Normaaliudesta ja muista mielenhäiriöistä

(lat. norma ojennusnuora, sääntö), lähinnä statistiseen malliin (mielenterveyden mallit) pohjaava epämääräisesti käytetty ulkokohtainen määritys, joka viittaa useimmiten keskimääräiseen ”hyvään”, tavanomaiseen tai standardiin. Esim. normaali- eli standardimenettely kupan hoidossa on penisilliini. Termiä käytetään usein terveyden synonyyminä patologian vastakohtana.

myös Adams'in – Hakim'in syndrooma yhdysvaltalaisten kuvaajiensa (1965) mukaan. Suhteellisen harvinainen (puolisen prosenttia dementioista) primaareihin dementioihin kuuluva oireyhtymä, johon liittyy aivokammioiden laajeneminen ilman merkittävää paineen nousua (usein vain öisin). Staasipapillia ei nähdä. Oireina kävelyvaikeus ("jalat liimaantuvat lattiaan"), dementia (80 %:lla) ja virtsainkontinenssi (aluksi 25 %:lla).

epänormaalin tai patologisen keinotekoinen normaaliksi tekeminen. Tähän liittyy usein kieltäminen. Esimerkiksi syyllisyydentuntoinen isä toteaa poikansa ongelmista: ”Tuo on ihan normaalia, ei sitä mikään vaivaa. Minäkin olin lapsena samanlainen.” Yksi normaalistamisen muoto on pako terveyteen.

1) sosiaalinen normi. Määritellään sosiologiassa välillä normiodotuksina, ts. mitä ihmiseltä odotetaan tietyssä asemassa tai roolissa. Normeista poikkeamisista voi seurata sanktioita. Norminmukaisuus voi johtaa ulkoa ohjautuvaan käyttäytymiseen esimerkiksi sisäisestä identiteetistä ohjautuvan olemisen vastakohtana. Normit luovat sosiaalista järjestystä, joka ulottuu esim. pöytätavoista lainsäädäntöön.

2) Testipsykologiassa pisteistys-normit, jotka liittyvät määritettyyn populaatioon ja jotka voidaan suhteuttaa myös tuloksiin ”vaikuttaviin” taustatekijöihin (ikä, koulutus, sukupuoli, asuinpaikka ym.).