Piitan varapäiväkirja

No totta tosiaan, kaupat eivät ole enää auki sunnuntaisin. Ei, koska asiasta ei ole vielä lakia. Mutta vuoden alusta sitten ehkä, kait, jos, mahdollisesti...Hommiin siitä eduskunta, perkele. Täällä ihminen, joka ei tiedä päivistä, eikä ymmärrä niitten merkitystä ja järjestystä ja on ajankulun kanssa ihan sikin sokin. Kaupat auki siis kaikkina päivinä. Onhan aapeesee-asematkin auki ympäri vuoden, vaan kun mulla ei ole autoa eikä semmosta aapeeseetä tässä, mutta kauppa olis. Vaan ei jalankulkijalle mitään, ei. Hanki auto, saatana, äläkä valita.

Niinpä. Vaan en hanki, kun siitä menoerästä olen kerran eroon päässyt. Juu, sillon joskus kauan kauan sitten se oli niin ihanaa, kun auto niin kun antoi vapauden tunteen. Jaa-a. Vai niin.

Tuossa kun kävin ystävän kanssa torilla semmoiseen aikaan aamulla, että oli työmatkalaiset sun muut liikeellä, niin aivan järkytyin sitä autojen määrää, jonoja, matelemista, odottamista, seisahtumista, paikallaan oloa jne., että sanoinkinn ystävälle, että tulisin hulluksi, jos minun pitäisi kestää ja sietää tuommoista joka aamu. Miten ne ihmiset, jotka niissä autoissaan köröttelevät, kestävät tuommoista ja jaksavat ja viitsivät. Eivätkö ne tule hulluiksi? Ja miksi eivät?

Mutta tänään pitää ottaa rauhallisemmin. Olin illalla aivan kaatoväsynyt. Siis sama kuin olisi kaatokännissä. Nukuin raskaasti nähden ihme unia, jotka olivat siis raskaita katseltavia. Torkahtelin tuonne soffalle. Vaikka tein kyllä pitkät venyttelyt alkuillasta. Oli pakko. Katselin sitä berliini-ohjelmaa siinä samalla. Mutta sitten se kaatoväsymys iski.

Niin, eikä kyllä tommosta eilisen päivän liikuntasessioita kestä mun eikä kenenkään kroppa. Jos siis aion liikua vielä huomenna (mun tulevaisuus), niin tänään on otettava rauhallisemmin. Silläkin uhalla, että tajunta ei hämärry.

No, vielä tajunta ei ole palannut hämärtyneeestä tilastaan normaalitilaan, ehkä sain sen tainnutettua ikiuneen. Se olisikin suuri siunaus.

Tästä ei nimittäin hyvää seuraa. Tästä mun "elämäntyylistä". Mutta siitä seuraa vielä pahempaa, jos mun pitää muuttaa sitä radikaalisti tai vaikka vaan vähän. Ja katastrofi seuraa, jos minut jopa pakotetaan muuttamaan sitä. Sillon menee maailmankirjat sekasin.

Kävin just hakemassa teetä. Vaan ei keittiössä ollutkaan vielä mitään teetä. Olin keittänyt veden, mutta sehän ei teeksi muutu keittämällä. Mimmonen palvelija mulla. Hoida hommiansa. Luulin siis, että tee oli valmista, mutta ei siis ollut. Luulen ihan liikaa kaikkea.

Ulkona on jotenkin kostean oloista, vähän sumuista, tyyntä. Ei sada, mutta päivemmällä voi vähän sadella. Olipa tärkeää informaatiota tuokin.

Pitäisi jossain välissä lukea tuo lausunto, mutta enpä tiedä, koska semmoinen väli tulee. Ei nimittäin kauheasti kiinnosta sitä lukea. Ahdistun siitä ja kaikesta pyörityksestä johon se liittyy ja johtaa. Pitkällä tikullakaan koskisi siihen. Mutta lupasin muistaakseni ilmoittaa olenko siihen tuollaisenaan tyytyväinen vai en. Mutta se nyt on se ja sama, millanen lausunto minnekin lähtee, kun noi on pelkkää jätepaperia siellä inkivisiittoreiden käsissä. Ne haluaa pidentää mun työuraa!!! JIHHUUU!!! Työuraa??? Hahahahahahahahahahahahahahhahha!!!

Sanoin lääkärille, että mulla siinnä tulevaisuudessa muuta kun hauta.

