Tikrun varahiekkis

Kävin....


Tuosta painosta, mulla on noussut nyt paino
ja huomaan että syön tunnetiloihin, kuten suruun.

Mutta sulla on vähän eri asteista tuo.
Minä en ole perehtyhyt syömishäiriöihin, tiedän
vaan että ne ovat todella ahdistavia.

Sinnikäshän sinä olet.

Älä anna paino asioiden nujertaa itseäsi.

Ahdistus on todella kauhea olotila
minäkin tunnen liiankin usein ahdistusta.
Joskus se on niin valtavaa että en voi muuta kuin itkeä.

Hyvä että olet sinnitellyt opinnoissasi

Minäkin haluaisin asua jonkun taskussa.
Olla siellä turvassa.

Haleja.

Sienna, tunnetiloihin minäkin syön, mieltäni rauhoittaakseni. Hyvä, että pystyt itkemään. Minäkin toivoisin oppivani.

Ziina, kiva kun kerroit lääkekokemuksestasi. Hienoa, että lääke on auttanut kipuihisi.

Statisti, en ole oikein varma, onko ahdistuneisuuteni "randomia" vai liittyykö se tiettyihin asioihin. Yleensä koen sen liittyvän johonkin, mutta ehkä on niin, että mieleni etsii ahdistukselle tekosyyn sen ilmetessä. Ahdistuksen aihe tai kohde on nimittäin joka kerralla eri. Toisinaan ahdistavat ulkomaailman vaatimukset, usein menneisyyden traumakokemukset, joskus taas omaan terveyteen liittyvät asiat. Välillä pelkään ihmisten kohtaamista, välillä yksinoloa.

Eilisaamuna palaveerasin ohjaavan opettajani kanssa. Päivitimme tavoitteita; minun on edelleen määrä valmistua syyskuun lopussa, joten mitään merkittävää ei muuttunut. Ainoastaan tehtävien rytmitys hieman vaihtui. Tänään pitäisi palauttaa tutkielma, jota en ole vielä aloittanutkaan. Kirjoitan sen illalla, sillä koko päiväksi on menoja.

Kuntoutus huojensi eilen. Kävimme ohjaajani kanssa kävelemässä entisen yläasteeni sivuitse - kiusaamisasiat olivat pyörineet intensiivisesti päässäni jo parin päivän ajan, enkä ollut yläasteelta päästyäni pystynyt kulkemaan sitä reittiä kertaakaan. Ihmeen hyvin siitä silti selviydyin. Tuli vain pohjattoman surullinen olo, kun ajattelin, että ellen olisi aikoinani valinnut kyseistä yläastetta, en välttämättä olisi sairastunut ja olisin todennäköisesti myöhemmin löytänyt itseni tien toiselta puolelta lääketieteellisestä tiedekunnasta. Yläasteen ja lääkiksen välinen kapea tie erotti minut ikuisesti unelmastani.

Sain myös viimeinkin otettua puheeksi ison asian, joka oli painanut mieltäni lääkärikäynnistä lähtien. Ohjaaja sanoi, että hänkin oli miettinyt sen puheeksi ottamista, muttei ollut saanut tehtyä sitä. Hän suhtautui asiaan oikein mukavasti, mikä helpotti oloani valtavasti. Ehkä asiaa ei tarvitse enää niin kauheasti miettiä.

Puolen tunnin kuluttua lähden koululle hakemaan yhden kotitentin materiaaleja. Käväisen samalla mt-yhdistyksessä hoitamassa erään pienen asian. Puolenpäivän jälkeen luvassa on taas lyhyt kuntoutusrupeama. Iltapäivä ja ilta on varattu tutkielman kirjoittamiselle. Sää on tänään sateinen ja utuinen, joten taidan kulkea bussilla.

Hei Tikru. Mäkin olen kokeillut/kokeilemassa Lyricaa. Tässä vähän mun henkilökohtaisesta vasta menossa olevasta kokeilustani.

