Syväjäässä, fobiasta ja yksinäisyydestä

12:41 Näkymä
Hämärää. Joku soutaa. Yli hämärän. Valo leviää matoksi järven pinnalle.
Kompuroin vuoteestani ja käsiini jää seittejä joihin valo on tarttunut.
Ääni. Kirkaisu. Minä huudan, jokin minun sisälläni kirkuu.
Minä näen yksinäisen hahmon veneessä joka kelluu.
Silmät. Unessani olivat silmät, jotka itkivät hiljaa.
En tahdo kertoa kasvoista joita pitelin joita rakastin, joille kerroin salaisuuteni.
En tahdo kertoa ketä rakastin. äsken.
Ylitse kaiken olevan. Minä rakastin.

Puhetta minä kuuntelen. Monet sanat tulevat. Minuun.
Kuorituvat. Jäävät kiinni, repivät.
Tuuli on kovaa. Se jäätää sormet kiinni. Kourituksenomaisesti olen
takertunut johonkin pelottavaan.
Olen kuin eläin. Matkalla pimeän selässä. Haistelen kuollutta metsää, maassa
liikkuvia mutaisia lehtiä, joihin on kirjoitettu tarina.

Yksinäinen hahmo veneessä olet sinä. Tämä on minun tarinani.
Vene lipuu pois. Et enää palaa. Tuuli on myötäinen, se kuljettaa sinua kohti putousta,
putous on suuri ja musta kohina, tai valkea ja pelottava.
Putous on kuolema. Minä tunnen sinun kuolemasi luissani jotka ovat paleltuneet kuolioon.
Veressäni, joka on seisahtunut.
Hetkeen, jona kuolit.
Silmäni katsovat lähtöäsi ja jotain valuu niistä, kyyneliä.
Voimattomana kirjoitan viimeiset sanani sinulle.
Et enää kuule niitä.

Siitä hetkestä kun lähdit pois,
minusta tuli vieras ja kylmä.
Tuuli jäädytti soluni, joissa kuhisi itku.
Ontto jäätävä itku.
Suru kalusi mieleni ja olin autio.
Vailla mieltä.

Mieheni (exäni) on vihdoin löydetty.
Löytyi kuolleena Korpilahden metsästä.



Kuolinsyy.
Sitä hän hokee.
Kuolinsyy jää ehkä ikuisesti selvittämättä.
Luultavasti hypotermia
Kylmyys.
Psykoosi.

Haju.
Sinua ei haudata,
sinut poltetaan,
jottei haju
häiritsisi.

Olit kauan kuolleena.

Minä tiedän mitä on elää vailla happea.
Pinnan alla.
Minä tiedän mitä on kuolla kylmyyteen.
Sinä kutsut minua
mutta sanon ei.

Miksi minun täytyy surra kuolemaasi.
Miksi minun.
Sinun syysihän se oli.

Mieheni kuolema on siis vähän epäselvä.
Luita ei ole murtunut.
Hän ei ole pudonnut, vaikka makasi jyrkänteen alla.
Nyt epäillään hypotermiaa eli kylmettymistä.

Siunaustilaisuus on 12pv.
Hänet polttohaudataan.
Ruumis on ollut jo kauan metsässä.




Onkalo


Rikottu vaja. Hylätty ovi. Saranat huutavat, kun tuuli lyö oveen.
Vanhan puun oksa hakkaa hajotettua ikkunaa.
Astun sisään. Lähtösi tuoksuu. Hiljaisuus piirtää seiniin kuvioita.
Summittainen valo on raakaa. Säikähdän sitä, tunnen sen
paljauden ihollani, sen sokean hapuilun.
Taas minulla on kourallinen marjoja, muutama oksa ja lehti.
Tuossa on vuoteeni. Otan kengät jalastani ja istuudun.
Puristan käteni yhteen.

Ei tästä tullutkaan kotia. Ei taloa. Joissa elää äänet, joissa on raikas
yltäkylläinen elämän tuoksu.