Siinä pidentäävät sitten vaan. Ihan vapaasti saavat tehdä mitä haluavat, kun tulevat huomaamaan, että jessus sentään, onpa kova pala purtavaksi. Hampaat katkee. Niimpä. Mutta jos he haluavat katkoa hampaitaan, niin totta kai saavat tehdä niin. Iloitsen oikein, kun heidän kaikki hampaansa katkeavat. Varmasti näyttävät söpöiltä sitten.

Noh, jokohan se vesi olisi muuttunut teeksi. Teen täällä ihmeitä. Muutan veden teeksi. Ooooh!!

Juu, oli. Ihmeitten aika ei siis vielä olekaan ohi.

No, lähden kohta tallustelemaan ulos.

Olen niin väsynyt tähän. Elämääni. Hirvittävä vankila. Jaksa tämmöstä.

Nyt olen vaan väsynyt. Olin lenkillä. Yritin ottaa rauhallisemmin, välillä onnistuinkin. Mutta siis olen sillä tavoin väsynyt, että mikään ei pääse "läpi", ei ainakaan kovin hyvin ja kunnolla. Joku suojakeino kait. Kun ei jaksa enää mitään, niin sitten pitää sulkea silmät ja korvat ja aivot ja mitä muuta nyt voikaan sulkea. Oon vaan.

Olen juonut kaakaota, syönyt taas kevyttä salaattia ja nyt juon vielä teetä. Pakko juoda. Ja sitten kun olen levännyt, lähden uudestaan lenkille.

Kuuntelin ohjelmaa jostain luontoyrittäjästä, joka Nuuksiossa kai harrastaa tätä yritystoimintaansa viemällä ihmisiä retkelle luontoon. Tai mitä he nyt siellä tekevätkään. Hänelle tulee näitä metsäänmenijähalukkaita ihan ulkomaita myöten.

Noh, mun ei tarvi kovin paljon maksaa luontoon menemisestä, vaikka ei toi mikään Nuuksio olekaan. Mutta miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun toi riittää mulle. Ni, se siis kustantaa sen verran mulle, että jotain tossuja sun muita lenkkivaatteita pitää sillon tällön ostella.

Oli tuolle tyypille luonto ja metsä vaan tosi tärkeä. Oli ollut joskus aikoinaan liikenneonnettomuudessa ja se sitten muutti elämän. Aikaa siihen meni. Oli hällä jotain jatkuvaa päänsärkyä, mikä kai johtui niskavammoista. Mutta nyt siis oli hyvinkin elämässä kiinni. No, nuorempana sitä voikin vielä saada uudestaan elämästä kiinni, mutta ei nyt enää. Ei jaksa tarttua mihinkään. Ote ei pidä. Voimia ei ole. Syytäkään ole. Mitään ei näy missään, enkä jaksa etsiä ja katellakaan. No, se hauta kyllä näkyy...

Kauheasti väsyttää.

Kuulemma pitää jaksaa esikatsella ja esilukea ja korjata ja taas esikatsella ja esilukea ja korjata ja ja ja ja..

Mutta kun on väsynyt. Väsyneet ei saa kirjotta, kun eivät jaksa huolehtia oikeinkirjoituksesta. Väsyneet, ne voi kärrätä just hautaan. Multaa paksusti päälle.

Huoh.

Mitä hyödyttä esikatsella, kun ei jaksa esilukea, kun ei jaksa korjata.

Että lähteköön!

Jooh, sitten tyhjiä viestejä välillä.

Kun lukee lapselle satuja, niin se on saduttamista.

Näin sitä viisastuu, kun kuuntelee radiota.

Minäkin olen saduttanut taaperoa. Toivottavasti en sentään satuttanut.

En sitten lähtenytkään enää lenkille. Tai lähdin, menin alas jopa, mutta tulin heti takasin. Oli niin uhkaavaa, etten uskaltanut lähteä. Siis ukkosuhkaa. Ja tulihan se sitten aikamoisen sateen ja pimeyden kanssa. Ja epämääräistä ilmaa riitti sitten sen verran, että ei kiinnostanut enkä jaksanut lähteä kastelemaan itseäni.

No, olin niin kaamean väsynyt eilen, että tuo ei juurikaan tuntunut miltään, tuo paikallaan olo siis. Olisin kyllä ilman ukkosta mennyt lenkkeilemään, väkisin. Olisiko siitä seurannut hyvää vai pahaa, sitä ei voi tietää.