Sivuvaikutukset eivät ole olleet kamalia ollenkaan, ei mitään lihomista ainakaan, annosta kun tarpeeksi nostin alkoi tulemaan silmien tokkuraisuutta, mut nyt yritän säädellä. Alkuun ainakin oli todella selvä vaikutus ahdistuneisuuteen, mut en tiedä saanko annosta sopivaksi (sivuvaikutusten esille tulemisen vuoksi). Varmasti hyvin henkilökohtaista. (Psykiatri sanoi että olisi harvinaista, että teho "katoaisi", vaikka tukarilla siitä aiemmin kirjoiteltiin kokemuksia. Epäili että annos vain ei ihan riitä pienemmissä määrissä joista ei tuu sivuvaikutuksia.) Annoksen lasku aiheutti mulle kauheeta ahdistusta, joka sitten meni onneksi ohi. Mut miedommilla kapseleilla se ei varmaan olisi niin kamalaa, joten itse aion vielä yrittää annoksen säätelyä.

Parempia päiviä Tikru.

PS. Sori, huomasin vasta aikaisemman postisi jossa kerrot että sulla on epilepsia. Joten joo ymmärrän, ehkä tää ei ole sun troppi. Mut jätän tämän tekstin nyt kuitenkin tähän kun ehdin jo kirjoittaa.

Falco, epilepsialääkkeillä on ikävä taipumus aiheuttaa väsymystä ja unisuutta (paria poikkeusta lukuun ottamatta). Syön itse Trileptal-nimistä lääkettä, ja nyt kun annos on kohtalaisen suuri, olen lähes päivittäin todella väsynyt. Olen kuitenkin syönyt samaa lääkettä jo viisitoista vuotta, ja tavallaan tottunut siihen, että väsymys on normaali olotila.

Ihan kiva päivä tänään. Nyt olen tosin ahminut ja siksi huonovointinen ja kärtty, mutta päivällä oli pirteämpi mieli. Koululla asiat menivät ihan hyvin: sain tekstaustentin materiaalit kotiin viikonlopuksi ja kävin syömässä hyvää ruokaa. Molemmat opettajatkin näyttivät ihan hyväntuulisilta, kun heitä näin.

Mt-yhdistyksellä asioiden hoito jäi kesken, koska minulla ei ollut tarvittavia tietoja. Onneksi on vielä viikonlopun yli aikaa hoitaa asia loppuun. Kuntoutuskin meni ihan mukavasti. Ääh, käytänpä paljon sanoja "kiva" ja "mukava". Ekaluokkalaisenakin kirjoitin kirja-arvostelun kysymykseen "Millainen kirja sinusta oli?" vastaukseksi "kiva ja mukava". Rikas ja monivivahteinen sanavarasto sekä taipumus syvälliseen analysointiin siis jo lapsena.

Nyt väsyttää ja ilmeisesti alkaa ahdistaa, sillä vähän väliä iskee adrenaliinihyöky. Tai en nyt tiedä, mikä hyöky, mutta muutaman kymmenen sekunnin välein tunnen sellaisen pelon tai jonkin ailahduksen solar pleksuksen molemmin puolin, mistä hyöky etenee muuhun kehoon. Inhottavaa mutta niin tuttua. Voisinpa vain itkeä. Omia tunteitani minä pelkään.

Tikru 2 vee tässä, hei. On ollut ihan hirveä ilta. Toivottavasti viikonloppu ei ole yhtä hirveä. En jaksa kirjoittaa. Lettipää huutaa syliä. Se saatanan sekasikiö pitäisi murhata.

Voisiko sitä lettipäätä yrittää lohduttaa ja tehdä sille turvallista oloa? Miettiä mikä sitä rauhoittaisi ja tyynnyttäisi...? Sen sijaan että sen haluaisi murhata? Kysellä siltä, mikä auttaisi?

