Ei exän eikä kenenkään muunkaan...

tarvii käsiään liata ja mua tappaa. Oma elimistö tekee sen niiden puolesta! Kyllä tuo stressi ja psyykkinen väkivalta kesti tarpeeksi kauan, en enää siitä selviä.

Pyysin exän arkunkantajaksi, kun niistä on pula.

No, soitti toisaalta aamupäivällä Mynchenistä työmatkalta, kun ei tyttöä tavoittanut sieltä seurakunnan isoisleiriltä, ja juteltiin just niinkuin aina ennenkin: NO MINÄ TÄÄLLÄ... ihan niinkuin silloin kun oltiin naimisissa.

Joku s------n ambivalentti juttu tämä ainakin minulle, varmaan hänellekin on.

Eiväthän ne tunteet siihen sammu, että erotaan. Minullaon lämpimät hyvät välit kaikkiin eksiini, mutta eniten vanhimman lapsen isään, jonka kanssa olen tekemisissä miltei joka päivä, enimmäkseen Skypellä.

Hän taas oli fyysisesti väkivaltainen ja kärsi voimakkaista mustasukkaisuuspsykooseista ja suhde kaatui siksi omaan mahdottomuuteensa. Sain jossain vaiheessa hänelle lähestymiskiellon jota hän joutui noudattamaan, koska alla oli ehdollinen tuomio ja hän olisi joutunut muuten vankilaan heti, jos olisi lähestymiskieltoa uhmannut.

Se tepsi. Nyt en joudu enää häntä pelkäämään. Vuodessa laantuivat ne psykoosit. Helpotus.

Toisaalta psyykkisessä ja fyysisessä väkivallassa ei ole kuin aste-ero.

Jäin ihmettelemään kirjoituksestasi, että kenen arkunkantajaksi olet eksääsi pyytänyt? Et kai omasi?

Mutta kaikkea hyvää, ei ole elämä helppoa.

Olen juuri eronnut henkisesti väkivaltaisesta , liikaa juovasta miehestä.- Kai tämä olo paranee pikkuhiljaa.....
Voimia sinnekin!!

Keksin terapeutille uuden nimityksen, undertaker. Suomeksi ei nyt ehkä hautausurakoitsija, vaan joku hautaan saattelija. Kai suostuu maksusta sentään saattelemaan, vai nostaakohan taksaa jos saan sen lymfooman? Likaisen työn lisää?

No, silloin ehkä on sairaalasänkyyn sidottu, ettei enää tarapeutin tarvii vaivautua, kun ei sinne vastaanotolle pääse.