Mutta niin väsynyt olin että oikein pahaa teki. Miten voi ollakin niin väsynyt. Johtuuko elämästä, ravinnonpuutteesta, liiasta liikkumisesta vai mistä, mutta ei ainakaan unen puutteesta. Tai sitten unen tarve on vaan suurempi, en nuku tarpeeksi. Niin, kai vaikeasti masentunut voi olla väsynyt, mutta jotenkin en semmoista osaa ottaa lukuun. En minä ole masentunut, minun elämäni vaan on vinksin vonksin ja siksi minäkin olen vinksin vonksin. Ööh, niin siis en koe olevani masentunut, vaikka jos tekisin taas semmoisen testin, niin pisteet olisivat huikeat, koska mikään ei ole olossani ja tilassani miksikään muuttunut. Mutta silti olen ihan terve. Pieniä häiriötä on nyt kaikilla. Minullakin.

Noh, saa nähdä millainen päivä tästä tulee. Yöllä satoi, mutta nyt näyttäisi aurinko paistavan. Kovin virkeältä ei tunnu, mutta ei tähän aikaan aamusta tunnu koskaan.

Niin, jotenkin tuo eilinen meni tosiaan sellaisessa olotilassa, että en ollut ärsyyntynyt, kuten viime aikoina olen ollut, enkä ollut mitään muutakaan. Ei se silti mitään lepoa ollut. Olin vaan sulkenut aivoni. Ne olivat off-tilassa. Tai en siis tietoisesti sulkenut aivojani (voiko niin tehdä?), mutta jonkinlaisena suojakeinona sellainen tila kai voi pamahtaa päälle. Siitä se väsymyskin ehkä johtui, siis liiasta kaikesta. Ei vaan jaksa enää mitään. Ei olla ärtynyt, ei raivota, ei olla ahdistunut, ei ajatella, ei olla hereillä, ei liikkua. On niin kun horroksessa. Mutta sehän on joku lepotila justiin kasveilla. Noh, olenkin vihannes.

Tänään pitää yrittää raahautua kauppaan. Koskahan olin siellä viimeksi. Olinko torstaina. Vai lauantaina. Perjantainako olin taaperon luona? Ehkä se oli torstaina sitten. On kauppalappuun jo kertynyt ostettavaa kuten kauraryynejä ja munia ja jotain muuta. Pitää kirjottaa lapulle, muuten mitään muista. Aina muista, vaikka lukee lapussa.

Taidan olla kokonaan off-tilassa, ei pelkät aivot. Ehkä minua ei enää olekaan. Kuvittelen vaan eläväni ja olevani ihmisten joukossa. Ehkä minä kumminkin kuolin. Ehkä kuoleilla on juuri tälläista, että olo tuntuu ihan entiseltä ja elossa olevalta. Mistä sen voi tietää. Mutta ei siis ihme, että olo kuitenkin on kuin kuolleella, että en ole elämässä kiinni. Että elämä menee menojaan. On mennyt jo kauan.

Ajatella, muistin eilen, miten marraskuussa 2007 sanoin kriisiavulle, että varmasti olen jo työkunnossa tammikuun alussa 2008. Sairauslomani oli siihen asti. Että kun sen pari kuukautta siinä vielä lepäilen, niin voimistun. Se riittää. Sitten jaksan taas. Olin hirvittävän optimistinen ja tosiaan oikein tosissani luulin, että niin käy. Olen taas pyörimässä entisissä ympyröissäni. En nähnyt muuta vaihtoehtoa.

Vai niin. Mutta luulenkin ihan liikaa asioita.

Eipä ole kaksi vuottakaan riittänyt.

Jospa sitten esikatselisi, esilukisi ja korjaisi, ja esikatselisi ja esilukisi ja korjaisi...enpä taida jaksaa. Sitä paitsi korjailin kirjottaessani, kun huomasin tehneeni virheitä. Kyllä tämä on täydellistä tekstiä niin sisällöllisesti kuin oikeinkirjoituksenkin osaltakin. Juu. Näin on. Että eiku menemään...

Keksivätköhän ne tuolla "oikealla" tukarilla pyörää uudestaan vai miksi heidän "korjauksensa" kestää näin kauan. Noh, voi sitä pyörän keksiä uudestaan jos siitä on hupia tai muuta kivaa onnistumisen tunnetta saa.

Vieläkin ihmettelen, missä olisin, jos ei tätä paikkaa olisi. Siis että missä kunnossa kunnossa olisin. Kyllä on vaan hirveän tärkeätä ja tarpeellista, että voi jaaritella jossakin. Niin, siis käsitellä asioita ja tunteita, purkautua, eihän tämä mitään jaarittelua ole.