Tiedän, vaikeaa, ehkä mahdotontakin ainakin välillä (Ja minulta se onnistuu hyvin huonosti itseltäni)

Piikkilankaa, kiitos viestistäsi.
Ainoa keino Lettipään rauhoittamiseen on ahmiminen. Tai siis ainoa keino, jonka olen toistaiseksi löytänyt. Itsetuhostelukin sai sen aikoinaan hiljaiseksi, mutta en tahtoisi palata nirhimiseen enkä itseni hakkaamiseen. Eipä sillä, itsetuhoista on syömisenikin. Se on edennyt viime aikoina satunnaiseen oksenteluun.

Tänään on aivan hitusen parempi olo kuin eilen. Olen silti ahminut tänäänkin. Ahmimattomia päiviä ei enää juurikaan ole. Äidin soitto sai minut ärsyyntymään, vaikka hän puhuikin iloisista asioista. En vain kestänyt hänen ääntään puhelimessa ja yritin miljoona kertaa lopettaa puhelun lyhyeen, turhaan. Äiti halusi jakaa asioita. Miksei hänellä voisi olla omia ystäviä?

Piti mulla olla jotakin oikeaakin kirjoitettavaa, mutten muista mitä. Kai sitten jatkan myöhemmin, jos amnesia hellittää otteensa. Lähden nyt ruokaostoksille viimeisillä rahoillani (2,80 €). En tiedä, milloin ja mistä saan seuraavaksi rahaa, sillä Kelalta ei ole kesän jälkeen kuulunut mitään ja sossu lähetti viime viikolla hylkäävän päätöksensä.

Hei moderaattori Tikru,onnea työhön! Ole kiltti ja poista minun aloittamani toinen päiväkirja,jossa on vain kolme viestiä ja johon Hannele81 on kirjoittanut viimeeksi 25.10. En osannut alussa käyttää tätä varatukaria.mutta nyt jo onnistuu muuten paitsi en ymmärrä miten voi kirjoittaa pitkän kirjoituksen. Onhan tuossa tuo sivupalkki oikealla,mutta en minä saa siitä tolkkua vaan kirjoitan sokkona loput. Minä kun en ole mikään tietokonenero,ei tässä iässä ja tällä järjen hivenellä enää opi mitään muuta kuin hautajaisvärssyjä.
Ai niin,senkin päiväkirjan nimi on Hyvä aika aloittaa...
Hyvää viikonloppua t.vm48

Hei Vm48! Poistin lyhyemmän päiväkirja-aloituksesi. Eikö kirjoituslaatikkoon tule pitkästi kirjoittaessasi sivupalkkia, josta voisit rullata piiloon jäävää tekstiä näkyviin? Mitä selainta käytät?

Viime yö jäi lyhyehköksi, kun menin myöhään nukkumaan ja päätin kuitenkin herätä ihmisten aikaan. Nukahtaminen oli vaikeaa, mutta pidättäydyin silti ottamasta lisälääkkeitä. Hyvä minä.

Eilisestä ei ole mitään kerrottavaa. Vietin koko päivän koneella. Tänään on touhuttava hirmuisesti kaikkea, jotta saavuttaisin edes puolet itselleni asettamistani tavoitteita. Mielentila on toistaiseksi neutraali; eilen olin iltapäivällä ja illalla taas käsittämättömän ahdistunut. Lettipää on saanut taas niskalenkkiotteen aikuisesta minusta.

Olisi pari mahdollisesti käyttökelpoista sanoitusideaa, mutta on pakko pidättäytyä niihin uppoutumisesta niin kauan kuin koulutöitä on tekemättä. Toivottavasti ideat eivät ehdi kuolla parissa viikossa.

Pälä pälä taas. Tunnen kovaa tarvetta kirjoittaa, mutta elämässäni ei ole mitään kertomisen arvoista. Ahmin eilen pahemmin kuin koskaan tähän mennessä, mikä hävettää. Painokin kipusi ennätykseensä sitten joulun 2003: painan tasan 80 kiloa. Tällä vauhdilla se ehtii nousta vielä 3-4 kiloa ennen ravitsemusterapeutin aikaa, ellen saa itse kelkkaa käännettyä.

