Tikrun varahiekkis

Kiitos, Toivotonko.

Taas kirjoitan melko haluttomasti, mutta pelkään muuten kadottavani punaisen langan. En oikeastaan tiedä, mikä se on, mutta pakko yrittää pitää yllä jonkinlaista ajanhallintaa - vaikka sitten jälkikäteen.

Eilinen vierähti päiväretkellä pohjoisessa. Naapurimaan puolellakin tuli piipahdettua. En löytänyt mitään itselleni, mutta oli silti ihan kivaa nähdä vaihteeksi muutakin kuin kotikaupunki. Paluubussia odotellessani kyllä kävin ostamassa paikalliselta Lindexiltä samanlaisen yhdeksän euron paidan, jota olin katsonut jo Oulussa. Eksoottiset tuliaiset siis.

Illalla olin väsynyt ja ärtynyt. Puhelin soi lakkaamatta ja tuntui, että minulta odotettiin koko ajan jotakin. Ärtyilin äidille kysymyksistään, mikä käynnisti hänessä tietenkin tutun Oletpa-kummallinen-mikä-sinua-muka-taas-vaivaa-tuollainen-käytös-ei-ole-normaalia -levyn. Äiti jatkoi sitä ja minä raivostuin lisää, kunnes puhelu piti katkaista kannattamattomana. Lopuksi äiti tiuskaisi puhelimeen: "Voisit sinäkin kyllä joskus soitella, ettei minun aina tarvitsisi". Heti perään soitti tätini ja myöhemmin vielä kehitysvammainen tuttavani (joka on soittanut kahdesti tänäänkin).

Mt-yhdistyksestä soitettiin Ruotsin puolella ollessani enkä vastannut puheluun, joten joudun nyt kestämään jännitystä maanantaihin saakka. Pelkään vain pahoin, että uutiset ovat masentavia. Muutenkin kaikki on kamalan auki. Pyöräkorjaamolta ei kuulunut vielä perjantaina mitään, eikä uudesta henkilökortistakaan ole tullut vielä kirjettä kotiin.

Tästä päivästä ei mitään kerrottavaa. Voisi repiä pois kalenterista. Kuolemaa taas pelkään, toivon ja pohdin monelta eri kantilta. En ymmärrä, miten voin samaan aikaan toivoa kuolemaani ja kuitenkin pelätä olevani vakavasti sairas.

Taas maanantai. Kolmanneksi viimeinen maanantai opiskelijana.

Eilinenkin oli turha päivä. Koetin saada banaanikärpäsiä hengiltä, melko huonolla menestyksellä. Osa niistä on ilmeisesti niin fiksuja, etteivät lankea etikka-ansaan. Edelleen öttiäisiä hyörii asunnossani satoja. Syöminen on hankalaa, kun tunkevat suun ja leivän väliin.

Muutaman rauhallisen yön jälkeen viime yönä iski taas ahdistuspahoinvointipaniikki. Se ei onneksi äitynyt niin pahaksi kuin yleensä, ja selviydyin ilman rauhoittavaa lääkettä. Heräsin aamulla pirteähkönä puoli kahdeksalta.

Ennen yhdeksää lähdin lyhyelle lenkille. Ulkona on kauniin utuista. Otin kännykameralla kuvia lenkkipolun varrelta. Parempi digikamerani on rikki, mutta ei haittaa. Ostan uuden sitten joskus.

Kotiin palattuani soitin mt-yhdistykseen. Tuettu loma, jolle hain, olikin peruuntunut, mutta kysyivät, olisinko kiinnostunut muista lomista. Sanoin olevani. Oikeastaan ihan hyvä, että viimeinen opiskeluviikkoni jää nyt koulutöille. Ei tule niin pahaa paniikkia ja on oikeasti toivoa saada tehtävät valmiiksi. Ei niitä onneksi enää monta ole.

Hetki sitten kävin läpi opinnäytetyömateriaalia. Nyt olisi oikea hetki murtaa kirjoittajanblokki ja aloittaa luomistyö. Kovasti vain houkuttaisi tehdä kaikkea muuta. Iltapäivällä on onneksi taideterapia, joten saan tauon kirjoittamisesta.