Tästä tuli rikottu ja vieras. Tästä tuli, paikka jossa kyyneleet asuvat
ja vuotavat valtoimenaan. Niin. Elä välitä, jos unohtelen asioita ja vaikutan
sekavalle, katsos minun täytyy elää,jollain tavoin.
Tuossa on kirja, jota en jaksa lukea. Tuossa pieni lasiesine, joka on pölyn peitossa.
Näetkö halkeamat. Halkeamista tulee tuuli.
Nielee seinät. Valo, joka tulvii, etsii tietään, osuu minuun,
ja suljen silmäni.

Sinä rikoit sen oven. Oikeastaan se oli huuto täynnä tuskaa.
Kaikki ne asiat, jotka saivat sinut suunniltasi,
saivat minutkin, itkemään tukahtuneita kyyneleitä,
koska tiesin, ettemme koskaan löytäisi iloa.
Niin. Ja kaikki ne asiat, joista puhuit, olivat sekavia.
Koko ajan minä näin.
Mutta en noussut ylös, enkä lähtenyt.

Minä näin
mutta salasin näkyni itseltäni.
Se olisi ollut liikaa.
Se mitä kaikkea minä näin.

moi sienna
kiva kun tulit tänne.......
koita jaksaa..........
vaikka olis kuinka vaikeaa...

toivoo...jataki

Kiitos....olet kiltti

Sinulle pilvet juoksevat
Mitä mahdoitkaan ajatella ennen kuolemaasi. Miten yksin mahdoitkaan olla.
Kuinka pahoin sinuun täytyi sattua.
Minähän kirjoitin, että tuon sinulle metsän reunaan viltin ja kengät, jottei
sinun tulisi kylmä. Minä aavistin, että sinä olisit metsässä, ehkä jossain lammen rannalla
tai syvällä pimeässä, jossa kasvaisi suuria vanhoja puita.

Minä olen ollut mietteliäs nainen. Olen käynyt töissä. Olen taistellut.
Olen seonnut. Olen surrut.
Silloin kun lähdit ja olit jo ollut kauan poissa aavistelin pahaa, mutta pidin toivoa yllä.

En osaa ajatella sinua ruumiina. Lahoavana, kuolevana. En noita kasvoja, jotka tunsin.
Mutta sinun kuvasi tulee mieleeni. Kuinka juoksin syliisi. Kun minun oli hätä.
Ja sinä avasit sylisi.

Tuuli on kääntynyt. Majakka juuri sammui. Toivo minussa.
Etsin pieniä kiviä rannoilta paljain jaloin, katselen vuoria ja niiden yllä
leijuvia linnun varjoja, ja pilviä, jotka unettavasti seilaavat.
Nostelen levää varpaillani. Piirrän hiekkaan.
Puhelen.
katselen autoa joka lähtee.
Ihmisiä siinä. Lähetän ilmapallon matkaan.

Sinä siis läksit. Solisiko siellä puro, kuulitko sen. Näitkö kuinka metsässä kaikki uhkui rauhaa,
jonkinlaista vapautta. Lepäsitkö alla puun, nukahditko.
Muistitko minua. Kävikä varjoni koskaan enää luonasi.
Silittämässä hiuksiasi.
Toivottamassa hyvää matkaa.

Miksi hän hoki sitä
haju
haju
mitä perkelettä et sinä siinä enää ollut
viis tuoksuista
pah.


Mietin mitä vaatetta laitan.
Minä haluan kunnioittaa sinua vielä.
ostan kukan vain yhden.

Kerran sanoit että elämässäsi tarkeimpiä olivat minä ja tyttäresi.


Olin ehkä sinulle se hyvä
jonka sait kokea ennen kuolemaa.


Se ajatus antaa lohtua.

Sienna, voimia sinulle! Saatko itsellesi nyt mistään tukea ja ammattilaisapuakin, jottet olisi aivan yksin?

Kiitos mirri.
Hauska kuva sulla.

No psykologille on aika vasta 28 pv ja olen reilun viikon saanut odottaa sitä, että pääsisin purkamaan tästä aiheesta hänelle , kun ei hän vielä tiedä mitä on tapahtunut, jos ei ole sitten lehdestä lukenut.


Kävin perjantaina exän vanhempien luona.
Vanha nainen ja mies olivat oikein odottaneet minua.
Tuttu happikoneen ääni kaikui huoneissa.
Nainen on hyvin laiha ja huonossa kunnossa.
Hän on sidottu kotiinsa tämän happilaitteen takia.
Mies taas on yhä omissa maailmoissaan.
Hetkeksi hän herää sieltä sanomaan jotain.