Audi-marko soitti kun olin lenkillä. Oli vähän vähemmän ylimielisen tympeä kun perjantaina. Mutta ei vielä kehumista ollut kyllä. Kysyin, että mikä vika oli. Hän sitten kertoi, johon minä, että miten voi olla mahdollista. Olin nimittäin niin kummallinen syy. Ei osannut vastata. Siitä sitten kommentoin kyllä, mutta hullua hurskaammaksi en tullut. Sitä viitsi tänne kirjottaa, kun ei kuulu nyt mitenkään tämän sivuston aihepiiriin kirjoittaa mopoista. Ja aihepiiriin kuulumattomista asioistahan EI SAA KIRJOITTAA. Olen kiltti tyttö. Minä olen kiltti tyttö, minä olen kiltti tyttö.....tottelen, tottelen, tottelen....

Mutta juu siis, audi-marko lupasi maksaa koko homman eli ei tule laskua siitä J:lle. Ja kuljettaavat vempeeleen J:lle vissiin tänään ehkä. Juu ja on kulkuvälineellä kahden vuoden takuuaika ja puoli vuotta vanha vasta on, että silleen.

Ottaa vaan päähän tommotteet kun luulevat olevansa jotain kaiken yläpuolella olevia. Mutta ei ole eka kerta mun elämän aikana, kun mies kuvittelee, SIIS KUVITTELEE, että olen joku tyhmä ja typerä ja mennen tullen höynäytettävä pimpo, jolle voi syöttää mitä puppua tahansa. Ei perkele voi. Tekee tämä herrakansa eli miehet vaan ittensä ihan naurettavaksi. Kun on asiakaspalvelussa eli asiakkaiten kanssa tekemisissä niin sillon ei olis kyllä pätkääkään varaa olla ylimielinen kaikkitietävä ylijumala. Voi joutua nettihyökäyksen kohteeksi ja mites sitten suu pannaan. Kysyn vaan. No tää heppu on tästä lähin audi-marko. Vaikka en ole ikinä ennen koko tyypin kanssa puhunut ja tuskin enää ikinä puhun, mutta siitä huolimatta jää elämään "legenda audi-markosta". Perkele.

Ja hesarista joku idiootti soitti just. Se ehtinyt muuta sanoa kun nimensä ja että on hesarista kun sanoin, että juu, en tilaa sitä teiän lehteä. Et halua kokeilla,,,,juu en halua, moi.

Perkeleen perkele, kun eivät usko, että en tilaa niin en tilaa. Öh, pitää sanoa niille seuraavaksi, että pyyhkivät mun tiedot sieltä pois.

Mutta juu, on siis mullakin joku järki päässä ja tietämys ja ymmärrys teknisistä vehkeistä jne., että sopis kyllä vähän fundeerata, miten asiakasta kohtelee.

Nyt en oikein tiedä, että onkohan mulla jotain flunssan tapaista, kun on päässä vähän semmoinen olo ollut ja muutenkin. No se on niin vähäistä että olin lenkillä ja juoksin paitsi sen ajan, kun puhuin puhelimessa ja hoidin tota mopoasiaa. No, meinaan mennä vielä uudestaan lenkkeilemään, jos siis jaksan.

Ja kaupassa kävin.

Olin lenkillä. Päässä on kyllä kumma olo edelleen, mutta eikös siellä ole aina. Ja juoksin.

Päivällä leivoin leipää. Ohje oli helppo. Siitä tuli hyvää. Perustan kotileipomon. Myyn tämän talon asukkaille tuoretta leipää ja tässä on muitakin kerrostaloja, että asiakkaita ehkä riittää. Terveysleipää. En mitään höttöä pullamössöleipää ikinä tee. Tämäkin leipä on spelttileipää, jossa on myös kauraryynejä ja pellavansiemeniä. Mutta speltti on niin terveellistä, että se kuulemma poistaa masennustakin, mikäli uskomme Hildegard Bingeniläistä. Ja miksi emme uskoisi:

"Rooman valtakunnan armeijan kerrotaan marssineen speltin voimalla ja 1100-luvulla benediktiiniläisnunna Hildegard Bingeniläinen ylisti speltin olevan ravintosisällöltään ihanteellinen vilja, joka vaikuttaa parantavasti kaikkia tauteja, jopa masennusta vastaan."