Oloni on melko mitäänsanomaton ja välinpitämätön. En jaksaisi uhrata ajatustakaan koulutehtäville, jotka minun olisi pitänyt palauttaa viimeistään tänään. Alan kyllä ihan hetsillään työstää mainostekstauksen tenttiä, johon kuuluu kolmen julisteen tekstaaminen. Tuntuu typerältä, kun alkuperäisessä tehtävänannossa on katastrofaalisia kirjoitusvirheitä. Pitääkö nekin tekstata julisteeseen?

Elämä ei etene. Kaivan omaa hautaani. Puolen päivän aikaan käväisen koululla palauttamassa julisteet ja mielenterveysyhdistyksessä hoitamassa perjantaisen asian loppuun. Iltapäivällä on taideterapia. Sen ohella ainoa iloinen asia on se, että olen pärjännyt täydet kolme viikkoa ilman nukahtamislääkkeitä. Ketipinorit toki olen vielä syönyt kiltisti, mutta valmistuttuani alan pudottaa annosta.

Pakko lähteä sateeseen. Pyöränrengas on puhjennut. Koetan vielä tarkistaa, olisiko bussilippuja jäljellä, mutta jos ei ole, joudun kävelemään edestakaisin 5 km. Sateenvarjo sentään on. Rahaa ei ole yhtään, eikä liiemmin ruokaakaan. Ei ole ainakaan puoleentoista viikkoon.

Tärisyttää ja heikottaa. Vapinaltani en pystynyt kunnolla tekstaamaan, joten kahdesta tekemästäni julisteesta tuli aivan hirveitä. Tutinan näkee tekstissä. Yksi juliste jäi vielä tekemättäkin, joten voin palauttaa tekeleeni vasta huomenna.

Juuri nyt tuntuu, etten kestä.

:hug:

Tarkoitus oli halata (en yhtään tiedä, onnistuuko...)

Jaksamista tähän päivään ja tuleviin myös

Yritähän saada jostain vähän ruokarahaa. Divarista vaikka?

Helmis, antikvariaatti ei olisi pahakaan idea. Kiitos siitä. Pitää miettiä.

Uusi aamu. Olen edelleen jumissa kotona. Löysin eilen vielä yhden bussilipun ja pääsin taideterapiaan, josta kävelin kotiin. Sade oli onneksi lakannut.

Tänäänkin on sateisen näköinen sää, mutta ainakaan nyt ei sada. Koululle en silti oikein voi lähteä, sillä joutuisin kävelemään ja olisi paljon kannettavaa. Ei tämä yhtälö nyt oikein toimi. On pakko saada jostakin rahaa. Lääkkeisiinkään ei ole, ja niitä on enää pariksi päiväksi.

Iltapäivällä bändi. Olisi pitänyt harjoitella uusia kappaleita, mutten ole muistanut koko asiaa. Ärsyttää, etten saa tehtyä koskaan mitään.

Jäljellä muutama leipä, margariinia, kaksi kananmunaa ja kaksi omenaa. Kyllä kai niillä pari päivää hengissä pysyy. Pitää yrittää säännöstellä.

Uskalsin taas poiketa. Kosketti tuo ruokapula. Minä olen säännöstellyt ruokaani jo monta kuukautta. Enää tuo ruuanpuutekaan ei minua ahdista. Jos syö vain kerran päivässä, sillä säästää paljon. Monta päivää on tullut syötyä pelkkää pitsanpohjaa, itetehtyä leipää tai sitten sieniä tai mato-ongittua kalaa. Varmuusvarastoni koostuu kaurahiutaleista, vehnäjauhoista, sokerista ja rypsiöljystä. Vettä saa hanasta. Jaksamiseen tuo ruuanvähyys kyllä vaikuttaa, mutta eipä hyvästä ruuastakaan minulle juuri iloa ole. Tämä tämmöinen sairastuminen pakottaa asketismiin.

