Miten saisin kontrollifriikin äidin rauhoitettua?

Kyse on ystävästäni, joka on mielestäni ollut aina kaikkien suhteen kontrolloiva. Hän päättää aina, mitä muut tekee ja jos jollain on muita suunnitelmia, hän vastaa aina kuin toisen meno olisi tekosyy ja että häntä on verisesti loukattu. Olemme ollet ystäviä 18 vuotta, joten olen ehtinyt näkemään tilanteita jos toisiakin.

Nyt minua hieman säälittää ystäväni 12v lapsi.
En tiedä, miten saisin lapselle mahdollisuuden kasvaa rauhassa ja kehittyä aikuiseksi.

Muksu oli meillä kylässä. Äitinsä soitti viisi kertaa viiden tunnin sisään ensin minulle ja sitten lapselleen, että miten on mennyt. Tarkistettiin, että onko saanut ruokaa tarpeeksi, onko leikitty, oletko saanut juomista (?!) onko käyty vessassa jne. Viides soitto oli, että mitä katsotte TV:stä. Kerroin, että katsomme kaikki hauskaa lasten leffaa. Sitten ystäväni soitti lapsensa puhelimeen, että käännäs kanavaa, kun sieltä tulee joku äidin mielestä hauska leffa. Muksu teki työtä käskettyä ja niin me muut sitten jouduimme katsomaan "äidin mielestä hauskaa leffaa". Saattaa olla, ettei meiltä tule enää kutsua muksulle. Harmi sinäänsä, kun hän on mukava, mutta en jaksa noita soittorumbia enää. Muksua säälittää, kun hän ei ole saanut kasvaa itsenäiseksi ollenkaan. Äiti soittaa jopa töistä monta kertaa päivässä kouluun ohjeita. Miten tuollaisen saisi rauhoitettua? Pistänkö meille riidanuhallakin pystyyn neuvottelut?

Tiedä sitten onko tässä vähäisintäkään järkeä, mutta itse olen toivonut voivani olla tämän tyyppisissä tapauksissa lapsen elämässä läsnä erilaisena ihmisenä. Esimerkkinä siitä, että toisinkin voi olla. Itsenäistymisen ja irtioton ajan ennemmin tai myöhemmin tullessa, voi lapselle olla näistä kokemuksista hyötyä. Näin olen ainakin omassa kasvuprosessissani kokenut.

Saatan olla skeptinen, mutten liiemmin usko ihmisten kykyyn muuttua ilman isoa kriisiä, eikä tuttavan näkemys taida kriisistä käydä.

Oikeasti on todella vaikea huomauttaa kaverin jostain ärsyttävistä tavoista. Älä vaan jätä lasta toiste kutsumatta siksi, että äitinsä on rasittava. Lapselle varmaan tarpeellista kuitenkin välillä saada "äitivapaata". Mutta jos äiti vielä soittelee, mitä kanavaa teidän pitää katsoa ilman hyvää syytä, puutu peliin ja sano luuriin sille äidille, että me nyt emme katso sitä vaan tätä toista kanavaa.

Tuollaisia joka asian päälle päsmäreitä on kamalasti. Minulla on yksi tuttava, jota on rasittava tavata, koska hän on keksinyt, että hänen pikku tyttönsä kasvatetaan täydellisesti tynnörissä, eikä hänen kuultensa saa puhua ihan tavallisiakaan asioita, ei kiroilla, eikä olla mitään muuta kuin prinsessa, prinsessa, keijukainen juttuja. Noh, itse en muista sitä ja puhun ihan normaalisti, mikä on sitten tälle äidille kauhea hyssyttelyn ja torumisen paikka ja tytär tuijottaa suurin silmin suu ihan kiinni, mutta varmaan joo toistelee nautinnolla kuulemiaan "aikuisten juttuja" antaumuksella, kun muuten on ihan pimennossa kaikesta. Oma lapseni samanikäisenä vaan torui, että älä äiti kiroile, höh.

Mutta olenkin ihmetellyt, että kun tämä äiti kaikesta minua toruu, riittää että sanon sanan "mies", niin alkaa jo kauhea hyssyttely ja sihistely ja uhkaavalla äänellä toruminen, jolloin tytär aina terästyy ja pistää nauhoituksen päälle, niin kuinka häiriintyneen kuvan äidistään ja koko maailmasta saakaan tämä lapsi, että muut aikuiset eivät saa puhua ihan normaaleja tosiasioita, vaan tällä äidillä on oikeus terrorisoida kaikkia ympäristössään rajatta.

Itse olen myös siitä valehtelevasta sievistelystä niin rasittunut, että en tahtoisi tavata tätä äitiä lapsena seurassa lainkaan.

Kun hänellä on joka toinen vkl lapsivapaat, hän on ihan käkösen kännissä ja omat juttunsa aivan alta lipan. Todella lapsilta kielletty. Niin ilmeisesti se oma kaksinaismoralismi pitää väkisten siirtää muihinkin.

Ei vaan jaksais. :-(