ja toisinaan on yllättänyt itsensä panikoimasta. Niinkuin viimeksi eilen. Mietiskelin yhtä juttua...ja tuli paniikki, että ei hitsi, mulla on niin hyvä ja turvallista olla tässä omassa kivassa kolossa, etten mä halua mitään muutoksia. Noh, onneksi ei kukaan ole mihinkään painostamassakaan. Mielikuvitus vain meinasi tehdä tepposet. Kummallinen voima on tuolla mielikuvituksella!! Huhuh!!!

On tää ihmisluonto kummallinen, tai ainakin omani. Välillä, tai liiankin usein mä kärsin siitä, että aivojen pitää aina ajatella. Joskus sanoinkin, että mä oon onnellinen, jos joku vielä joskus mulle sanoo, että:"Etkö sä yhtään ajattele!"

Joo, tänään on vähän tällänen päivä, että pitää taas kirjottaa. Tulin uimasta ja päässä taas ajatukset juoksee tuhatta ja sataa, ettei edellinen loppuun kerkeä, kun jo seuraavaa. Ajatusten sävy on tas melko itsekriittinen, mutta tuli se sekin lopulta, että mitkäs ne hyvät asiat sitten olivatkaan, jotta!?

Ensinnäkin mietin sitä, että miks ihmisellä ylipäätään, tai siis mulla, pitää aina olla joku ongelma. Onko se jotenkin niinku vaikeeta olla ongelmaton? Oikeen tuskastuttavan kakkanen ajatus tuo. No, mä keksin, että mulla on ongelma nimeltä katkeruus ja kateus..jotain sinnepäin. Siis tosi alhasia juttuja, mut kait ne sit jossainmäärin kuuluu eloon. Tosin eipä niitä juur kaipaile kyllä.

Katkeruus siitä, että nyt, kun on eronnut ja vapaa, niin miks pitää olla kropan sitten kaikkien aikojen kulahtanein. Silloin vielä, kun oli naikkarissa, oli kuntoakin(paitsi bönön jälkeen)No sit tuli ne kilotkin.

Lapsia imettänyt 4 vuotta, niin eihän siinä enää tissitkään voi mitkään kovin söpöiset olla. Levällään on eväät, kun jokisen, vai miten se meni. Ole siinä sitten! kehitä nyt sitten jotain uutta suhdetta sitten!! ja hyvällä itsetunnolla!JOo, minä tässä, kaupungin komein nainen kävelen ja miehiä perässänio vedän, kun katseet vaan satelee ja todellisuudelle ei voi mitään, koska olen niin kaunis!!

Sitten mä kattelen joitain naisia lapsiensa kanssa, et niillähän on ihan ok tissit vielä. Eiks ne ooimettäny sit juurkaan, vai mitä., Mulle olit osi tärkeetä, et imetin lapsiani kauan, mut pitiks niin kauan? Joo, mä tiiän, et tää on hirveetä tekstiä, mut olkoon...pakko saada tää ulos. Siis mä olen tyytyväinen siihen, että olen imettänyt, mutta vihainen siitä, että tissit kärsi siitä. kaikkea ei tosiaankaan voi saada. Onks tää joku arvoristiriita...hm, no, onhan se niin, et jos en näin kelleen miehelle kelpaa, niin menköön sitten parempien tissien perään.

NO jaa, on joku sanonu noita tissukoita kyl kivoiks, mutta kun mulla on sekin ongelma, että mä en voi uskoa, mitä toinen sanoo. Eiks oo kiva ja eiks oo aika säälittävää kumminkin!!Mistäs toikii johtuu, ettei voi uskoa? Mulle on kyl eräskii mies sanonu monta kertaa, et oon ihana, mut en vaan ymmärrä, miks se on toisinaan niin vaikee uskoo. Joo, jos mä oon sanonu sille miehelle, et se on ihana, niin mä oon tarkottanu sitä, niinku oon sanonukkii. En mä oo sanonu sille itseasiassa mitään, mitä en oo tarkottanu.

Exällekin sanoin aikanaan, että hyvin harvoin sanon mitään, mitä en tarkoita.