Bänditreenit kuulostavat hyvältä jutulta. Minäkin soittelen edelleen silloinkuin jaksan. Tästä tuli mieleeni, että liittyykö ahdistelusi jotenkin esiintymisjännitykseesi, josta oli jo kai puhetta? Ainakin oireet ovat minulla paljolti samoja. Taideterapia vaikuttaa hyvältä. Miten semmoiseen pääsee? Itse maalasin vuosia sitten paljon öljyväreillä, silloin kun vielä nuoruuden into kiilteli silmissä

Koetan saada taas muutaman sanasen talteen, vaikkei ole motivaatiota nimeksikään.

Statist, tiukkaa kuulostaa sinullakin olevan. Minulla rahapula onneksi nyt hellitti hetkeksi. Musta tuntuu, ettei ahdistukseni varsinaisesti liity esiintymisjännitykseen. Epäonnistumiseen ja itseni nolaamiseen kyllä, mutta se on pelko, joka seuraa minua koko ajan, tilanteesta riippumatta. Taideterapia on osa melko kokonaisvaltaista kuntoutusta, jossa olen ollut mukana nyt vuoden ja joka jatkuu ainakin jouluun.

Rahatilanne on siis helpottanut nyt hetkeksi. Sain asumistukipäätöksen, ja rahatkin tulivat jo tilille. Menen tänään otattamaan passikuvat ja anomaan uutta henkilökorttia. Edellinen vanheni jo kesäkuun alussa.

Sain eilen viimeinkin valmiiksi tekstauksen kotitenttitehtävät. Jälki on aivan surkeaa siihen verrattuna, mihin ylsin aikoinani oppitunneilla, mutta se saa nyt kelvata. Pääasia, että saan palautettua jotakin opettajalle. Harmittaa kyllä toisaalta, koska tiedän, että jos olisin harjoitellut, olisin pystynyt parempaan.

Kotitentin viimeisteltyäni kävin elokuvissa katsomassa L.A. Gigolon kuntoutusporukan kanssa. Elokuva ei kyllä hääppöinen ollut, mutta oli ihan kivaa rentoutua ja katsoa harmitonta hömppää. Sali oli meitä lukuun ottamatta tyhjä - en oikeastaan ihmettele.

Mulla on yksi ilmaislippu, jonka aion käyttää District 9 -scifielokuvaan lähipäivinä. Käyn varmaankin katsomassa sen yksin, sillä mulla ei oikein ole ystäviä, joiden kanssa voisi tehdä tuollaisia asioita. Saatan tosin vielä huhuilla Naamakirjassa, jos joku sattuisikin haluamaan leffaseuraa.
Lisäys: Enpä huhuilekaan. Mulla on ehkä vähän epärationaalinen pelko, että syöttiin tarttuisi joku miespuolinen, joka kuvittelisi päässeensä treffeille.

Nyt aamupesulle ja -meikkiin. Naama on ihan sairaan kirjava ja myhkyinen, joten passikuvista tulee varmasti kamalat. Onneksi niiden kuuluukin olla sellaiset. Ennen asiointia käväisen koululla palauttamassa tekstausjulisteet.

Vai scifileffa. Lähtisin mielelläni leffaan, mutta scifistä en oikein tiedä.

Hyvä että sait rahaa. Eipäs paljon päässä raksuta. Olen aivan tööt iltaisin töiden jälkeen.

Voimia!

Maranata, joo, olen tuttavapiirissäni harvinaisuus leffamakuni suhteen . Hihkaisehan, jos joskus tahdot lähteä kanssani katsomaan jotakin muuta elokuvaa. Rakastan elokuvissa käymistä ja minuun uppoavat oikeastaan kaikenlaiset leffat. Työasiasta kirjoittelinkin jo päikkyysi.

Huomenta, maailma. Olen kyllä ollut jo pari tuntia hereillä. Juuri ennen heräämistäni näin ikkunasta bussin nro 12 ja yritin ehtiä siihen juoksemalla portaat alas ja pihan poikki, mutta juuri pysäkille ehtiessäni bussi kaartoi jo pois. Toivottavasti uni ei enteillyt tämänpäiväistä ehtimistäni.

