Hyvä aika aloittaa...

Eipä kummempia vaikka koko päivä meni poissa kotoa. Lähdin aamulla ennen lahdeksaa ja tulin pois kuuden aikaan. 37 osanottajaa oli sukukokouksessa,ruoka oli hyvää ja Kägönen kiva miljöö kymmenvuotissukujuhlalle.
Tutkimus jatkuu ja osin on selvittämättä luovutetun Karjalan puoli ja Aunuksen seutu. Epäilen että siellä olevat ovat menneet 1800-luvulla työnhakuun sinne ja jääneetkin sinne,koska sukunimeämme löytyy sukututkijan mukaan sieltä yhä.
Niin tai näin,ei paljon nyt jaksa olla kiinnostunut sillä pitkä ajomatka yksin vaati veronsa.
Olen kyllästynyt kaikkeen,elämäänkin.

Vau, pitäisiköhän alkaa järjestämään sukukokouksia. no, en minä jaksa, mutta olisi kivaa kun joku muu järjestäisi.

Minunkin sukuni on pääosin Karjalasta. Äitikin syntynyt Viipurissa, kuten äitinsäkin, isänsä taas Pietarista ja isän puolellakin sitä löytyy ainakin puolet.

Että melkein sukua ollaan. :-D

moi täälläkin.



terv....

Nyt olen sitten vielä väsyneenpi kuin eilen. Kiitos kävijöille,se ilahduttaa aina vaikka miten väsymys painaisi silmiä.
Nykyisin tarvitsen näköjään päivän tai pari toipuakseni ollessani jossain ihmisten ilmoilla. Tämä on nyt sitä vanhuutta,ilmiselvästi...Lääkkeen lisäys ei ole vielä vaikuttanut,mutta jotenkin se antaa toivoa että en vaivu tämän alemmaksi. Pelkään kyllä sen sivuvaikutuksia,joka paikkaa nimittäin kutittaa ja kihelmöi ja tietysti kuvittelen sen johtuvan lääkkeestä. Todellinen syy saattaa olla se,että makaan auringossa päiväunilla tai lukemassa aina kun vain ehdin ja vanha iho kuivaa ja rypistyy sekä kutiaa.Tulenkohan rusinan näköiseksi? Lihava rusina,onko niitä?
Katsoin aamulla kymmeneltä TV1:ltä Meän kesä nimisen ohjelman ja itkin kuin vuolas virta,sillä se oli niin kaunis ja koskettava tarina.Jo itse mummiksi tullut kuopus kävi äitiään ja isäänsä katsomassa vanhainkodissa ja toi sitten rakkaan isänsä muutamaksi viikoksi lapsuudenkotiinsa. Niin hellyttävää katsoa aikuisen lapsen ja isän käsinkosketeltavaa rakkautta kun itse on jäänyt noita tunteita paitsi. itken aina kuin mikäkin,kun tulee joitain perheohjelmia,missä lapsen ja vanhempien välillä on nähtävissä paljon rakkautta. On varmasti niin etten koskaan lakkaa janoamasta vanhempieni rakkautta vaikka sitä ei enää ole mahdollista saada. Se näköjään vaikuttaa koko elämäni ajan ja tekee varmasti hallaa omiin suhteisiini muihin ihmisiin. Osaisinpa unohtaa ja antaa kaiken heille anteeksi,sillä eivät he ole pahaa tarkoittaneet,eivät vain ole osanneet muuta kuin sen minkä ovat tehneet-silti se ei lohduta tunnettani,järkeä kyllä.

Lisälääkitys alkaa vaikuttamaan,unet ovat parantuneet tai oikeammin nukkuminen onnistuu yhtäjaksoisesti pitmpään enkä ole hereillä joka kahden tunnin päästä. Unimaailam on yhtä pöllöä kuin aikaisemminkin ja joskus ihmettelen,miten vilkas mielikuvitus onkaan vai onko todella niin että elämäni on niin ratkaisemattomia ongelmia täysi.
Mies sai tänään selkäkipuunsa Triptyl 25 mg. Tabletti iltaisin kroonistuneeseen kipuun. Lääke on minun ensimmäinen masennuslääkkeeni,jolla jaksoin käydä töissä muutaman vuoden,kunnes se ei enää auttanut. Sain sen myös myöhemmin unilääkkeen sijaan,mutta viimeisessä pahassa sänkyyn vievässä masennuksessa se otettiin pois.
Mielenkiintoista nähdä miten mieheni reagoi siihen,väsyttää se ainakin ja auttoi kipuihin minulla,mielialaan se ei tehonnut.
Eräs vanhempi ystävätär on pakkohoidossa ja soitti tänään taas aivan omituisen puhelun ja oli todella vaikea saada häntä käsittämään,että hänen on parasta nyt olla sairaalassa. Hän oli suorastaan harhainen.
Vuodenaika on vaihtumassa ja se kai vaikuttaa,sillä toinenkin ystävätär oireilee harhaisesti ja kuulee taas ääniä. Jotenkin en millään jaksaisi nyt ketään hoivat kun omakaan kunto ei ole parhain ja mies aiheuttaa ylimääräistä työtä. Mutta ei minusta selänkään kääntäjäksi ole,sillä tiedän omasta kokemuksesta miten paha on olla yksin omien ongelmien kanssa jos kukaan ei kuuntele tai välitä. Yritän kuitenkin pitää rajat ja olla päästämättä liikaa tunteita mukaan niin eiköhän tästä selviä. Miksi kaiken pitää olla niin vaikeaa ympärillä olevillakin ihmisillä?