Kärpäsansa: Kahvitassille vähän maitoa ja pisara astianpesuainetta pintajännityksen poistamiseksi. Hukkumiskuolema. Toimii..

Hei! Uskaltauduin minäkin tänne kirjoittelemaan. Ihan hyvä tämä varhahiekkalaatikko, jos se pitäisi vaikka tutummat ei-toivotut lukijat loitolla. Kovasti tsemppiä sulle opintojen viimeisille viikoille! Nähdään kunhan kiireet helpottaa!

Statist, kiitos neuvostasi . Sainkin viikonloppuna jo aika monta reseptiä kärpästen karkottamiseksi, mutta toistaiseksi ne vielä ovat kiusanani.

Tuntis, kiva nähdä sinuakin täällä! Taidan jäädä tänne kirjoittelemaan, vaikka Tukari vielä aukeaisikin. Täällä tuntuu turvallisemmalta.

Sain aamupäivällä kirjoitettua vajaan sivun opinnäytetyötä. Saavutuksilla en siis voi kehuskella, mutta sentään olen saanut nyt työn alkuun. Etenen kappaleen kerrallaan ja koetan unohtaa kaiken edessä päin odottavan siksi aikaa. Illan olen kylläkin vetelehtinyt, eikä huomisestakaan tiedä - saattaa tulla todella kiireinen päivä.

Taideterapiassa töhrystin tänään lapsuusteemalla. Maalasin varsin lapsenomaisella tyylillä aiheista, joita lapsena tykkäsin piirtää. Päiväkoti-ikäisenä minulla oli kausi, jonka aikana piirsin lähes vain ja ainoastaan autiosaaria, joihin oli unohdettu lastenvaunut. Hieman myöhemmin piirsin pakonomaisesti Hannu ja Kerttu -sadun piparkakkutaloa, Hannua häkissä ja noidan isoa leivinuunia.

Huomisaamuna menen mummon seuraksi sairaalaan. Hän tulee tutkimuksiin toiselta paikkakunnalta. Joudun ilmeisesti kaveeraamaan myös hänen taksikuskinsa kanssa, sillä hän kulkee kuulemma koko päivän mummon mukana . Illalla on bändiharjoitukset, ja siinä välissä saatan käydä hakemassa polkupyörän korjaamolta, jos saan soiton.

Luulotaudin huipentuma : https://www.youtube.com/watch?v=2ruksU67lF4

Nyt rauhoitun hetkeksi laatuohjelman ääreen.
Kauniita unia kaikille!

Susan Boyle - Wild horses
https://www.youtube.com/watch?v=Yb3XAP0c8WU

Enpä saanut polkupyörää tänäänkään. Taidan huomenna soitella sen perään, elleivät itse soita aamulla. En tosin ehdi hakemaan pyörää huomenna, mutta jos sitten torstaina viimeistään.

Vasemman jalkani akillesjänne on niin kipeänä, etten pysty kunnolla varaamaan jalkaan. Tai pystyn, mutta hyvin varovaisesti ja vain tasaisella alustalla. Olen kyllä kävellyt tänään siitä huolimatta melko paljon - matkanteko on vain ollut hidasta ja tuskaista. Bussien kanssa oli liikaa huonoa tuuria. Jalka tuntuu vielä kipeämmältä nyt, kun olen kotona lepuutellut sitä.

Mietin, pitäisikö käydä huomenna terkkarilla näyttämässä tassua. Toisaalta aika turhauttavaa sekin, sillä tuskin hän voi sille yhtään mitään. Lueskelin akillesjänteen tulehduksesta, ja tiedän nyt sen liittyvän usein ylipronaatioon. Minullahan on vaikea-asteiset, kertaalleen epäonnistuneesti leikellyt latuskajalat. Jalkaholvia ei ole käytännössä laisinkaan. Taas yksi syy hakeutua ortopedille. Tuskin sinne kuitenkaan pääsen, sillä koululääkärini mielestä olen mielenterveysongelmaisena immuuni fyysisille vaivoille ja hän määrää minulle joka ongelmaan ibuprofeenia. Olkoonkin, että tähän vaivaan se saattaisikin auttaa. Jos menen lääkäriin jalkojeni kanssa, raahaan kyllä mukanani lapsuusaikaiset ortopedian epikriisit ja pakotan sen lukemaan ne.