Kuntoutusta tiedossa pari tuntia; muuta ei ole täksi päiväksi luvassa. Sadesää, joten viihtynenkin sisätiloissa. Tutkielmaan pitäisi lopultakin päästä käsiksi. Olen tullut ikävän riippuvaiseksi Nassukirjasen FarmVille-pelistä sekä yhdestä Big Brother -aiheisesta keskustelupalstasta, jolta seuraan reaaliaikaisesti 24/7:ää töllöttävien päivityksiä talon tapahtumista. Addiktioni haittaavat jossakin määrin koulutehtäviin keskittymistä.

Eilen kävin koululla palauttamassa tekstaustehtävät. En tavoittanut opettajaa, joten jätin julisteet vain hänen ovenripaansa. Kunpa hän olisi löytänyt ne, ettei minun tarvitse tehdä uusia. Iltapäivällä kävin myös kuntoutusohjaajani kanssa otattamassa passikuvan ja tilaamassa poliisilaitokselta uuden henkilökortin. Saan sen luultavasti puolentoista viikon päästä. Ounastelin vähän, että olisivat ottaneet sormenjälkeni talteen rekisteriinsä, mutta eivät ottaneetkaan (passin hankkijoilta ilmeisesti ne keräävät).

Heips! Onnittelut asumistukipäätöksestä. Käynpä minäkin täällä usein lueskelemassa mutta nyt jätän merkin ja toivotan hauskaa perjantaita

Kiitos, Toivis.

Jännä juttu, etten enää aamulla muistanut alkuyön hirveää ahdistuskohtausta. Vajosin syvälle vanhoihin asioihin ja nykyhetkeä koskeviin pelkoihin, ja väänsin itkua melko hysteerisenä pari tuntia. Olin jo niin epätoivoinen, että suunnittelin hakevani rauhoittavan lääkkeen, mutta jäinkin vuoteeseen odottamaan rauhoittumistani. Taisin lopulta nukahtaa joskus kolmen aikoihin.

Kävin tänään kuntoutuksessa istumassa pari tuntia. Oli ihan mukavaa, vaikka onnistuin taas lähtiessäni tulkitsemaan yhden ilmeen ja äänensävyn niin, että minusta haluttiin päästä eroon. Minulla on ihan oikeasti sellainen olo, ettei ohjaajani enää jaksa minua ja että hän on valmis heittämään hanskat naulaan. Hän on kyllä vakuutellut, ettei niin ole, mutta äänensävyt ja ilmeet todistavat muuta. Tai sitten minun mielikuvitukseni.

Kävin marketissa ruokaostoksilla, myöhästyin bussista ja kävelin rankkasateessa kotiin. Kengät ja housut kastuivat täysin. Jossakin vaiheessa sade lakkasi ja alkoi paistaa aurinko, mutta minä huomasin sen vasta kotipihassa, kun naapuri katsoi oudosti. Olin varmaankin kulkenut pitkästi avoimen sateenvarjon kanssa auringonpaisteessa. Taivaskin oli sillä hetkellä miltei pilvetön.

Ohjaava opettaja lähetti taas utelusähköpostin. Vastasin hänelle vasta illalla. Pidämme palaverin maanantaina. Taidan yrittää tehdä tutkielman siihen mennessä, että on jotakin iloista kerrottavaa. Muuten hävettää liikaa.

Olen yhä vain ahminut. Toisaalta olen huomannut kolme tervettä mielihalua (sellaisia ei ole ollut kuukausiin):

1) Eilisiltana himoitsin rössypottua ja päätin opetella laittamaan sitä. Kuuluisi vähän niin kuin yleissivistykseenkin, kun on kotikaupunkini tunnetuin perinneruoka. En vielä ostanut tarvikkeita, kun en tiedä mitä kaikkea siihen tulee, mutta ensi viikolla taidan kokeilla.