Joten ehkä mä voisin ihan oikeesti alkaa luottamana ihmisiin ja siihen, mitä ne sanoo, ehkä, ehkä.

Mut ylipäätään toi kroppajuttu on mulle ollu aika koetteleva. No, onhan se 15kg aika paljon lisää, mitä on tullu. Tosin olin ihan ihannepainoinen ennen, että en mä mikään tajuton läski ole, vähän kait vaan pullea. Ja kyllä mä iloitsen heti, kun on vähänkin kiinteempi olo. Enkä mä ajattele, et aloittaisin laihduttamaan. Mä vaan haluan aloittaa hikiliikunnan, niinkuin olen sen monta kertaa jo tehnytkin, mutta sitten tulee aina se, että unet menee tai jaksu muuten. Mut kyl mä tiiän, et oon joskus vielä hyvässä kunnossa. Se vaan vie oman aikansa. Itseasiassa mä haluun hiihtää vielä lähivuosina finlandian. Tuun sitte tänne kertomaan, kun sen oon tehny

Se on kuulkaas ihmiset paljon helpompi olla itsesäälissä, kuin päinvastoin. Se on sellanen juttu.

NIin, mulla oli paljon vielä ajatuksia, mut ei niitä kaikkee kai jaksa kirjottaa, rajansa silläkin...jee.

Joku sanoi muuten, et jos sä oot funtsaajatyyppiä, nii sitten sun vaan pitää funtsaa ja se vapautti mua aika paljon itsesyyllistämisestä tuon suhteen. Et miks tapella tuotakin vastaan. ehkä se olis se oikeenlainen suuntautuminen sitten. Ehkä mun pitäis sit mennä yliopistoon ja hakeutua johonkin tutkimustyön pariin tai muuta sen tyyppistä. Nykyäänhän mä olen jo saavuttanut sen, että uskon itteeni, ett voin tehdä mitä haluun. Hirveetä suorittamista en kyl halua alkaa toteuttamaan. sitä on ollu mun elämässä jo ihan tarpeeks.

Ehkä pitäiskin tehdä erilaisa töitä elämänsä aikana, ettei siitä tulis siinä suhteessa kauheesti suorittamista.

Mulla alkaa kohta uus harrastus, se kuorojuttu. Se on kyllä mahku porukka. Odotan, et pääsen siihen!! Ja sitten, elämä näyttää, mitä edessäpäin on tuleva ja itse voi tehdä paljon. Se olis niinkun motto

Tänään taas ajatellu, ollu mielessä kaikenlaista. Näin ystävää ja juteltiin. Siinä tuli sitten puheeksi suhteet. MÄ olin oikeestaan aika kauhuissani itestäni, että miten voi olla niin, että mä tunnen jonkunlaista huonoutta, etten pystyis niinkun hyväksymään asioita. Kun mä tapasin yhden miehen kolme kertaa tuossa pitkän ajan sisällä. Ja mulle jäi sitten häntä ikävä. Sanoinkin sen tälle miehelle.

Alusta asti oli selvää, ettei siitä suhteesta tule mitään pysyvää ja se sopi molemmille. Mä olin tietysti kaikilla tuntemuksilla mukana jutussa. En mä oikeen muutenkaan pysty. Ei musta ole sellaiseen, että ollaan lähekkäin, eikä tunnu missään....jos siis muuten natsaa hyvinkin tyypin kanssa.

Mutta asia, mitä täs yritän epätoivoisesti sanoa, on se, että mä ajattelin tähän asti, että olen jotenkin epänormaali, kun mulle tulee vieläkin sellainen vähän ikävä tätä tyyppiä. Siis, että vois haluu takas niitä hetkiä, kun ne oli niin ihania.