Itkin kun soitin exän siskolle.
Ja exän sisko tarjosi minulle yöpaikkaa, mutta
sanoin etten voi tulla yöksi, koska uusi työ alkaa.

Vanhoissa huoneissa kaikuu.
Kun katselen ympärilleni huomaan pudonneeni
tilaan, jossa eilinen vimmaisesti kurkistelee luokseni,
joka paikassa on varjoja ja muotoja ja tuoksuja,
siitä mitä oli joskus

Minä en saa itkeä nyt.
Istuudun sohvalle ja nainen alkaa puhumaan.
Ulkona näen lehtien tanssin, ja valon, joka
puikkelehtii niissä, se on vikkelä, kuohuva,loputon
valo.

Ajattelen sinua.
Kuinka kuolit.
Ja toivon, että nukahdit ja nukuit vain pois.
Että et huomannut lähtöäsi.

Ajattelen, että oliko tarkoituksesi kenties
kuolla metsään, teitkö sen kaiken kuollaksesi.

Käteni kastautuvat kylmissä lähteissä.
valo on soljuvaa hopeaa ihollani,
kuin helminauha veden solukot lipuvat ihollani.

Valo on ääretöntä, se tuntuu tulevan jostain
hyvin kaukaa,
kuulen sen puheen,
joka on pauhua
Sivelen hiuksiani ja katseeni osuu ylhäällä keinuviin
pilviin.
Oletko mennyt sinne, tuonne ylös,
lennätkö vihdoin vapauteen
tuskiesi ulottumattomiin

minä toivon
ja rukoilen niin

Aika ei kulje. Metsän syvä holvi. Tuulee.
Koko valtava tuoksuva jättiläis metsä huokailee,
natisee, puhuu.

Olen yksin. havahdun omaan yksinäisyyteeni.
Hämmentyneenä.

Pilven reuna on kultainen. Muutama vahva säde tapailee
polkuaan alas veteen, jossa se häikäistyy ja heijastuu moninkertaisena

Muistan kuinka istuimme ja katselimme valoa.

Onkaloissa ja syvänteissä ulvoo tuuli, kuin haavoittunut eläin

Huomaan että käsissäni on muutama sädehtivä kukka,
puro juoksee varpaideni alla
siellä täällä pohjassa on sileitä kiviä

Suuri kuusi on avautunut katokseksi onkalon suun ylle
pimeä siellä,
syvällä
Näen haavoittuneen eläimen ryömivän laiskasti polulla
oikaisevan puron ylitse, ja sukeltavan onkalon pimeyteen...Haistan neulasten kostean tuoksun
sammalen raikkauden
imelät kukat
veden
valon


Näytä minulle
kuolemasi

niin minä tulen laulamaan sinulle
unisia ihania lauluja
tulen kertomaan sinulle
ikivanhoja tarinoita

lohduksesi

palaan sinne jossa hengitit viimeisen henkäyksesi
maan päällä

Minä tulen sinne
ja käyn pikäkseni
siihen kohtaan johon jäit uniasi näkemään

Minä tunsin kuolemasi painon
sen jäätävän
syvän ikävän
itsessäni

Ja julmuus
joka elämässäsi oli
satuttaa tänään minua yhä
palavammin itken
elämässäsi ollutta julmuutta
sitä minä
kiroan ja syytän

Kultaiset linnut pyrähtelevät kuin pienet vikkelät leijat
silmiäni häikäisee niiden huima vauhti ja valo joka niistä lähtee,

Koko valtaisa huone täyttyy linnuista,
niiden siipien havinasta,
niiden laulusta,

varjot
ovat alkaneet tanssia

Tuuli herätti meren
kaukana jossain
sinä kuljet
ääneti

Ne lyövät ranta kiviin
aallot,
ja jossain kaukana eläin huutaa yksinäisyyttään

Joskus hahavdun öisin
kuulostelen
ääniä
sitä kiertyykö avaimesi lukkoon

ei ei enää koskaan

Minä ostan sinulle adressin.
Minä puen hautaijais vaatteet ylleni.