Näin kerrotaan birkkala.com sivulla.

Huomenna olen kaiketi siis terve. Vai kuinkahan kauan tuota spelttiä pitää syödä, ennen kun alkaa vaikuttamaan. Jää nähtäväksi.

Nyt pitää veeeenyyyytellä kaaaauaaan.

Nyt nukkumaan.

Kuvakieltä.

Merkkikieltä.

Mutta siis nukahdin tuonne sohvalle taas.

Se hyvä puoli tuossa kuvakirjoituksessa on, että ei tule oikeinkirjoitusvirheitä. Tulkintavirheet sitten tapahtuvat vastaanottajan päässä ja ovat hänen ongelmansa. Niitä en ota kontolleni. Mitenkähän voisi kirjoittaa täällä kaiken pelkillä kuvilla. Ainiin, mutta ei niin voi tehäkään. Tai pitää olla lyhytsanainen. Tiivistää.

Mutta ulkona sataa, traitraitrallallaa.

Huoh. Toivottavasti ei kokopäivää. Jos nyt tunnin tai silleen sataa, niin se ei haittaa, kun kestää tämä virkoaminen. Mutta mua todellakaan kiinnosta kastella itseäni typerässä vesisateessa.

No tämän sadeajan voisin tietenkin käyttää siihen, että perehdyn lausuntoon. Mutta en ole tosiaan ole siihen kajonnut ollenkaan. Siirtänyt sitä vain vähän kauemmaksi tästä koneen vierestä. On semmoinen asia kokonaisuudessan tuo lausunto ja muu siihen liittyvä, että mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, asia siirtyy ja siirtyy. Kun en pysty. En jaksa. En kestä.

Se tässä kummllista onkin, kun esimerkiksi lapsen perheen asioita pystyn hoitamaan niin kun tuota mopoasiaa. Mutta minä puolustankin jälkeläisiäni kun naarasleijona vihollisia vastaan. Taistelen kynsin hampain. Siinä jäävät kaikki muut toiseksi kun on heistä kyse. Olen niin vimmoissani, että minua ei pitele mikään, jos minusta tuntuu, että heitä kohdellaan huonosti. Niin kun se kun A ja P olivat täällä leikkipuistossa ja puistotädit tulivat siihen jotain mäkättämään mulle. Hiljensin ne salamana. Mulle ei mäkätetä. Loppui mäkätys paikkaansa. Ja siitä on aikaa jo yli vuosi. No mulle enää mikään muu tärkeetä olekaan kun tuo jälkikasvu. Ja lopulta ei sekään ole tärkeää. Kohta oon haudassa. Ja siinä se.

Mutta nämä mun omat asiat. Huoh. Millään tahdo jaksaa tapella noita idiootteja vastaan. Vitun audi-idiootit keloissa ja valtiokonttoreissa. En vaan jaksa. Liian vaikeaa.

Päässä ei ole enää semmoinen kummallinen olo kun eilen, mutta ei siellä mitenkään hyvä olo ole nytkään. Ehkä tämä on kroonista. Ja niin kai se on. Mutta jos se oli olevinaan jotain flunssaa, niin se on häipynyt. Odotan että se sikaviirus iskee minuun ja kun en ole kovin vastustuskykysessä kunnossa kait, niin se sitten tappaa minut. Vaan mikäs pahan tappaisi. Huoh. Pitää alkaa hyväksi. Jos sitten onnsituisi paremmin. Olen hyvä olen hyvä olen hyvä olen hyvä...

Oih, mutta siis tässähän on sädekehähymiö, jota joskus kaipasin.



Eikös tuo sovi hyvin kuvaamaan hyvyyttäni. Juu, sopii.

Paitsi vitun audi-tyyppejä keloissa ja valtiokonttoreissa kohtelen näin

Koska olen täynnä raivoa niitä kohtaan

Ja syystä.

Mutta siis saisi tuo sää nyt kirkastua. On tänään ohjelmassa nimittäin kaikkien yllätykseksi juoksua

Vaikka pitäisi ehkä aloittaa uusi inhimillisempi harrastus

No niin. Tulipa leikittyä.

Tullut pikkusen lenkkeiltyä tänään. Ei siis sade haitannut kun ei satanut. Ja venyttelyt tehty. Nyt juon teetä ja sitten meen suihkuun. Väsyttää jo kovasti tai sitten väsyttää aina. Krooninen väsymyskin. Tuolla kun on liikkeessä niin sitä ei huomaa. Mutta se onkin jotain unissa liikkeessä olemista tai jossain transsissa olemista tai muuta sellaista.