Kaunis,kaunis päivä taaskin vaikka lupasivat sadetta ja viileää. Sain taas luettua ulkona kaikessa rauhassa ja kun alkoi väsyttämään hain sisältä soittimeni,pani kuulokkeet korville ja kuuntelin ihanan ihanaa pianomusiikkia ja rentouduin lämpimässä auringon paisteessa.Onneksi oloni on parantunut,lisälääkityksellä on taatusti lumevaikutuksensakin. Täysin samantekevää minulle,onko vaikutus mistä tahansa lähtöisin,pääasia on että olo kohenee.
Mt-hoitajani varoitteli tänään tukiryhmässämme minua liikaa miettimästä kahden ystäväni sairastumista,sillä en voi auttaa heitä kumpaakaan,vaan he tarvitsevat ammattiapua. Toinenhan onkin jo sairaalassa,mutta soittelee minulle ja uhkaa karkaavansa sieltä ja valittaa lääkityksestä sekä huonosta hoidosta. Yritän selittää että hänen on parempi olla hoitomyönteinen,mutta puheeni kaikuu kuuroille korville. Toinen ystäväni Turussa taas ilmiselvästi teeskentelee terveempää kuin on ja yrittää sinnitellä töissä,vaikka ei jaksaisi.En ymmärrä miksi hän jätti lääkityksen pois juuri nyt kun olisi taatusti sitä eniten tarvinnut vastuullisen työn takia. No,en voi elää toisen elämää ja en voi auttaa yhtään enempää kuin kuunnella.
Tuntuu vain taas kerran siltä että ympärillä on vain sairaita ihmisiä. Mieskin tuntuu menevän alamäkeä koko ajan. Hän ei halua kävellä tai ei viitsi oikeammin sanottuna.Pelkkä istuminen ei kuntouta vaikka kävisikin parina päivänä fysioterapiassa. Huomenna menemme neljäksi tunniksi sairaalalle kaupunkiin kuuntelemaan aivohalvauspotilaan kuntoutuksesta ja tukiryhmistä luentoa ja viikon kuluttua on toinen samanlainen luento.
Siellä on mahdollisuus tavata muita omaishoitajia ja potilaita,joten se on varmasti avartavaa ja tarpeellista meille.
Silti olen jotenkin katkera tästä kohtalon iskusta,olisihan se minulle riittänyt ristiksi pelkkä ilkeä mies...

Huonosti nukuttu yö takana ja siksi nousinkin jo viideltä. Ei koskaan pitäisi kehua että nyt on hyvä,sillä heti kohta tulee takapakki,se on kuin joku kirous. Enkö siis koskaan saa sanoa olevani tyytyväinen? Tyytyväisyys otetaan heti pois,nukun huonisti tai tapahtuu jotain ikävää.
Tuntuu siltä että Eino leinon sanat osuvat minun elämääni oikien hyvin: Kell' on on,se onnen kätkeköön! Leino kai tarkoitti sitä noin niin kuin yleisenä suomalaisena piirteenä,tyypillisenä meille kylmän Pohjolan asukeille.
Väsyneenä ajatuskaan ei kulje ja kaikki näyttää mustalta ja synkältä. Pitää kuitenkin jaksaa tämä päivä miehen kanssa ja mennä hänen toverikseen luennolle hänen sairaudestaan.
Minä siis elän hänen sairautensa ehdoilla,ennen elin oman sairauteni ehdoilla,mutta nyt joudun vielä ottamaan huomioon hänenkin sairautensa. Hänkään ei selkäkivultaan nukkunut,nyt nukkuu kun voitelin hänen selkänsä kylmävoiteella.
Ikävä sanoa,mutta en haluaisi jostain syystä koskea häntä,en voidella rasvaa selkään,en leikata varpaan kynsiä. Inhoan itseäni kun tunnen tätä vastenmielisyyttä,mutta kylmä totuus on näin,en mahda tunteelle mitään. En tosin näytä sitä hänelle,se kai olisi liian raakaa,jopa hänelle.

PERKELE TÄTÄ ELÄMÄÄ!