Luulin että se oli pahaa unta
mutta ei
se oli minun elämääni

Saapua haudallesi

Minä tahtoisin kertoa surustani
mutta ääneni ei aukea
se on itkuun kuristunut
Jos puhuisin, itkisin
eikä se loppuisi koskaan

Sinun veljesi soitti
matala rauhallinen ääni
en kyennyt kuin mumisemaan
jos olisin puhunut
en olisi koskaan lakannut
raivoamasta
elä'mälle
sen sisältämälle julmuudelle

Minun tulee tehdä
elämän ja maailman kanssa sovinto

en ole vielä kyennyt siihen


Tämän julmuuden hyväksymiseen
osaksi elämääni

Keitän kahvia.
Katselin valokuviasi.
heräsin myöhään.
Yöllä piehtaroin vuoteessani.

Juuret,
ne ovat suuria ja täyttävät lattian
tulevat ulos raoista, raivaavat tilaa.

Huoneessani
on metsä, sen suuri kylmä varjo.
Sen pureva ja lempeä tuuli
ja valo, joka puikkelehtii leikkii ilmavirroilla.

Lohdullista.

Astun syvemmälle ja varjot kohisevat.
Nielevät ääriviivani.
Muuntaudun hetkeksi, osaksi kaikkea, kaikkeutta.
Tunnen äärettömyyden avautuvan,
ja rauhan.

Aamulla. Sinä lähdit.

Ovi kävi.
Ja olit mennyt.

Nyt varjoni on yksin.
Valtaisasta ikkunasta hehkuva valo ui sisään.
Todellisuudet sekoittuvat,
eilinen ja mennyt sekoittuu nykyhetkeen.

Kerään oksia, ne rapisevat kuivuuttaan.
Sytytän nuotion ja jään odottamaan.
Metsän reunassa seisoo susi, katsoo minua, hetken.
Kääntyy pois.

Kerran kauan sitten istuin
isäni sylissä
ja katselin nuotioon.

Kerran, kauan sitten
äitini puki minut mekkoon ja leikkasi hiukseni.
Ja minä menin pihalle hyppimään ruutua.

Nämä varjot yhä läsnä.

Muistot.

Kadotetut hetket.

Otan osaa varmaan pohjattomaan suruusi. Kirjoitat niin kauniisti ja koskettavasti, olet runoilija. Toivottavasti et ole loputtoman lohduton, toivottavasti joku ottaa sinut syliin ja lohduttaa ja paijaa hiuksia, päätä.

En kyllä keksi mitään lohdullista, enkä tiedä mitä sanoa.

Voi kiitos osanotosta. Kiitoa paljon possu.

Olen todella hyvin surullinen, mutta onneksi minulla
on nyt muutamia ihmisiä joille puhua ja joiden puoleen kääntyä.


En ole yksin.


Minä, kaikesta pahasta huolimatta tunsin syvää rakkautta häntä kohtaan, nyt se kaikki on poissa.
Sellaista elämä on.

Pitäisi nauttia joka hetkestä.
Ei koskaan tiedä milloin aika on täysi.

Minä muistan hetket kanssasi.
Minä muistan ne hiljaa, kun valo koskettaa ihoani,
ja pilvien taival ylhäällä jatkuu...
Ja kaikki kaunis joka meillä oli,
minä kätken sen syvälle itseeni, jotta se ei koskaan
lähde eikä haihdu pois.

Ennen kuin nukahdit siihen ikuiseen uneen
minä olin vieraillut salaa luonasi
unessani minä matkasin ja kädessäni oli
suuri lohtu, jonka sinulle toin
kädessäni oli koko sydämeni rakkaus
ja minä ojensin sen sinulle, vaikket enää ollut täällä
et hereillä.

Kävi suuri tuuli, aivan valkea
ja kaikkialla oli autiota
äkkiä olit mennyt

Minä istahdin lammen rannalle
ja katselin kuvaani
joka itki
vartaloani joka tärisi
suutani joka aukesi
ja kuului huuto joka
kiiri metsän lävitse
ja kaikui

kaikui...