Kyllä mä sen hyväksyn, että hänel on elämä toisaalla ja ajattelen jopa, että hyvä, kun siitä ei sen enempää tullut. Ja onhan ollu sit muita ihania hetkiä ihan toisaalla... Luulen kumminkin, ettei mun olis hänen kans ollu lopulta hyvä olla yhdessä. Mutta kun tuossa kamun kans juttelin, niin hän totes, et sehän on normaalia jne. NO tietysti seon, jos jää ikävä ja noin. Mä en tiiä, mä en kai oikeen osaa näit juttuja tai oikeestaan se on niin, että vaadin iteltäni mahdottomia vieläkin. Mut tuo tyyppi kyllä oli mukava ja varmasti häntä tapaan ystävänä vielä. Siis, voi sanoa, et hyvin, kun näin

Et sekin on tullu täs todistettua toisaaltaan, et maailmas on monta tyyppiä, kenen kans vois olla suhteessa, mut mä kyllä huomaan, et en hirveen montaa suhdetta voi jaksaa, kun oon niin herkkis ja sit ikävöin ja eroominen on vaikeeta. Mut siltikin tarttee sanoa, et nykyään on tullu sellanen aika vahvaks, etten haluis menettää tätä omaa vapautta, enkä jaksais alkaa jotain suhdejuttuu niin, et sit pitää miettii niit omii juttuja. Meinaan, kun siinä on aina se, että se toinen kumminkin näyttää, mikä sä oot, jollaintapaa ja joutuu punnitsemaan. Ehkä mä en vielä jaksa ottaa vastuuta suhteen hoitamisesta...ehkä se on niin.

Sitten on nämä jutut, tunnelmat mitä toisinaan tulee. Nämä, mitä mä inhoan, et kun tuntee ittensä jotenkin huonoksi, vaikka tiedän, ettei siihen olis tarvetta ehkäpä---no ei, kun jokaisella on oikeus ja onneks ollaan erilaisia. Kyllä on tullu juttuja, mitä oon enempi taas hyväksyny itessä, kuten se, että mä nyt vaan olen tällänen kiltti luonne. Oon huomannu, ettei musta mitään ilkeetä tai topakkaa tai räväkkää millä'n ilveellä saa. ja olen ajatellu, et miks hitsissä pitäiskään. Mähän saan olla tällänen kiltti tapaus, mut kohan senverran,e t osaisin pitää puoleni, enkä sairastuis enää böönauttiin vääränlaisen kiltteyden takia. NO, ehkä mä oon jo jonniinverran muuttunu siitä vääränlaisesta, pakosti joo.

Kumma juttu seon, et aina vaan tulee uutta ajtusta ja huomaa uutta itessä. Helpottavaa on ollu toikin, että on vaan sanonu itelleen, että mä saan olla tällänen. No kuminkin sitten, kun mä kohtaan sellaisia voimakastahtoisia ja topakoita ihmisiä, niin toisinaan mä tunnen huonoutta. En läheskään aina, mutta toisinaan. Ehkä se johtuu siitäkin, että mulla on jonkunlaista hidasliikkeyttä vieläkin loppuunpalamisen jäljiltä, ehkä. Siinä kestää muuten melko kauan, kun kaikesta palautuu. SE on jo ihan se kävelyrymikin, mikä kestää palautua.

Luin tuossa Piitan päikkyä ja hän kirjoitti, että kaks vuotta menny ja oli ajatellu joskus, että parissa kuukaudess apalautuu työkuntoon. Niin se meni mullakin, et parin kuukauden päästä vielä soittelin töihin, et olisko mulle tiedossa sijaisuuksia. No, eipä siitä silloin olis tullu mitään. Mullon menny nyt yli kolme vuotta...no, oonhan mä töissä, mut vielä vähän veitsenterällä tää , et noi unetki ja muuta.

t itelleen on vieläkin annettava aikaa kaiken kans. NO, nyt mä toivon, et saan unet taas takas..kohta nukkumaan ja yritän ilman unilääkettä. Viime yönä nukuin jotain 5 tuntia ja ilman lääkettä, et jos tästä pikkuhiljaa...katsotaan.

Sitten vielä se, että mä inhoon sitä, kun meillä tuo 15v aina valittaa, että kun ei oo rahaa ja kun meillon niin sotkuista. ja mä kun yritän kaikkeni, mut se ei sitten koskaan millään kenellekään riitä. Ei lapsillekaan. Aina vaan tulee eteen se, että mä olen niin huono, etten mä riitä.