Minä sain unen vasta tuossa 4 maissa, sinä olet melkein samaan aikaan noussut jo ylös. Hyvää tiistaita sinne

Kiva kun kävit Hannele,kiitos.
Istun tässä itkusilmin ja väsyneenä ja samalla vihaisena,sillä koko päivä meni luennolla miehen sairauden vuoksi. Riitaa oli tietysti,sillä kaupungissa ajaessani en osaa ikinä ajaa mieheni mieliksi,pysäköin väärään ruutuun,lähden liian hitaasti valoista,ajan liian lujaa valoihin sun muuta kivaa muistutusta koko ajan.VITUTTAA.
Väsyneenä ja nälkäisenä piti vielä ajaa autopesuun ja pelkään ajaa sinne,joten pyysin pesupoikaa ajamaan ja siitäkös mies hermostui. Poika sanoi että hän ajaa päivän mittaan useamman auton läpi pesulinjan niin ettei siinä ole mitään vaivaa eikä häpeää,mutta minunhan pitäisi olla täydellinen silloin kun muita on näkyvillä. Mieheni ei voi sietää heikkoutta millään ja on aina rähjännyt siitä terveenäkin ollessaan minulle,jos pelkään jotain,enkä halua sitä tehdä. Sen vuoksi tuo sairauskin on hänen niin vaikea kestää,koska joutuu itse näyttämään heikkoutensa minulle. Riitely on siis eräänlainen halu näyttää että hänessä on vielä jotain voimaa tallella,näin sen koen. Minä vaan en sitä kestäisi,sillä yritän olla avulias ja hän ei arvosta sitä vaan koukuttelee. Esitteet,jotka luonnolta saimme eivät häntä kuulemma kiinnosta,hän tietää sen minkä tarvitseekin tietää.Saan kohta hermoromahduksen,itken ja särjen kohta jotain.PERKELEEN PERKELE

Hei VM,
tuli mieleen Eino Leinon runonpätkä , jota joskus omalla kohdalla olen toistellut -" olen pyrkinyt, tahtonut, taistellut ja levänneeni en muista "...oliskohan ollut yksinhiihtäjästä...
Jaksamista toivon sinulle!

Kiitos puupenni osuvasta runokohdasta. Rakastan Leinon runoja,sillä hänellä on niin paljon samoja tuntoja runoissaan,joita itse koen. Varsinkin runossa Elegia hän sanoo kaiken mitä omasta elämästäni olen ajatellut ja nyt on juuri se tunne,että-"rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin". Olen ihan loppu ja toivon saavani tämän hermostuneen ja kiukkuisen olon äkkiää tasaantumaan,etten todella hiivi pois tästä helvetistä.
Mt-hoitajani käski pistää kaikki ylimääräiset työt pois ja yrittää saada myös rentoutumalla asiat kuntoon. Silloin kun olen oikein hermoprässissä en saa itseäni aloilleni ja rentoutumaan kuulokkeet korvissa,se ei vaan onnistu.
Viime yö oli unien puoleen niin sekopäinen että heräsin hiestä märkänä ja kauhusta kankeana.Rakastelin nimittäin erään vanhan miesystäväni kanssa hikipäässä vaikka en olisi halunnut ja sitten suoritin käsipelillä hänelle loppuhuipennuksen. Uni jatkui yhtä sekaisena ja särjin tavaroita ja yritin piilotella niitä ja kaikkea niin sekaista että vieläkin päätä pyörryttää. Ensi yönä haluan nukkua enkä hikipäässä rakastella.
Olin siis itse terapiassa kun mies oli tukiryhmässään jumppaamassa. Sen jälkeen menin kaupunkiin katsomaan lapsenlastani,joka oli vähän flunssainen. Ei iso tyttö,kohta ii vuotias olisi ketään kaitsijaa tarvinnut mutta hänestä oli mukava kun mummi tuli hieromaan jalkoja ja juttelemaan mukavia.Ihan mukavaa olikin jutella hänen kanssaan. Pelottelin lapsen pahan päiväisesti kertomalla siitä miten nuorena menin kihloihin ja naimisiin ja miten tuli ero ja muut ikävyydet ja tyttö oli kauhuissaan.Kehotin häntä käymään koulun mahdollisimman hyvin ja sitten hankkimaan hyvän ammatin ja paljon erimaista olevia ystäviä ja ennen kaikkea matkustelemaan ja pysymään erossa vakituisesta suhteesta ainakin kolmikymppiseksi.En tiedä oliko sanoillani sen kummempaa vaikutusta mutta hyvin hän tuntui ymmärtävän tarkoitukseni.
Nyt olisi parasta jos kävisin nukkumaan tai ainakin rentoutumaan,sillä päätä särkee ja muutenkin on hölmö olo. Närästääkin: Taitaa tulla sydänkohtaus tai jotain muuta outoa on tapahtumassa.Stressi tekee kaikenlaisia outoja temppuja ihmisen elimistössä,ainakin minun...

Voi ei, tosi ikäviä levottomat unet.