Minä suutelin kasvosi
pitelin päätäsi sylissäni
minä lauloin sinulle
jottet olisi yksin
minä lauloin sinulle
lauluja taivaasta ja enkeleistä
jotka sinua odottivat


kulta

olet turvassa nyt
ja palannut sinne
minne minäkin saavun
kun aikani täyttyy

sitä ennen
minun on elettävä
tämä
jota elämäksi sanotaan

Olen ollut hyvin tuskainen ja ahdistunut.
Miehen kuolema kummittelee taka alalla.

On niin lopulliselta tuntuvan hiljaista.

Kaos. Olin kaupungilla ja päässäni oli paniikinomainen
kaos. Äänet vilisivät, ihmiset tuntuivat tuijottavan.
Nauru. Ilon äänet. Ystävät kulkivat kikatellen.
Nuoret tytöt hypistelivät vaatteita muoti liikkeissä.
Minäkin olin eksynyt vaate kauppaan.

Olin olevinanai niin kuin muut.
Mutta sisältä tunsin olevani aivan erilainen.
Pimeä ja yksin. Loputtoman väsynyt henkisesti kaikkeen.

Pelkäsin kaIKKEA. Myös sitä että tuskani näkyisi naamastani.

Nyt kun olen kotona. Jossa metsä yhä kasvaa.
Sen humina toivottaa
minut takaisin.
Pyörre. Siellä kasvaa lävitse lattian, nielaisee jalkani
heittelee minua. Kuviot tanssivat. Varjot huutavat.
Alemmas, syvemmälle.

Ikkunat katselevat minua hiljaa.
Niissä ei ollut valoa.

Nyt sinä olet mennyt taas.
Suru lyö minua kovemmin ja kovemmin.
Sinä olet mennyt.

Totuus tulee kuin valtaisa pimeän hyöky.

Äidilläni oli kauan sitten valkoinen huntu
ja hänen hymynsä oli salattu.
Hänen kauniit kätensä pitivät isästäni kiinni.
Minä muistan äidin.
Hänen onnensa.
Hän seisoo lattialla, katsoo minuun.
Juuret kasvavat kiinni hänen jalkoihinsa.
Tiedän, etten pääse äidin luokse.
Tämä on muisto.
Äkkiä huone peittyy laskeutuvista lehdistä.
Ne kieppuvat ja kieppuvat, vihreät, punaiset, keltaiset.
Valo alkaa kohista katon halkeamista.
Pilvet näyttäytyvät.
lampi alkaa loistaa, lumpeet kellua.

Kun astun sisemmäs, kaikki pysähtyy.
Liike lakkaa.
Tulee pimeä.
Varjot.
Allani aukeaa syvä kuilu.
Näen isäni makaavan siellä.
Ryömin kohden seinää.
Kuolema on taas hyvin lähellä.
Kuolema palaa aina.

Nyt valo vaihtuu. Näen sinun istuvan pöydän äärellä.
Olet hyvin väsynyt.
Katsot minua etkä näe.
Sitten olet mennyt.
Ovi on auki ja sisään virtaa kylmää ilmaa.
Metsä on aivan lähellä.
Niin kuin on kuolema.

Minua väsyttää.
Kuinkahan kauan jälkeesi minä elän.
Tänään mietin sitä.
Kuinka monta päivää.

Ahdistaa....


Etsin tänään mustaa hametta hautajaisiin, en löytänyt.


Sitten kävin kahvilla ja sain ihme paniikki kohtauksen
juoksin ulos ja ihmisiä oli kaikkialla, pistin tupakaksi
ja mutta käteni tärisi ja minua itketti...
No otin kimpsuni ja juoksin kauppaan tein tarvittavat ostokset ja ryntäsin bussiin.

Olen muuten päässyt keittiöön töihin, en kokiksi, vaan apulaiseksi.
Tykkään olla siellä. Se on ainut paikka missä mua ei ahdista niin, tunnen olevani turvassa.


Teen 5 päivänä viikossa 4 tuntia joka päivä.

Olen yksin.
Yksin.

Ja muistan älä anna minun muistaa ole niin kiltti ota pois

ota pois kaikki minun päästäni joka kertoo sinusta....

pehmein sanoin...kertoo...kaipaavin...