Paljon muuta ei nyt sitten ole tapahtunutkaan kaikeksi onneksi. Huomenna taaperoinen tulee visiitille, mutta ei siis ole hoitohommista kyse. Niin mukavaa, kun ei tarvi just nyt semmosta murehtia. Sitä lajia olikin jo liian paljon, että hyvä kun saan nyt huilia, vaan en tiedä kuinka kauan.

Aivot, no niissä ei ole mitään toimintaa ollut koko päivänä. Tai tokkopa niissä on toimintaa ollut enää aikoihin.

Väsyttää vaan kovasti. Jaksa nyt hakea mitään kuvia kuvaamaan mun väsymystä. Vaikka yksi kuva tietenkin kertoo enemmän kun mun tuhannet sanat.

Ni, tulevat tänään sitten tänne joskus ip ja kysyttiin multa taas, että voisinko tulla heidän kanssa heille vähäksi aikaa, kun lapsi haluaa mennä jumppaan. Olen sen aikaa taaperon kanssa. Nips naps hoitoautomaatti. Kätevää. Kaikki lapselliset, hankkikaa semmoinen. Ja mitäs minä muuta vastaan, kun että sopiihan se. Lupasi tuoda mut sentään kotiin tuolta keikalta. No voisin kyllä olla taaperon kanssa täälläkin sen aikaa ja tulis sitten hakemaan taaperonsa, kun on jumppansa jumpannut. Ja olishan niitä jumppia täälläkin...

Ja juuri ennen kun luin sähköpostin, missä tuo asia oli, ajattelin ja huokailin, että miten tuommoinenkin pieni asia, että tulevat tänne käymään, tuntuu liialta. Melkein sanoisin että ylivoimaiselta. En siis yhtään ihmettele, että en jaksa, jos viikossa sattuu olemaan pari kolme hoitokeikkaa. Kun yksi visiittikin ahdistaa ja tuntuu, että en ehdi koko viikkona sitten mitään muuta. Siis lenkkeillä. Ja menee koko päiväjärjestys ja mun elämä ihan sekasin.

Ja just eilen huokailin, miten mukavaa on, kun ei ole hoitovelvollisuuksia. Vaan eipä sitä sitten kauan kestänyt. Murrr.

Juu, en ymmärrä tätä, että miten voi tuommoinenkin asia kaataa ihmisen kumoon. Tai en kumossa ole, mutta henkisesti siis olen kumossa. Ja tuleehan siitä hengitysvaikeuksia ja kurkusta kuristaa ja rinnasta puristaa ja muuta, että ei se totaalinen kumoon kaatuminenkaan kaukana ole.

Millä ihmeen supervoimavaroilla noi muut ihmiset on varustettu, kun ne jaksaa mun näkökulmasta ihan ihmeitä tehdä kaiket ajat. Ovat ihan kun väsymättömiä robotteja. Ja minä en jaksa edes hetkeä olla taaperon kanssa. Käsittämätöntä. Mutta niin vaan se on. Tai jaksan minä, mutta vaatii paljon. Vaatii liikaa voimia. Voimia kun ei ole ollenkaan varastossa. Miten voikin olla näin voimaton. Ja joku muu ja kaikki muut olisivat vaan iloisia, kun saisivat olla hoitohommissa näin paljon kun minä.

Että tämmöstä.

No se tarkottaa sitä, että pitää tässä ennen visiittiä ja hoitoa sitten lenkkeillä päivän lenkkeilyt yhteen putkeen. Niin, tässä ahdistaa juuri sekin, että en ehdi muka liikkua tarpeeksi. Mutta mikäänhän ei enää riitä. Ymmärrän kyllä hyvin, että ehdin liikkua tänään jopa liikaa, kuten yleensäkin, mutta en oman mittapuuni mukaan. Ja muitten mittapuitten mukaan en voi tietenkään elää. Jokaisella on omat mittansa ja määränsä ja niitten mukaan sitten jokkainen menee, miten menee.

Taitaa tämä korttitalo romahtaa kasaan justiinsa.

Perkele, että sekin vielä, että tukari toimii ja täällä on kirjotettuna nyt jo koko elämä taas ja mitäs teet tälle. No tallennat koneelle. En kestä tämmösiä jatkuvia muutoksia mun elämässä.