Olin tänään aamupäivän mummuni toverina sairaalassa. Hän kävi rutiinitutkimuksissa sydämentahdistimensa vuoksi. Hän vaikutti aika sairaalta ja huonokuntoiselta: käveli verkkaisesti ja valitti huippausta. Tuntui surulliselta, ettemme ehtineet tavata kauemmin kuin reilun tunnin, mutta luultavasti pidempi tapaaminen olisi silti johtanut riitelyyn. Oli ihan mukavaa kuunnella mummun sairaalamuistoja ja muita tarinoita eletystä elämästä. Mummu on joutunut nuoresta saakka viettämään paljon aikaa sairaaloissa. Nyt hän odottaa tietoa suolistonäytteiden tuloksista... Muut sukulaiset tuntuvat olevan varmoja siitä, että se on syöpää.

Iltapäivän odottelin kaupungilla pyöräkorjaamon soittoa - olin jostakin syystä varma, että minulle soitettaisiin tänään. Ei soitettu. Kävin ostamassa uuden paistinpannun sekä käsilaukun, jollaista olin etsinyt jo kevättalvesta saakka. Muotitiedottomana minun oli pakko varmistaa myyjältä, ettei se ollut mummolaukku . Kuulemma etupäässä nuoret ostivat sellaisia.

Bändiharjoituksissa vähän tahmasi tänään. Lauloin nuotin vierestä, poukkoilin, kadotin oikean kohdan ja kähisin. Argh. Kokeilimme uutta kappaletta, mutta se ei ollutkaan minulle niin tuttu kuin kuvittelin, ei ainakaan kun sovitus oli eri kuin siinä versiossa, jota kuuntelen. Alkuperäisversiota en ollut kuullutkaan ennen tätä iltaa. Lukkiuduin taas ihan kokonaan, kuten jo pari kertaa aiemminkin uusia kappaleita kokeillessamme. Voi poikaparkoja, mitä joutuvat kestämään.

Nyt vain laiskottelen ja poden jalkaani. Taidan käydä haikarasuihkussa (toinen jalka ilmassa)(EDIT: Vai oliko se strutsi?) ja katsoa ennen nukkumaanmenoani dokumentin superlihavien hoitokodista. Sellaiseenhan minäkin vielä saatan päätyä, ellei juomaani sitä ennen ujuteta Utrio-pilleriä.

Foorumi ei näytä toimivan koulun koneella, mutta koetan kirjoittaa muutaman sanan. Odottelen, että viestintäosastolla palattaisiin lounastauolta, jotta pääsisin pyytämään tarvikkeita somistustehtävääni. Sain aikaan somistussuunnitelman yhdessä opettajan kanssa, mutta nythän se työ vasta alkaa. Sain onneksi ensi viikon aikaa toteuttaa somistuksen. Tällä viikolla siis kaikki pohjatyö, kuten ruskaisten lehtien kerääminen, muiden somisteiden hankkiminen sekä mittasuhteiden laskeminen. Onneksi päädyin sellaiseen somistukseen, ettei se vaadi somisteiden kerjäämistä yrityksistä. Sanoin opettajalle suoraan, etten pystyisi siihen.

Yritin aamulla päästä terveydenhoitajan vastaanotolle, mutta jono oli taas liian pitkä. Sinnittelen siis jalkani kanssa. Olen henkisesti kyvytön varaamaan aikaa suoraan lääkärille - olisin kaivannut terkkarin vahvistuksen siitä, että se on oikeasti tarpeellista, että olisin pystynyt. Tiedän, ettei minua oteta missään vakavasti. Mulla on jopa lapsuusaikaisia sairauskertomuksia laukussani siltä varalta, että olisin päässyt lääkäriin. Turhauttaa, itkettää ja sattuu. Tänään jalkaa kävelykivun lisäksi särkee ja polttelee. Kai se akillesjänne on sitten oikeasti tulehtunut. Polkupyörästä sentään viimein soitettiin. Käyn kai hakemassa sen tänään, jos saan viestinnän porukan kiinni nyt kahdentoista jälkeen. Jos en saa, pyörän haku jää huomiseksi.

On jotenkin pohjattoman masentunut ja yksin jätetty olo. Apua.