Minä laskin kynttilän haudalle ja sinä pidit kädestäni pidit kiinni koko kehostani

sinä annoit minun itkeä... itkeä mitä muutakaan olisin voinut itkeä...

Minulla oli kylmät sormet jäässä ja olimme nauraneet koko matkan haudoille

lunta oli satanut hiljaa ja kastellut hiuksemme pikkuinen

sinä olit niin suuri mutta minulle sinä olit hyvin pieni joskus

silloin kun sinä kärsit sinä olit kuin lapsi sinä takerruit kiinni minuun

ja kaikkeen


yhtä aikaa niin suuri ja niin valtaisa ääretön

ääretön on sana joka vain sopii sinuun

sinun silmiisi jos ne näkee läheltä ja huomaa jotain hyvin outoa ja epätavallista

niissä... niin minä näin että sinä tähysit kauemmaksi kuin vain tähän maailman

tähysit yli maailman... puhuit kauan ennen kuin lähdit että sinne sinne sinä haluat

minua palelee. Minun sormeni. Sinä lämmitit niitä.
Sinulla oli pieni pipo aivan samanlainen kuin minulla
ja sinä otit pipon päästäsi ja lämmitit minua, käsiäni

niin

se oli aivan pikkuinen se lyhty sinun parvekkeellasi
mutta minä olin niin iloinen siitä
katselin sitä
ja sinua

ajattelin

nyt minua joku rakastaa eikä vain joku

sinä SInä SINÄ RAKASTIT MINUA

ja minun olisi tehnyt mieli hyppiä ja nauraa

mutta en kehdannut.

Suljin suuren onnen sydämeeni. Niin suurta onnea minulla ei ikinä ollutkaan.

Varovasti pitelin sitä. katselin sinua.

Ajattelin.

Nyt minulla on hyvä olla, vihdoinkin. Nyt etsiminen päättyy. Ja yksinäisyys.

Sinä

pikkuinen olit tehnyt paljon kuvia. Sinä olit niin ylpeä niistä.
Sinulla oli ollut kai onnellinen mieli kun olit tehnyt ne.
Voi.

Niin.

Veljesi kävi.

Varastoni tyhjennettiin kaikista sinun tavaroistasi.

Ne olivat niin pieniä ja kuluneita ja vanhoja...

sinun tavarasi...voi...minun tuli itku...mutta en saanut...itkeä

kannoin ne pois...ja ja...niin loputkin sinusta lähtivät pois..

niin...kaikki ne kuluneet haisevat vaatteet...

pienet esineet joilla ei tehnyt mitään...

minä...minä...muistin sinut

koko sen ajan

koko sen prosessin ajan...

kun sinut vietiin pois...

voi

Unohdin salasanan ja...niin nyt se osui taas oikeaan.

Joo, eilen vietiin MJ loput tavarat varastostakin.

Olin siksi aika liikuttunut.


Noh..nythän olen niistä päässyt...

Minun täytyy ostaa hautajaisiin musta hame, minä, minulta puuttuu semmoinen.

Hihii. Kissa syö minun jalkojani, nakertaa puree...

Minun tappelupukari...joskus me taistellaan...

joskus se on sitten niin pehmeä ja viaton ja pieni

Kävin psykologilla.
Puhuin paljon.
Hän tietenkin tiesi jo MJ:n kuolemasta.
Kerroin kuinka koin syyllisyyttä.
Hän sanoi, että mitä olisin voinut tehdä, kun toista ei voi
pakottaa ottamaan apua vastaan.
Hän sanoi, että vain lääkärillä ja poliisilla on valtuus viedä hoitoon.
Ja kun mies ei suostunut näihin ammatti-ihmisten apuun.


Sitten kävin exän vanhempien luona.
Sain syötävää ja juotiin kahvit.
Vanhan naisen kanssa poltettiin tupakat terassilla.
Hän kyseli vointiani.
Kerroin nykyisestä työstäni.

Vanha mies oli kuin ennen, vähän kaukana.
Omissa maailmoissaan.
Iloista oli nähdä, että välillä hän katsoi minuun
ja tuntui tunnistavan, hymyili silmillään.