Mä olen niinku huono vanhempikin sitten, kun en pysty, enkä jaksa. Jos mul on tälleen unet menny, niin en mä jaksa ees käskyttää noita lapsia ja sitten tulee joku exä, joka haukkuu, että meidän koti on kun kaatopaikka ja lapsille sanoo, et "teidän äiti nyt antaa teidän kattoa mitä vaan telkkarista". hah!

Olis vaan ite ollu sit estelemäs muutaman iltana kesänkin aikana niitä kattelemisia, kun mä en oo tääl läheskään kaikkee jaksanu. tarkoitan siis sitä, että kantais sitten vastuuta lapsistaan, että ottais ne luokseen useimmin, niin pääsis kasvattamaan niitä sit paremmin. Sitäpaitsi ei meillä oo lupaa lasten kattoa esim. BB-tä tai sinkkusarjaa. Kyllähän tuo 15v on kattonu sitä bb-tä pari kertaa, kun mun silmä on välttäny, mut ei siihen lupaa ole ja minä olen sitä siitä vahdannutkin ja kehottanut pois ja sulkenut telkkaria.

Mutta mä vaan inhoon tollasta, että tullaan tänne sit huutamaan ja valittamaan, kun ei ite oteta kumminkaan sen kummemmin vastuuta kuitenkaan. Helppo se on siletä sivusta huudella.

Mä tykkään olla äitinä ja rakastan mun lapsia ja haluan niill eparasta. en kyl osaa sitä antaa, mutta haluan kokoajan tehdä duunia sen eteen, että niiden tarpeita kuunneltais ja että otettais todesta ja et olis säännööllistä niiden elämä ja sellaset hyvät rajat. Mä vannon, että kun tästä vaan rennommaks pääsee näiden nukkumisien kans ja jos alan tosiaan nukkumaan oikeen kunnolla, niin sit mä vaan nukun, nukun , nukun ja nukun!! Sitten mä jaksan kaikkea vaikka kuinka, niin se on.

Mä tykkään tavallisesta arjesta ja varsikin nyt on vielä ihanaa, kun alkaa olla sellanen tunne, et masis alkais olla mennyttä kauraa ja aika hyvin muuten, et vielä syksyllä ni ihanaa ajatella, et kaikkee huushollihommaakin tekis ja kaikkee tääl kotonakin, kun aikemmin ei oo jaksanu kiinnostaa.

Joo, tänään on taas hyvä päivä tarvii sanoa, että parempi olo, kuin pitkään aikaan. Tuossa meni pari yötä ilman unilääkettä, vähillä unilla, mutta nyt on silti parempi olo, kuin siinä päänsäryssä ja inhottavuudessa, mikä tulee unilääkkeestä.

huomenna rentoutushoito ja sitten uskon, että nukun taas. Mä luulen kyllä myöskin, että ens yö menee ihan hyvin, kun on tällänen tyyni ja ihana olo. Ei juur ollenkaan stressinen

Taisin jättää unilääkkeet Rentoutushoito tekee tehtäväänsä Viime yö meni raskaasti nukkuessa. Mikäs sen parempaa!! ja tänään vapaapäivä, niin tässä voi tehdä kaikenlaista. Mukavaa ja yksin, lapset koulussa

Tuo rentoutushoito on senkin vuoksi kiva, kun siinä katoaa pikkuhiljaa kaikki ajatukset. Mä huomaan, että aika monenlaisella hoidolla voi päästä vähän samantyyppiseen tilaan. Esim. se fysioakustinen hoito tuottaa aikalailla samantyyppisen lopputuloksen. En oikeen osaa sanoa, mikä olossa olis erilaista...kummankin hoidon jälkeen on vähän tööt olo, eikä oikeestaan niin vähääkään. No tietysti fysioakustinen hoito on ehkäpä monipuolisempi siinä mielessä, että sillä voi ohjelmasa riippuen saada rentoutta tai vireyttä. Eli heti hoidon jälkeen voi olla yhtä pirteä olo, kuin olis käynyt tunnin kävelyllä...selkähikikin löytyy

Toisaalta fysioakustiseen hoitoon mennessä pitää osata kuvailla aika hyvin tuntemuksiaan. Jos ei osaa, voi ohjelma osua liian rankaksi, tosin moista on sattunut perin harvoin. Mutta joskus on sellainen, niinkuin taisi olla viimeksi siellä käydessäni, ettei oikein tiedä, mikä sitten olisi hyvä. Nytkin tajusin vasta jälkeenpäin, että olihan mulla unet jo vähän pätkittäiset ja levottomat, eli olisin ehkä tarvinnut nukuttavan ohjelman. Sinällään kylläkin se ohjelma, mistä tuli lisää virtaa ja hyvä olo jokatapauksessa, oli oikein hyvä.

