Jos aika loppuu ja asioita jää kesken...

Jotenkin tulkitsen että terapiani on yli puolen välin jo...tai siis tiedänkin sen. Mutta se ei ole olennaista nyt, vaan se että olen ainoastaan kaksi kertaa kyennyt sivuamaan (en suoraan puhumaan) minulle hyvin raskaita juttuja, jotka tapahtuivat kun olin nuorempi. Nuo kerrat olivatkin sitten niin raskaita, ja niiden välillä minun piti lähteä mm. pois töistä, kun tuntui etten pysty olemaan siellä, että hajoan palasiksi, pyörryn ja vaikka mitä. En saanut juuri lainkaan unta. Häpeä oli niin suunnaton, siellä terapiassa, etten voinut katsoa kuin ikkunasta ulos ja koetin vaan liueta pois paikalta.

Noh, nythän tiedän että hän ei ota noita asioita puheeksi, ellen minä ota. Minä luulen, että en enää pysty niitä uudestaan esille ottamaan, se oli viimeksikin jo niin vaikeaa. Ja mietin, että olisiko se tärkeää käsitellä nuo asiat vai ei, koska ne niin kauheasti mua ahdistivat. Ne palaavat aina silloin tällöin mieleeni esimerkiksi jos katson aihetta liippaavaa elokuvaa (kuten tänään) ja silloin koen sen paniikin ja hallitsemattomuuden tunteen. Lisäksi luulen että ne vaikuttavat joihinkin elämän alueisiini.

Mutta...voiko kaikkea, koko elämää, käydä läpi terapiassa? Yleisesti ajatellen oloni on varmaankin parempi kuin silloin kun aloitin terapian ja olen mennyt paljon eteenpäin. Mua pelottaa, että nuo asiat vievät minua taas KOOVASTI taaksepäin (tai johinki psykoosiin :0 )ja kaikki hyvä mitä oon saavuttanu, katoaa. Ja jotenkin minusta tuntuu, että mun terapeutti ohjaa mua eteenpäin ja tähän hetkeen, ja hieman ehkä tulevaisuuteenkin. Tää on mun oma ajatus ja kokemus siitä, miltä terapiassa on tuntunut viime kertoina.

Mitään oikeaa vastausta en täältä sitten hae, mutta joskos jollakin olisi jotain vastaavia kokemuksia ja ajatuksia, tai kertomista siitä, kuinka on itse edennyt vastaavassa tilanteessa...Voiko esimerkiksi tehdä niin, että jos tämä terapia loppuisi niin jättäisi nää asiat käsittelemättä nyt, ja palaisi niihin ehkä myöhemmin, jos olisi siihen tarvetta, ja kun ne muutenkin tulisivat elämässä ajankohtaisiksi (juuri nyt eivät ole).

että kolmen vuoden terapiassa terapeutti onkin jo alussa rajannut sen alueen ja ne asiat, mitkä terapialla on tavoitteena ja mitä siinä ajassa ehtii käsitellä. Jostain muistan lukeneeni... Tuotahan voisi kai kysyä suoraan terapeutilta ilman, että sen enempää siinä yhteydessä puhuu siitä vaikeasta asiasta...

Tuntuu minusta ainakin ihan hyvältä ajatukselta, mitä itse sanot, että palaisi terapiaan myöhemmin käsittelemään silloin mahdollisesti vaikeuksia aiheuttavia ajankohtaisia asioita. Jos tarvetta tulisi.

Itse kävin sen kolme vuotta kerran viikossa, ja jäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Nyt voin jatkaa harvakseltaan eläkeläisen hoitotuen turvin, kun sain sitä terapiakustannuksiin. Itse olen saanut terapiassa puhua kaikesta ihan lapsuuden perheen jutuista avioliittoon ja työasioihin, ja se on tuntunut hyvältä. Vaikea olisi jättää lapsuuden juttuja huomioimatta nyt aikuisen elämän ongelmien yhteydessä. Rajaahan se terapeutti tietysti niitä asioita, ja kun ei ole analyysissa, niin sitä tekniikkaakaan ei ole käytössä.

Sinähän olet töissä, joten jos nyt muistan oikein, niin tukarilla joskus jossain ketjussa kerrottiin, ettei uutta terapiatukea saa sen kolmen vuoden jälkeen kuin silloin, jos on eri diagnoosi (tuo tuntuu kyllä vaikealta uskoa, jos vaikka uusiutuvaa masennusta ajattelee) ja eri ongelma. Joku, DD muistaakseni, kirjoitti viiden vuoden väliajastakin, ettei heti perään ainakaan saisi uutta kolmea vuotta. Minulle kelassa kyllä sanottiin, ettei tuommoista määräaikaa olisi. Itselläni olisi mahdollista saada uutta tukea vain, jos olisin työelämässä, eläkkeeltä töihin palaamiseen ei. Joku, joka tietää paremmin, saisi oikaista, ettei ainakaan väärää tietoa tule kerrottua.