Kuinka kammottavan vaikean vuoden olen elänyt
ihmettelen että olen hengissä.
Niin sanoin suoraan psykologille, että ihmettelen että
yleensä elän.
Psykologi kysyi, että mitä se mielestäsi osoittaa.
Mietin.
Sanoin, että minussa elää pieni toivon kipinä
että jonain päivänä, kun vaan teen tarpeeksi työtä
saan palkinnon.

Miksi. Miksi minä jouduin elämään tämän miehen kanssa.
Koska valitsin niin.
Koska kaikki ei ollut pelkkää suurta erehdystä,
oli olemassa jotain todella hyvää.
Siis meissä. Hänessä ja minussa.
Se miksi jäin niinkin kauan olemaan hänen kanssaan johtui
juuri siitä hyvästä jonka hänessä havaitsin.

Ensin ajattelin että kaikki oli ollut painajaista
koko suhde ja sittemmin katoaminen, eihän niin käy kuin elokuvissa
tai juorulehdissä...ei niin voinut minulle käydä
Mutta niin vain kävi.
Ja sen lävitse on mentävä.

Jos kysyttäisiin, aloittaisinko kaiken uudelleen
suhteen yms.
Täytyy tunnustaa että sanoisin, EI EN IKINÄ.
Vaikka rakastin miestäni myös, se kaikki on ollut liian vaikeaa.
Mutta kun kerran antaa toiselle vallan hakata, eikä
katkaise sitä kierettä heti, on suuri todenäköisyys että suhteesta
on vaikeampi lähteä, niin sanoi psykologikin.
Minä roikuin liian pitkään.

Mutta minulla oli myös syyni.
Yksinäisyys
jota kaikki eivät ymmärrä.

Ei.
En olisi saanut ikinä tutustua sinuun.

Jos ja jos en olisi ikinä tutustunut sinuun.

Nähnyt mitä näin, hyvää.

Näin turvan, sinussa. Jonkun joka kuunteli ja piteli kädestä.

Niin pieniä toiveita, niin suuria haaveita.

Halusin vain että minua rakastettaisiin. Halusin niin ylitse kaiken muun.

Vaikka hän hakkasi. palasin aina. Kotiin. Tulin takaisin siihen syliin, josta äsken
olin joutunut pakenemaan.

Tahdoin tehdä pesän.

Lämpimän. Hyvän. Olin nähnyt kuinka ihmisillä oli koteja.
Olin nähnyt ikkunoissa valoja.
Pihoilla lapsia.

Olin katsellut pitkään.

Haaveillut.
Nyt minulla olisi yksi ihminen, nyt tämä voisi jo olla jonkinlainen koti.

Me voisimme maalata.

Muistan kuinka makasin vanassa hotellin vessassa.
Muistan kuinka minua paleli.
Kuinka jouduin kääritymään kerälle pieneksi kuin jokin eläin.
Muistan kuinka hän ravasi levottomana yöllä hotellin käytävillä.
Hänellä oli jonkinlaisia tuskia, harhoja.
Luulen nyt niin.

Muistan nyrkin iskut jotka satoivat kohti päätäni.
Häikäilemättä. Ja vain koska olin sanonut että oikeuteni oli
niin kuin kaikkien naisten kieltäytyä seksistä.

Muistan, kuinka iskit seinään raskaalla esineelle ison kolon ja
uhkasit sitten samantien tappaa minut sillä.
Muistan, että pelkäsin. Pelkäsin, mutta en soittanut apua, en
lähtenyt pakoon.

Miksi yhä muistelen
näitä...siksi että ymmärtäisin
ettei kaikki ollut todellakaan vain sitä hyvää ja pelkkää hyvää'

Että oli olemassa varjoja.
Pahaa.

Nyt olen vapaa
niin kuin sinäkin

vain murhe minua pidättelee

Ja...jätämme lopulta elämämme Jumalan käsiin..

Niin se on.

Sinun hyvyyttäsi oli se, että omalla tavallasi sinä yritit auttaa minua.
Silloin kun et ollut väkivaltainen.

Suhteen kaksijakoisuus, suorastaan jakomielitautisuus toteutui siinä
tavassa jossa hyväilit ja toisaalta vahingoitit.

Toisaalta haukuit, ja toisaalta lohdutit.