2) Ruokakaupassa mietin, että olisi jännittävää tutustua erilaisiin eksoottisiin hedelmiin: ostaa niitä yhden tai kaksi kerrallaan kotiin maistettavaksi (lähinnä niitä, jotka kelpaavat syötäväksi sellaisinaan). Kotiuduttuani lueskelin hedelmälajeista netistä ja listasin niitä vähän paperillekin.

3) Tänä iltana on tehnyt todella kiihkeästi mieli greippiä. Halkaistuna ja lusikoituna. Vaikken inhoakaan hedelmiä, ei minun tavallisesti tee niitä koskaan mieli! Pidetään tätä nyt hyvänä merkkinä, jooko?

Pitää muistaa käydä huomenna apteekissa ostamassa lisää epilääkkeitä. Saatan käydä myös elokuvissa, jos siltä tuntuu. Muuten on vapaapäivä. Sunnuntaina piipahdan äidin ja pienten luona. Toispaikkakuntalainen tätini on siellä viikonloppukylässä.

Minäkin rakastan elokuvissa käyntiä. Ehkä siksi, että siinä saa olla pari tuntia poissa itsestään, omasta elämästään.

Se SciFikin olisi ollut ihan mun juttu. Mielelläni olisin lähtenyt seuraksi.

Murena, harmi ettei asuta samoilla kulmilla.

Voi luoja, että mua ärsyttää äidin ja pienten luo lähteminen. "Sulle tekis kyllä hyvää kävellä", murjaisi äiti puhelimessa, kun sanoin tulevani bussilla. Kävelymatka kestäisi miltei puolitoista tuntia! Mun jalat ovat muutenkin aika pahassa kuosissa tällä hetkellä. En tiedä, pitäisikö niitä näyttää lääkärille vai ei, joten en näytä.

En käynyt eilen elokuvissa. En jaksanut. Kaupungilla kyllä piipahdin, sillä lähiapteekki oli kiinni ja lääkkeet lopussa.

Argh. Nyt on kiire. "Lähdekin sitten heti, kello on jo paljon." Mikä vitun kiire viikonloppuna on?! Ai niin, pitää noudattaa äidin aikatauluja...

Viikonlopusta ja sukuloinnista selviydytty. Aikaansaannokset kylläkin kovin vähäisiä. Suurimmaksi osaksi istuin koneella ja söin. Lauantain kaupunkireissu piristi hetkellisesti.

Jouduin peruuttamaan tämänaamuisen koulupalaverin. Olin hereillä vielä kolmen aikoihin yöllä ja niin ahdistunut, että heitin naamaani nukahtamislääkkeen. Silläkään uni ei tullut heti. Sain kammettua tokkuraisen, itseäni etäisesti muistuttavan haamun ylös vuoteestaan puoli yhdeksältä, aivan liian myöhään ehtiäkseni koululle. Sain uuden palaveriajan keskiviikkoaamupäiväksi. Ihan hyvä - ehkä ehdin tehdä jonkin tehtävän valmiiksi ennen sitä.

Nukahtamislääke harmittaa hitusen, sillä ehdin olla niitä ilman paria päivää vaille kuukauden.

Iltapäivällä on taideterapia. Muuten taidan yrittää saada tehtyä jotakin järkevää kotona.

Jo toinen yö perätysten rauhoittavilla. Hirveänkamalankauhea ahdistus-pahoinvointikohtaus yöllä. Nyt voimat pois. Parin tunnin kuluttua bändiin, jonne olisi pitänyt valita uusia kappaleita, mutten ole jaksanut. Tuotan taas pettymyksen. Koulunkaan eteen en ole mitään saanut tehtyä. Enää kaksi viikkoa aikaa!

Olo on käsittämättömän paha. Yöt pelottavat ja päivisin en kestä yksinäisyyttä enkä liiemmin ihmisiä (omaa huonouttani heidän seurassaan). Millekään ei ole nyt mitään tehtävissä - tämä on vain pakko kestää, ellen sitten päätä tappaa itseäni.