Noh minä en ainakaan pääse enää edes koko tukarille, kun se lataa ja lataa vaan eikä valmista tule. Sivut eivät siis avaudu. Olipa hieno korjaus. On ihan yhtä hyvässä jamassa, kun oli rikki mennessään. Sillonkaan sivut avautuneet vaikka kuinka kauan odotti. Hienoa, kun korjaustoimet - piiiiitkät korjaustoimet - tuottavat noin maanmainion tuloksen. Jihhuu!


Kopsasin kaikki sivut koneelle. Nyt sitten lenkkeilemään.

Olin tosi pitkällä lenkillä. Juoksulenkillä. Melkoisen kesäinen ilma oli, vaikkakin kova tuuli. Mutta se vaan viilensi mukavasti.

Olen juonut kaakaota ja syönyt vähän leipää. Mietin, että jos vielä käyn kaupassa ennen kuin nuo tulevat.

Kuuntelin tuossa kirsivirtanen ohjelmaa ja se alkoi mainiolla vitsillä, jota en nyt ala tänne kopsaamaan, kun en sitä silleen muista. Mutta nauratti minua, ja minua ei usein naurata tipan tippaa.

Jotenkin kivempi kirjottaa tänne eli pitää täällä päiväkirjaa, mutta en nyt tiedä, että missä oikein jatkan. Ehkä kirjotan molempiin. Ja tuon oikean tukarin toimintaan nyt ei tietenkään voi luottaa, kun se on kaatuillut tämän tästä ja ollut rikki, vaikka ei näin pitkää aikaa.

Aika suuren siivouksen ovat tehneet, kun valtaosa kaikista vanhoista viesteistä - myös päiväkirjoista - on kadonnut kait bittiavaruuteen. Että se heidän lupauksestaan, että kaikki päiväkirjat ovat tallessa, kun tukari aukeaa. Höpönhöpönhöpöpöpöpöppöpööööö.

Mihinnkään ei voi luottaa. Ei mihinkään, ei kehenkään. Mutta onneksi en luotakaan.

Piita, juuri noin. Täällä on todellakin helpompi kirjoitella. Toivottavasti tämä pysyy jatkossakin.

Heips eBeta, kivempi on kirjotella täällä kyllä, vaan se siinä tuntuu nyt kovin kummalliselta, kun elämä on niin kun hajalla, kun osa mun päikystä on siellä ja osa täällä. Ja se suurin osa on juuri vanhalla tukarilla. Mitä tehdä?

Aloitin kopsaamaan näitä kirjotuksia toiselle tukarille, mutta en tiedä, jaksanko kaikkia kopsata. Ekan sivun kirjotukset vasta kopsasin.

Tuntuu vaan, että pitää "eheyttää elämä".

Kävin suihkussa ja söin ja nyt juon teetä

Sitten kait nuo pian tulevat ja miten se ilta sitten menee, en tiedä.

Pitää muistaa ottaa opamox nyt kuitenkin. Luota omaan kestävyyteeni ja jaksamiseeni ollenkaan.

mäkin oon ihan hämissäni, kun en tiedä kumpaan mennä tukarille kun se on kunnossa vai jäänkö tänne. ehkäpä jakaudun molempiin kunnes osaan päättää.

kävin täällä siis

Tulin just kotiin kaupan kautta

Nyt ei tarvi sitten huomenna mennä. Olikin rauhallista kaupassa tuossa ennen yhdeksää. Mukavaa.

Mutta vanha tukari näky hyytyneen kokonaan taas, että on onnni, kun on tämä paikka

Olin siellä kuntosalilla taaperon kanssa sillä aikaa kun äitinsä jumppasi. Siellä oli semmoinen lasten paikka missä oli palllomeri ja liukemöäki ja legoja sun muuta, mutta on taapero vähän pieni vielä siellä yksin olemaan. Vaan tuosta tottuu sitten. J oli ollut taaperon kanssa viime viikolla, kun äiti jumppasi, mutta nyt oli hällä omia menoja. On siinä iässä, että on noita menoja, eikä lapsenhoito kauheasti nappaa. Hyvä kun sillon tällön kuitenkin hoitelee.

Opamoxilla jaksaa ja kestää ja on suht huoletontakin niin kun aina ja sen aikaa kun vaikutus kestää.

Siinäpä viimoiset kuulumiset.

Kappas vaan Chaos, olit käynyt sillä aikaa, kun kirjottelin. Kiva

Joo, ehkä minäkin jakauden molempiin ja tulee minulle siis vielä jakaantunut persoonallisuushäiriö siitä ehkä...