Hautuumaalla koin rauhaa.

Ajattelin

he kaikki

nukkuvat

ja mikään ei mikään
voisi heitä vahingoittaa

he kaikki olivat nyt

kotona ja turvassa.

Aina kun käyn hautuumaalla lähden huojentunein
ja turvallisin mielin pois.



In Gods Hands/Nelly F.

looked at your face I saw that all the love had died
I saw that we had forgotten to take the time
I, I saw that you couldn't care less about what you do
Couldn't care less about the lies
You couldn't find the time to cry

We forgot about love
We forgot about faith
We forgot about trust
We forgot about us

Now our love's floating out the window
Our love's floating out the back door
Our love's floating up in the sky in heaven
Where it began back in God's hands

You said that you had said all that you had to say
You said baby it's the end of the day
And we gave a lot but it wasn't enough
We got so tired that we just gave up

We didn't respect it
We went and neglected it
We didn't deserve it
But I never expected this

Our love floated out the window
Our love floated out the back door
Our love floated up in the sky to heaven
It's part of a plan
It's back in God's hands
Back in God's hands

Kuolemasi


On ehkä minun alkuni

Ymmärtää

laajemmin, syvemmin, viisaammin,

Kuolemasi oli ehkä opetus,

se on niinkin yksinkertainen kuin,

rakasta nyt huomenna on jo myöhäistä

Rakasta, hyväile, pidä minua hyvänä tänään, elä puhu huomisesta.

Ja mehän rakastimme, hyväilimme...rakkautemme oli kaunista ja
intohimoista, silloin kun se oli parhaimillaan ja silloin kun
sinä olit terveempi...

Siinä asiassa koen syvää rauhaa, kun ajattelen sitä että suljin sinut syliini

niin monena iltana, kun sinun oli paha olla ja itkit.

Ja kun suutuit ja olit uhkaava ja lähdit ulos paetaksesi tilannetta, joka oli riistätymässä väkivaltaan,soitin sinulle ja puhuin...
koska tunsin, että sinulla oli hätä.

Kerran

kun tulit yöllä tansseista

olin illalla väsännyt kortin sinulle johon olin liimannut enkelin kuvan
ja siinä luki että, ehkä Jumala toi meidät yhteen, jotta emme olisi niin yksin,
että olisimme lohduksi toisilemme.

Sinä aamulla sanoit olevasi liikuttunut
ja halasit minua...


ehkäpä autoin sinua
ehkäpä en ollut vain riesa
ehkäpä
olin sinulle hyväksi

sinä olit minulle
niin pahassa kuin hyvässä
todellinen

Ja minä kaipaan ihmisiä
todellisia

se hyvä sinussa oli ettet paennut
olit taistelija
mutta sairaus mursi lopulta taistelijan

liian monta psykoosia

liian monta


...Minä näin sinussa TAISTELIJAN

kahden lapsen isän

Tiedätkös

rakas

Se mikä on tullakseen se tulee tapahtumaan
ennemmin tai myöhemmin.

Mutta Jumala pitää sinusta nyt huolen.

Jumala pitää huolen kaikista.

Lopulta.

Olen niin iloinen surussani.
Itken lävitse hymyn...
Sinulla on nyt hyvä olla.

Ja kulta tuon sinulle kukan
yhden punaisen ruusun.
Sinä ostit minulle karran vaalenapunaisia ruusuja.
Laitoin ne hymyillen maljakkoon.

Katsoin dokumenttia natsien hirmuteoista.
Tulin tavattoman surulliseksi.
Ajattelin, että minä voisin olla tuossa, tuo nainen, joka
raiskattiin ja jota kidutettiin ja joka tapettiin miehensä
silmien edessä...tai voisin olla tuo äiti, jonka lapset riistetään
käsistä ja viedään kuolemaan...

Ja ne ihmiskokeet.
Minä

en

käsitä

on jotain jota minä en voi ymmärtää

ja se on tämä

tätä minä en Jumala ymmärrä.

Minun kykyni käsittää loppuu juuri tähän

olen pahoillani.

Olen lukenut kirjan "kaikkien rakkaideni puolesta"

suosittelen

Kertoo natsien julmuuksista ja miehestä
joka selvisi...

...