Nyt olen näköjään oikea Epäonnen suosikki ikään kuin ei viime aikoina olleet tapahtumat olisi riittäneet.
Päätin aamulla puoli seitsemän maissa alkaa siivota tätä kämppää ja otin keittiön matot jo pois lattialta,kun muistin että vessan muovimatto on likainen ja pesasen sen ennen mattojen puistelua.Niin sitten otin ja pesin maton saunan pesuhuoneen rahin päällä ja ajattelin laittaa sen narulle kuivumaan. Nousin puurahille ja silloin alkoi tapahtua. Puutapeilla kiinni ollut rahin päällyslauta katkesi allai ja putosin liukkaalle pesuhuoneen lattialle ja iskin pääni kaakeli seinään. Nyt on oikean jalan sääressä iso veripahka,oikean käden kyynärpää kipeä ja musta,vasemman lapaluun alle pistää,niskat jäykät varsinkin vasemmalta.Rintaliivien hakasten kohdalle sattui lentäessäni selälleni ja luulen että siellä täräys aiheutti tuon vasemman puolen oireiston. Jopa vasemmassa poskessa tuntuu omistuista kihelmöintiä,ihan kuin joku hermo olisi pinteessä. Soitin tyttärelleni,joka on terveydenhoitaja ja hän sanoi,että ota panadolia ja seuraa tilannetta ja meneksitten päivystykseen,jos siltä tuntuu. Luita ei siis mennyt poikki onneksi,mutta kyllä varmasti huomenna olen joka paikasta kipeä. Hemmetti,pakko oli pyyhkiä vessa ja keittiö itse,sillä mies ei siihen pysty. Eipä hän ottanut muutenkaan osaa kaatumiseeni,tuli kyllä katsomaan kun huusin,mutta sanoi vain: Et kai telonut nyt itseäsi pahasti,sillä se se nyt tästä enää puuttuisi.Eli oli lähinnä huolestunut omasta selviämisestään.En tiedä tuliko aivotärähdys pään iskusta,mutta nukuin tuossa tunnin ja vieläkin nukuttaa,joten taidan kömpiä sänkyyn. Näin siis Luoja järjestää minulle pakkolepoa,kun en itse huomaa levätä tai yritän vain liikaa vaikka tiedän että lepo olisi paikallaan. Kukas meillä nämä hommat tekisi jos minä en niitä tee,ei kukaan. Rahalla saa apua,mutta rahaa ei ole ja kuopuksella on oma työ ja omat ongelmat niin etten kyllä häneltä halua apua pyytää. Se olisi hänelle kohtuutonta ja eihän hänellä olisi aikaakaan ja matkakin on turhan pitkä ajella tänne,edes takaisin ainakin 60 km.
Suututtaa tuo kompuroinit,mutta oma vikani,ei laho lauta kestä tälläistä tonnikeijua. Onneksi ei mennyt silmälasit rikki,se se enää olisi puuttunutkin,että rahaa olisi mennyt niihin. Ja onneksi säilyi henki ja luita ei katkennut ja toivottavasti en huomenna ole ihan tönkkö vaan pystyn liikkumaan. BB-talon katsoin aamulla ja voi rähmä,mitä sakkia. Onko juominen pääasia nykynuorisolla seksistisen puheen ohella?Omituista porukkaa,aion kyllä katsoa ellei ihan torveiluksi mene.

No, voi hyvät hyssyräiset! Oletko tolkuissasi kaatumisesi jälkeen? Jos minulle sattuisi jotain enkä itse pystyisi hoitamaan asioitani, mies antaisi minun varmaan maata vaikka kolme päivää saunan lattialla.

Ihanaa oli kuulla sinustakin. Kiitos! Mutta kun luin päiväkirjaasi, tuli olo voimattomaksi sinunkin puolestasi. Mihin me tällä vauhdilla joudumme? Onko elämän tarkoitus tosiaan elää toisen ehdoilla? Sinusta - vaikka välillä huudatkin miehellesi - ei ole sen kummemmin kuin minustakaan jättämään toista oman onnensa nojaan. Semmoisenkin huomasin näitä kirjauksiasi lukiessani, että niinhän minäkin jo ajattelen, että vain kuolema antaa meille jommallekummalle vapauden ja oman elämän. Eilen tulin töistä vähän aikaisemmin kuin piti. Miehen auto oli pihassa mutta ulko-ovi oli lukossa. Arvasin, että mies on mennyt nukkumaan. Istuin keittiössä aikani lukemassa postia eikä makuuhuoneesta kuulunut mitään. (Yleensä kuuluu kuorsaus pihalle asti.) "Jospa se on kuollut", ajattelin ihan rauhallisesti, enkä viitsinyt edes nousta katsomaan. Sieltä se sitten nousi ihmettelemään, mikä kotiintuloaika tämä nyt on.
Ei meidän paappa lepäile. Päiväunia hän ottaa vain tylsyyttä välttääkseen. Jos minä menen pitkäkseni päivällä, hän käy kovalla rominalla ovelta katsomassa ja sanoo kuuluvasti: "Jaa, täällä nukutaan!"