Mitä tapahtuu kolmen viikon kuluttua, kun en enää ole virallisesti opiskelija? Minulla ei ole minkäänlaista suunnitelmaa. En tunne itseäni työkykyiseksi, mutten halua tuottaa pettymystä kaikille. Minun on pakko pystyä töihin, jos sellaisia tarjotaan.

Tuntuu taas, etten jaksa lähteä bändiin. Nyt on kuitenkin pakko.

PAKKOPAKKOPAKKO jaksaa. PAKKOPAKKOPAKKO olla jotakin, mitä en ole.

Olenko masentunut? En enää erota, mikä on masennusta ja mikä vain luonnevikaista temppuilua.

Eilinen taisi mennä paremmin ja pari yötä jo ilman rauhoittavia, mutta tänä iltana on taas ahdistanut niin pahasti, että on vaikea hengittää. Pelkään, että kaikki ympäriltäni kuolevat tai muuten katoavat.

Mummo pyysi tulemaan turvakseen ensi viikolla, kun tulee sairaalaan tutkimuksiin. Minua pelottaa nähdä hänet niin vanhana ja sairaana. Jos hänellä todetaan syöpä ja hän joutuu olemaan keskussairaalassa, saatan olla paikkakunnalla ainoa sukulainen, joka häntä käy katsomassa. Hän ja äiti eivät ole väleissä keskenään ja muut sukulaiset asuvat muualla. Pelottaapelottaapelottaa.

Omakin terveys aiheuttaa pelkoa ja huolta. Vasen jalka oli taas hankalana tänään - eilisten pitkien lenkkien seurauksena kai - ja kipuili ja läpsyi oudosti kävellessä. Otti koville taluttaa rikkinäinen polkupyörä neljän kilometrin päähän. Matkaan meni miltei tunti. Vasen käsikin on tärräillyt omiaan.

Olisin pumpannut tänään ilmaa renkaisiin sen verran, että olisin päässyt kuntosalille, mutta pihapiirin tuholaiset olivat varastaneet venttiilit. Ilmeisesti renkaissa ei ole ollut vikaa alkuunkaan vaan ipanat ovat päästäneet niistä säännöllisesti ilmat pihalle. En olisi ehtinyt kuntosalille kävelemällä, joten päivän piristys jäi kokonaan väliin. Olin aivan raivoissani ja kiukkusin naapurin kyttääjäpapallekin, joka tiesi tihulaiskakarat kasvoilta. Tekisi mieli kiinnittää avoin kirje taloyhtiön ilmoitustaululle, mutta sehän päätyisi vain yhteisösivustoille naurettavaksi.

Pyörän sain kuntoutusihmisten avustuksella vietyä korjattavaksi iltapäivällä. Huollatan sen nyt kunnolla. Toivottavasti on rahaa pyörän lunastamiseen ensi viikolla.

Somistuksen opettaja soitti. Hän ehdotti, että tekisin näyttötehtävän ohjatusti, mikä tietää alinta mahdollista arvosanaa. Suostuin, koska en nyt jaksa mitäänmitäänMITÄÄN. Helvetin opinnäytteen pitäisi olla valmiina kahden viikon kuluttua, ja pääni hajoaa ihan muista asioista taas.

Huomenna lähden päiväretkelle pohjoiseen. Luontoreissu se ei ole vaan kohdistuu lähinnä pariin materialistien taivaaseen. Pääsenpähän kuitenkin hetkeksi kotimaisemista pois. Toivottavasti ei ole yhtä paha olla kuin tänään.

Tunnen itseni ihan hirveän pikkuiseksi jälleen, sellaiseksi taskuihmiseksi.

Kävin taasen lueskelemassa ja jätän nyt merkin myös.
Venttiilivarkaat ovat sieltä hanurista. On kokemusta parin vuoden takaa
Hyvä että sait apua pyörän kanssa!
*hali* ja kovasti voimia sinne pohjoiseen