Joskus ei oikein tiedä, mikä olisi se paras, lisää virtaa ja jaksua vaikkapa kuntoilla ja sitä kautta saada hyvät unet, vai ihan tainnuttava ohjelma.

Tuo Trager- kehoterapia tuottaa lyijynraskaat jalat ja tyhjän mielen. Kyllä se kumminkin osuu nyt selkeesti tähän hetkeen itselle. Aika uskomatonta oikeestaan, että oikeanlaisilla kehonvetkutusliikkeillä ja niin pienillä moisilla saa aikaiseksi niin paljon muutosta kehossa. ja tuossa sitten vielä katsotaan ihan rauhakseen niitä oikeita asentoja ja joitain liikkeitä, millä saisi rentoutta kroppaan.
Oli siinä puhettakin, että usein on niin, että pienempi saa aikaan enemmän, kuin suurempi. Jos oikein kehoa alkaa ryttäämään, niin jännittyyhän se ja laittaa vastaan, mutta kun hellästi herättelee, niin ei tule säikähdysreaktiota.

Kehoterapian jälkeen mulla on myös ollut sellainen olo, että nyt lähti veri kiertämään, vaikka on väsyttänyt ja ollut rentokin, mutta ehkäpä se onkin justiin siinä, että kun ei pingota,niin kaikki pelaakin paremmin.

Kesä oli melko rankka, kun sitä yksinäistä aikaa oli vähän. Tuntui lopulta, että pää hajoaa, jos ei pääse hiljaisuuteen.Ei olis sietänyt enää mitään ääniäkään ollenkaan. Mä olen tosi onnekas, kun mulla on sellainen ystävä, kenen luokse sain mennä lepäämään. ...että miten korvaisikaan tuon viikon hänelle, sitä pitänee miettiä.

Kun jaksaa ja sietää normielämää, niin kaikki on kivaa. Siivoaminenkin on kivaa ja leipominen ja kaikki, jopa roskien viennistä voi saada hyvän mielen. Kun on ollu mustaa tarpeeksi pitkä tovi, niin tuntuu, että kaikesta pienestäkin osaa nauttia ihan eritavalla ja arvostaa, eikä tuomitsekaan ihmisiä ja asioita niinkuin ehkä joskus.

JOkunen ajatus jostakusta henkilöstä on matkan varrella tullut mieleen. Mä olen vähän sellainen, että jos jokua asia on ollut ikävä, niin mä palaan siihen uudestaan ja uudestaan. Ehkä olis kumminkin hyvä oppia vaan käsittelemään ne asiat ja sitten unohtaa ne. toisaalta kumminkin on ollut niin,niinkuin nytkin tuossa, että kun olen palannut uudestaan ja uudestaan, niin mulle on selkeytynyt tiettyjä juttuja.

Yksi sellainen murheenkryyni on ollut, että mä haluaisin, että ihmiset pitää musta. Ehkä se on se, että lapsuudesta asti se on ollut selviytymiskuvio ja sitten se on jäänyt päälle. Mut hyvän tähden, mitä sillä enää sen jälkeen tekee, kun tajuaa asian! Ei mitään, joten siitä vois päästää irti.

Mutta tuohon liittyen mull epalaa mieleen erään ihmisen kanssa oleminen. Hän oli melkoisen vahva persoona ja mulla taitaa sitten monesti olla sellaisten kanssa vähän vaikeuksia olla oma itseni. Viimeaikoina mä olen paljon ajatellut tuota yhtä kuviota ja mitä tapahtui ja miksi ja sitten löytänyt siletä sellaista, että tuo ihminen ei suikaan käyttäytynyt kovin fiksusti, että siinä oli paljon sellaista, että tuo ihminen oli itsekäs ja kova. Siksi mulla oli paha olla tietyissä tilanteissa.