Tajusin ruveta vasta eilen etsimään, josko joku olisi pistänyt jotain varatukaria pystyyn. Miten en ennen hoksannut? Krahupsiin liitin -is-lopun, kun tuntuu, että olen oikein humpsahtanut alaspäin. Ellei mies olisi täällä arvioimassa laiskuuttani, olisin varmaan piiitkällä masennuslomalla. Tai sitten en voisikaan näin huonosti, mikä tietää?

Kaikesta huolimatta: häntä pystyyn! Kiva taas päästä juttelemaan kanssasi

Millainen on vointisi nyt? Ei ole mitenkään pikkujuttu nimittäin tuommoinen tapaturma, että kannattaa vaan mennä tarkastuttamaan itsensä, jos vähänkin siltä tuntuu. Minua aina kauhistuttaa näissä onnettomuusjutissa nykyisin se, että mitä olisi voinut tapahtua. Kun se, että miten millonkin käy, on niin pienestä kiinni.

Väittävät jotkut, että koti on vaarallisin paikka ja siellä tapahtuu juuri kaikenlaisia onnettomuuksia. Kun on tuttu ja turvallinen ympäristö, niin ei olla varuillaan. Minäkin olen joskus hulluuksissani rakennellut kaikenlaisia saunajakkaratuoliviritelmiä, että olen ylettynyt vaihtamaan jotain lamppuja. Tuurista kiinni, että en ole rojahtanut alas. Enää semmoisia tee.

Samaa ihmettelin minäkin, että kuinka tuo viina on niin suuressa roolissa heti alkuun tai yleensä, että yötä myöten siellä juhlivat, mutta kaipa sillä sitten ilo irtoaa ja katselijoilla on jotain katseltavaa. Luulen, että en jaksa tänä vuonna katsoa bb:tä, mutta jää nähtäväksi. Tuntuu vanhan kertaukselta, mutta sitähän elämä. Halpoja uusintoja nimittäin.

Mutta parempaa vointia sinulle kumminkin.

Kiitos huolenpidosta Piita ja Krahupsis. Olen tolkuissani vaikka vasen puoli kehosta onkin vähän omituisen tuntuinen. Kummalista että pää tärähti kaakeliseinään oikealta puolelta näköjään,vähän arka on nyt,mutta vasenta puolta kättä,niskaa ja poskea jäykistää ja pistelee. Mutta vain vähän ja otan Panadolia tai mieheni särkylääkettä Pronaxenia,jos tuntuu siltä.Päätä ei säre joten en usko että kannattaa mennä keskussairaalan päivystykseen,väsyttää vain vaikka eilenkin nukuin kolme kertaa. Olen huomannut sen,jos en itse älyä levätä eli en saa vauhtia väsymyksestä huolimatta pois päältä niin Ylätuvan Ukko laittaa selän kipeäksi tai jotain muuta mukavaa,kuten eilisen kaatumisen.
Eipä se tahtia näyttänyt vieläkään ihan kaikkea pois ottaneen sillä aamulla oli pakko ajaa kahvitarjouksen ja miehen muikkujen perässä kuntakeskukseen. No,sainpahan pelata hedelmäpeliä ja tehdä Kenon samalla ja olla omineni vähän aikaa. Kotona alkoikin sitten muikun perkaus ja ruuan laitto. Laitoin uuniin mukkunyytin ja tarjousjauhelihasta köntsän. Saa olla sitten kaikessa rauhassa Ville-Waltterin kanssa,jos poika ilmestyy tänne rauhoittumaan mummin tykö.
Jos poika tulee,niin on vielä laitettava "valkoinen puuro" eli haudutettava riisipuuro kultaselle lapsoselle ja pannaria kait jälkkäriksi. Tie pikkumiehenkin sydämeen käy vatsan kautta...

Kävinpä kuin kävinkin yksin metsässä. Hiostavaa oli täälläkin. Saaliiksi jäi puolentoista tunnin vaeltelusta pieni määrä kangassieniä. Vasta nyt sataa. Mies heräsi vasta tultuani metsäretkeltä ja alkoi heti puhua sieneen lähtemisestä. Lähti sitten yksin, kun minä olin jo mielestäni riittävästi ulkoillut.

Täytyypä muistaa kertoa, miten vävy-anoppi-suhde etenee. Naapuri kyllä yleensä selittää omat asiansa parhain päin. Se jäi tuonne omaan kirjaamatta, että jos vaikkapa meille olisi ilmaantunut "ihan musta" vävy tai miniä, naapuri olisi takuulla asiaa kummastellut. Toivon kaikkea hyvää.

Lepäilehän nyt, kun vaivatkin muistuttavat levon tärkeydestä! Toivottavasti saat, tai olet saanut, lapsenlapsen mukavaksi seuraksi. Eikö olisikin mukavaa, jos sataisi, ja voisitte köllötellä yhdessä maailmaa pohdiskellen?

Hei VeeÄm, toinen aloituksesi on nyt poistettu.

Minusta kuulostaa vähän huolestuttavalta nuo kehosi vasemman puolen tuntohäiriöt. Hermoradathan kulkevat ristiin, eli jos oikea puoli päästäsi ottaa osumaa, nimenomaan vasen puoli kenkkuilee. Käythän lääkärissä tarkistettavana alkuviikosta, jos oireet eivät hellitä?

Huomasinkin Piitan jo pitäneen saman saarnan. Jätän tämän nyt kuitenkin. Toivottavasti olosi pian korjaantuu.

Vm48, huii, toivottavasti paranet kokonaan, eikä jää mitään kolotuksia vaivaamaan tuosta. Kuulostaa tosi vaaralliselta kaatua kylppärissä ja lyödä päätä kaakeliin.

Minun piti tulla oikeastaan kertomaan, kun aiemmin kyselit, että onko sukuni Karjalasta, kirjoitin kerran pitkän postauksen, mutta vauva sai sen yhdellä napilla tuhottua, ja tekee sitä yleensä aina, niin nyt käytän tilaisuutta hyväksi, kun vauva ei ole kotona terrorisoimassa koko ajan.

Äitin puolen sukuni on siis Karjalasta kokonaan ja isän puoleni puoliksi. Isäni äiti oli tosin syntynyt punaisten vankileirillä ihan täällä lännessä, mutta hänen vanhempansa olivat kummatkin Karjalasta lähtöjään. Isän äidin äiti oli rikas perijätär, jolta siskonsa kanssa lapsena uskotut miehet veivät koko omaisuuden ja joutuivat aivan heitteille. Vanhempansa hukkuivat, kun tytöt olivat pieniä.

Koska oli näitä sotia ja muita, asiat jäivät selvittämättä, ja kun isäni isä lähti niitä myöhemmin rikospoliisina selvittämään, oli jo myöhäistä, kun koko tila oli jäänyt rajan taa...

Äidin puolelta koko suku on Karjalasta. Äiti ja hänen äitinsä ovat kummatkin syntyneet Viipurissa ja äitini isä taas on Pietarissa syntynyt 1800-luvun puolella, hän oli pikkupoikana sattunut näkemään jopa tsaarin kaupungilla rekiajelulla turkisten ympäröimänä. Kaikki olivat kumartaneet syvään, paitsi isoisäni oli katsonut tarkkaan Jumalaa, kuten hän silloin luuli, lastenhoitajan harmiksi.

Isoisälläni oli paljon muistoja Pietarista, hän mm kertoi, miten Nevan yli meni talvisin hevosvetoinen raitiotie.

Äitini äidin isä oli Viipurissa kirkkoherrana, myöhemmin Maarianhaminassa. Hän kunnostautui olemalla hukkaamassa niitä surullisenkuuluisia Viipurin kirkonkirjoja, joka harmittaa miltei kaikki sukututkijoita jossain vaiheessa, ja isoisäni isä oli kultaseppämestari, ensin Pietarissa, myöhemmin Maarianhaminassa.

Äitini vanhemmat eivät muuttaneet Ahvenanmaalle ennenkuin isoisäni eläköityi, vaan asuivat mantereella mm. Kuusankoskella, koska isoisäni oli kemistinä tehtaissa.

Vielä hauskaa sukuhistoriaa: tämä kemisti isoisäni muutti nuorena Ameriikkaan ja asuikin siellä 8 vuotta, hän oli kemistinä ruutitehtaalla keskellä autiomaata Los Angelesin ulkopuolella ja hänestä on hienoja valokuvia, missä hänellä on nahkatakki ja Harley Davidson.

Sitten hän tuli Suomeen hakemaan morsianta ja rakastui mummooni ja meni naimisiin, mutta kun piti lähteä takaisin, mummoni sanoi, että ei hän sinne lähde, lähde keskenäs ja isoisäni siitä sydämistyneenä sanoi, ettei jaksa enää kuunnella sitä pianonpimputusta, mikä piano sitten myytiin. Kummatkin joutuivat toisen vuoksi luopumaan haaveistaan. Mutta he saivat kaksi lasta ja elivät hyvän elämän.

Äitini asuu tätä nykyä Tampereella.

Minä ja äitini olemme ruotsinkielisiä, isäni puolen suku taas on suomenkielistä.

Että kai se karjalainen perimä minulta löytyy ja niinpä me olemme vähän niinkuin sukua siis.