Sitten tuli se miellyttäminen kuvioihin joissain tilanteissa ja se varmasti ärsytti tuota ihmistä. Miellyttäminen voi olla tosiaan ihan syvältä ja onkin tietysti. Itsestäkin se tuntuu tosi pahalle jälkeenpäin, mutta sillä hetkellä sitä ei tajua tekevänsä. ne hetket on vähän sumua. Ja sitten tulee syyllisyys siitä, että on miellyttänyt, tai oikeastaan se on vitutus.

Sitä vain toimii joidenkin käyttäytymismallien ohjaamana, vai onko se joku "ääni", joka niin sanoo..."tee tässä nyt näin, ettei se vaan hermostuisi tai että se varmasti tykkää susta, jos teet näin, tai jos olet näin" Ja sitten tulee joissain tilanteissa se epävarmuus, että hötkyilee suuntaan ja toiseen, eikä osaa päättää tai kysyy "onko tämä hyvä" vaikka kysymyksen voisi jättääkin, koska parempi olisi vain luottaa siihen omaan fiilikseen, mikä on hyvä, koska se toimii paremmin. Ja toisaaltaa siinä on se paradoksi, että jos luottaisit vain siihen omaan fiilikseen ja olisit vahvasti sitä, mitä olet, niin se toinenkin tykkäisi sinusta enempi.

Kaikki on niin paljon vaivattomampaa ja sujuvampaa, kun on vahvasti sitä mitä on. Ehkei siinäkään tarvitse olla armoton itselleen kuitenkaan. Mutta tosi on tuo, kaikki on selkeempää ja rehellisempää ja suorempaa. Kyllä mä olen sitä paljon oppinutkin, mutta toisinaan se katoaa ja vielä olis paljon siitä opittavaa. ASia on päässä selkeä, mutta käytännön harjoittelua se kaipaa edelleen.

Töissä mä olen edistynyt tuossa rehellisyydessä ainakin senverran, että nykyään pyydän aika herkästi apua, enkä vain tee yksin kaikkea. Joskus joku kieltäytyy, mutta sitten pyydän joltain toiselta. Mä olen tässä tyytyväinen itseeni.


Mutta tuo miellytyskuvio on tooosi tooosi syvältä. Ja mä kiitän mun terapeuttia, että hän on mulle sitä avannut. Aika ison työnhän siinä onkin saanut tehdä. Mä olen elänyt aika isoissa valheissa itseni kanssa. Mä en oikeastaan tiennytkään millaista on elämä totuudessa.

Pikkuhiljaa mä olen sitten alkanut huomaaman, mistä kaikessa on kyse ja nähnyt sitten sen mallin selkeesti, mitä äiti on muhun siirtänyt. Toisaalta myös sen oman vastuun siitä, että on siihen suostunut siihen peliin. Mutta aika tappelun se on itseltäkin vaatinut omien läheisten kanssa pyrkiä ulos moisesta ja pitää niitä omia rajoja. Ja se on tuonut mukanaan paljon hyviä fiiliksiä monessa ja rohkeutta tehdä asioita, mitä ei ennen olisi uskaltanut.

On ollut niin monta kerrosta paskaa, mitä on pitänyt raapia pois, ettei oo tosikaan..kaikki uskonnollisuuteenkin liittyvät asiat. Voi hyvän tähden, sanon minä! Mutta nyt on hyvä monessa ja tuntee sellaisia rauhallisia fiiliksiä, kun asiat on kohdillaan. Mun elämässä on oikeesti kaikki muuttunut, paitsi lapset on pysynyeet tuossa vierellä ja mun ihonväri on sama Aarre on, kun on tämän uuden elämän myötä tavannut sellaisia ihmisiä, joilla on ollut oma jälkensä muhun jätettävänä ja sen myötä kokemuksia on tullut ja tietyt asiat on asettuneet parempiin uomiinsa. ON helpompi olla. Tosin sekin on kummallista, vai onko se ihan selviö, että siihen on tarvittu kipuakin.

Elämä taitaa vaan olla niin, että siihen kuuluu kipukin.