:-D

Kiitos Tikrulle toisen päiväkirjani poistosta,takkas o pokkas! Huomasitko Possu,kyllä minäkin ruotsia jotenkin puhun.Hahahaa...Kirjoitin päiväkirjaasi juuri äsken,et ole näköjään käynytkään siellä eilen? Krahupsis,minunkin salaattini,tillini ja persiljani kukoistivat,naapuri sanoi pikkuruisen puutarhani näyttävän Edenin puutarhalta ja itse olin kuulemma kuin kukka kukkien joukossa kukallinen uimapuku yllä ja kirjava huivi alaosaa peittämässä. Heheee,onkohan tuo naapuri lesbo vaikka on kirkkoherran tytär?
Menen ilman muuta lääkäriin,jos oireisto pahenee tai en jaksa olla ilman särkylääkettä. Päätä ei säre,mutta vasemmalle lapaluun alle pistää kun kättä liikuttaa. Huvittavaa tässä on se,että bipoII ei vaivaa yhtään nyt,en edes muista olevani nuppivammainen,kun muut paikat ovat romuna.
Mies huolettaa kovasti,sillä hänen selkänsä on todella kipeä ja lihakset alkavat olla mennyttä kalua sillä hän on laihtunut.Kasassa oleva nikama siis on ilmeisesti pahasti tulehduttanut hermon tai sitten se on siellä puristuksissa,koska kipu vain pahenee Triptylistä huolimatta. Eihän Triptyl auta tulehduskipuun lainakaan. Itse tiedän mitä on selkäsärky,tosin oma oireillut nikama on nyt luutunut oireettomaksi.
Mies sanoi,että hän ottaa kohta kaikki mahdolliset lääkkeet kerralla,koska ei kestä kipua enää.Säikähdin hänen puheitaan,vaikka elämä hänen kanssaan on yhtä helvettiä useimmiten. En silti halua kenenkään tekevän itsemurhaa,en hänenkään.
Pikkumies oli täällä ja nautin hänen kanssaan olosta vaikka hän melkein koko ajan pelasi mieheni lataamaa ProPilkki2 peliä ja sai isoja kaloja. Istuin vieressä ja ihastelin ja illalla olin mörkövahtina niin kauan kuin hän nukahti. Hellyttävää oli kun hän pani kätensä olkavarrelleni kuin varmistaakseen että mummi on lähellä. Että minä rakastan tuota lasta!
Hän oli niin kiltti ja rauhallinen koko ajan,itku vain tuli vähän silmään kun äiti ja sisko lähtivät katsomaan papan kesämökkiä eikä ottaneet häntä mukaan.
Ex-mieheni osti sen helvetin hienon ja kalliin kesämökin tästä melko läheltä aivan kuin kiusakseni,olen niin kateellinen sille uudelle tyttöystävälle että olen jo tummanvihreä! Vai onko tämä hometta,käytönpuutetta.
Kun lähdin sutta pkoon,tuli karhu vastaan,olisi pitänyt uskoa äitivanhaa...

Iik! Eivät kaikki sananparret päde, eiväthän? Tuota samaa käytti ex-mieheni, kun löysin tämän uuden. Hän nyt oli susi merkityksessä "pieleen mennyt". Ahh, miten hyvä olo tulee vieläkin sen iniäisen mollaamisesta. Vaikka tässä nykyisessä tunnetusti on vikoja ja vaikka olisin ihan valmis tästäkin luopumaan, ei ole karhu suteen verrattunakaan.

Voisin ehkä kirjoittaa kirjan "Unohtumattomia sanontoja" - pelkästään ex-miehen käyttämistä sananparsista ja väärinymmärtämistä (ja usein myös väärin ääntämistä) sivistyssanoista.

Toivottavasti se "karhusi" ei ihan petipotilaaksi sinulle tule. Tarvitsisit kyllä apua hänen hoitamiseensa.

Tuolla se karhu on päiväunillaan parasta aikaa. Teimme puolen kilometrin kävelylenkin ja ukko oli ihan puhki. Selkä oli parempi tänä aamuna,sillä piilotin eilen häneltä lupaa kysymättä jäykän levyn hänen patjansa alle juuri kipeän paikan kohdalle. En sanonut mitään,sillä olen sellaisen ison vaneri levyn kanssa tapellut laittaen sitä sänkyyn tänään ja huomenna saanut ottaa pois ja taas on kohta pitänyt kaivaa se esiin ulkovaraston hyllyltä. Eihän siinä mitään,joudanhan minä sitä vehtaamaan edes takaisin,mutta kun saan purkaa ensin tavarat varaston hyllyltä ja lakanat ja sijauspatjan sängystä,niin alkaa vähän jo tökkiä. Tämä pieni levy sujahti mukavasti patjan alle ja näkyi auttavan,ainakin kipuun.
Vaikka olen niin sydämistynyt tuohon ukkoon niin ei ole kyllä hauskaa katsoa hänen hiljaista riutumistaa ja laihtumistaan.
Voisin panna pääni pantiksi,ettei hän enää ensi kesää näe,sillä hänen elämänhalunsa on tyystin pois. Hulluinta tässä kaikessa on että minuun koskee se,että minusta ei ole riittävästi hänelle elämänhaluksi,ei ole koskaan ollutkaan,ei sen puoleen.
Tämä liittomme on niin monimutkainen,että perheterapeutti ottaisi lopputilin toimestaan,jos joutuisi ratkomaan pulmiamme. Enää niille ei kannata mitään tehdä vaan menköön tämä loppuaika näin kun menee.Yritän elää parhaani mukaan omaa elämääni ja hoitaa ristini,kun se minulle on kannettavaksi annettu.
Luen kirjoista oikeata elämätä ja katson hömpät päivittäin ja kauhistlen kakaroiden bilettämistä BB-talossa,siinähän sitä on jo elämiselle syytä ihan tarpeeksi.
Ja haukun ex-vävyn äidin kanssa ex-vävyn uutta akkaa,ryssää,jota ex-vävyn äiti vihaa sydämensä pohjasta.Oikein eilen illalla puhuimme tunnin ja mieli hyvä kun olimme samaa mieltä akasta,joka ei tee mitään kotona,ei katso edes lapsenlapsiani yhtä aikaa,kun poika on niin vaikea. Paskat se mitään vaikea on,kaipaa isänsä rakkautta ja on mustasukkainen,mutta eihän ryssän akka sitä käsitä,kun isöäidit siellä hoitavat kakarat.Jessus,et mie oo ilkiä...

Syyskuun ensimmäinen ja Enkelikalenterissani oli puhutteleva A-M Kaskisen runo:
Miksi et uskaltaisi
ovea raottaa?
Miksi et voimaa saisi
kohdata tulevaa?

Rohkeuden siivet saisit,
uskoisit hyvyyteen,
lempeyteen putoaisit,
rakkauden syvyyteen.

Luin runon ja melkein itkin itsesäälistä,kokosin itseni ja soitin mieheni veljen leskelle,joka on lähdössä vuodeksi Portugaliin lapsensa ja uuden rakkauden kanssa ja luin hänelle runon ikään kuin lähtösiunaukseksi. En jaksa enkä ehdi enää häntä tavata,sillä he lähtevät lauantaina iltalaivalla ja jatkavat omalla autolla sieltä etelään,kohti Portugalin rannikkoa. Minun tulee ikävä häntä ja tietysti mieheni veljen poikaa myös,sillä pidän heistä molemmista paljon.

Minulta on viety kyky uskaltaa jo lapsena ja teroitettu,että kaikkinainen riekkuminen,spontaani toiminta ja haihattelu sekä itsenäinen ajattelu itsemääräämisoikeuksineen on syntiä.Olenpas minä taas katkera tänään ja siihen on syynä sekin,että miehni fysioterapia on juuri samaan aikaan kuin minun naistukiruhmän tapaaminen. En siis pääse sinne ja syy on miehen,joka ei ikinä muista minun menojani. Tämäkin kyseinen menoni on ollut säännöllisesti jo viisi vuotta,samaan aikaan,samana päivänä ja vieläkään hän ei sitä muista. Olen liian paksu perhoseksi ja liian kiltti vaimoksi,perkele!!!!!!!!!!!!!

Kävin, hyvää alkavaa uutta kuukautta

Kiitos Hannele,sitä samaa toivon sinulle. Ajatella,että kohta on taas joulu ja sen jälkeen alkaa uusi kevään ja kesän odotus. Tyypillistä minua ajatella näin,sillä hetkessä sitä elää pitää. Ei menneessä,ei tulevassa,vaan juuri tässä ja nyt.
No,entäs jos se hetki onkin paskamoisin mitä kuvitella saattaa? Pitäsikö tyytyä? Pitäisi,ellei muuta voi!
Kyllä saa vihoissaan särkeä vaikka kaikki huushollin lautaset,ihmissuhteet,itsensä ja toisensa,mutta mitäpä se auttaa ongelmiin. Ei mitään,päinvastoin lisää niitä ja lisää vielä huonoa omaatuntoa,niinkuin ei taakkaoja olisi tarpeeksi.

Osaisinpa ratkaista omat ongelmani pilkkomalla ne pieniin paloihin,mutustelemalla ne pehmeiksi ja siedettäviksi,jos en osaisi ratkaista.Tänään tuntuu väsymys vähemmältä,mutta menoja on tiedossa luennon muodossa. Istua nyt kaunis aurinkoinen ja lämmin päivä 13-16 sisällä kuunnellen aivohalvauspotilaan oikeuksista,onko siinä mitään järkeä.
Kertoisivat edes miten pärjäisi ja jaksaisi omainen,joka itsekin on sairas,tosin sairaus ei ole näkyvä,ei lerputa suu,ei laahaa jälka,ei ole keppiä tukena.
Mutta on sairas mieli,joka ei jaksa käsittää sitä,miksi on jaksettava olla stressaamatta aivoinfarktin saanutta,kun itse saa siitä omaa sairautta huonontavan stressin!

Tiedän,tuossa olisi ovi,mistä poistua ja muutaman kymmenen kilometrin päässä olis virasto,mistä saisi planketin,millä ilmoittaa puolisolle että sukunimi vaihtuu puolen vuoden päästä toiseksi. Mutta kun pitäisi myös ostaa varmasti moottorisaha sun muut vempeleet,millä saisi pilkottua tasan puoliksi nämä romppeet,jotka yhdessä on hankittu. Omiani en tietystikään jakaisi.

Liian suuri vaiva...
Siispä annan kaiken olla ja elän hetkessä ja nautin jämistä ja murusista,mitä pöydältä putoaa. Aaah,ihana itsesääli,se tuli taas ja pelasti.