Kattelin kiinalaista terveydenhoitosysteemiohjelmaa. Ei yhtään sen parempaa kun se dokkari kiinalaisesta valitussysteemistä. Kyllä siellä on hankalaa paitsi tietenkin niillä, joilla on rahaa.

Mutta nyt taas tuperrun tästä sänkyyn

ensin vaan

ja sitten yritän vähän aikaa

Mutta siis

Taidan nyt olla rakastunut näihin hymiöihin

Että tokkopa raaskin täältä heti kohta häipyä vanhalle tukarille, vaikka se alkaiskin toimimaan. Voi täällä ainakin kirjotella näitä eläväisempiä kuvakirjotuksia, että millon jaksaa näitten kanssa leikkiä, niin voi olla täällä. Vaan voihan näihin äkkiä kyllästyä ja ainakin sitten kun ei jaksa, niin pahaa tekee vaan kaikki hymiöt.

Niin mutta täähän on vielä tuota opamoxin tuomaa keinohyvääoloa. Muistanutkaan taas sitä.

Mutta kivaa niin kauan kun riittää

Heräsin tuossa ennen seiskaa, vaikka meni myöhäseen tuo nukkumaanmeno kuitenkin. Taitaa vielä olla veressä tuota opamoxpirtsakkuutta. Otin kumminkin eilen siinä illansuusa kokonaisen tabun ja kun ei ole tätä massaa mitenkään ylenmäärin paljon, ni vaikutus on sitten tehokkaampaa, kuten lääkäri minua aikoinaan valisti.

Ja lääkäristä puheen ollen, en ole vielä laittanut hälle meiliä menemään, että olenko tyytyväinen lausuntoon vai en. Tämä on näitä asioita, jotka ei vaan hoidu. Siirtyy vaan. Huomenna, huomenna, ensi viikolla, huomenna, huomenna...En edes ole lukenut sitä sen jälkeen, kun se tuli. Ja sillonkin vaan pääpiirteittäin vilasin. Pitää olla hyvissä voimissa, kun sitä lukee. Ehkä en siis lue sitä. Mutta meili pitäisi laittaa, kun niin kerta lupasin. Kaikkea sitä menee ihminen lupaamaankin höyrypäissään.

Mutta tänäänkin mulla on kiire lenkkeilemään. On kiva ilma ja nyt aion lenkkeillä vaikka kuinka, kun ei ole mitään hoitovelvollisuuksia. Tiedä sitten, millon taas seuraavaksi on.

Kuulin lapselta eilen hänen uusista suunnitelmistaan, mikä ei ollut yhtään yllätys, että varautunut olin näihin suunnitelmiin. No, jää nähtäväksi miten niitten kanssa sitten aikanaan käy. Halusin vaan laittaa tämän tänne muistiin, vaikka siitä nyt sen tarkemmin voi kirjoittaakaan. Noh, muistiin ja muistiin, sitä täältä ikinä löydä, jos löytämisen tarve tulisi. Tai ehkä sentään. Mutta siis, tulevaisuutta - kaukaista tulevaisuutta - ja suunnitelmia riittää.

Mulla ole suunnitelmaa edes täksi päiväksi muuta ku toi lenkkeily tietty. Ja se vallan mainiosti riittä mulle. Ajatuskyky niin kun loppuu, jos pitää rueta miettimään enempiä suunnitelmia tai tulevaisuuksia. Ihan yhtä utopistista, kun alkaisin suunnittelemaan vaikka avaruuslentoa. Ei kiinnosta ja miksi pitäisi? Riittää lenkkeilyt mulle.

Tänään on vissiinkin torstai, vaikka tuntuu mulla ihan olevan perjantai. Onkohan siitä nyt viikko, kun en ole puhunut ystävän kanssa halaistua sanaa. Kun en ole jaksanut. Mietin, että jaksaisinko jo. Saas nähdä nyt sitten, että soitanko vai en.

Tämmöstähän tämä elämä on tai olisko tämmöstä

Ehkä molempia.

Ööh, kirjottelin tänne pitkät pätkät, mutta sitten ne katos, kun lähettäminen kesti liian kauan. Huoh.

En jaksa alkaa uudestaan kirjottamaan.

Mutta olin lenkillä. Se on tärkeintä. Ja menen uudestaan kunhan olen käynyt jääkaapilla

Ja syönyt jotain pientä ja kevyttä

Joo, söin pientä ja kevyttä.

Kauheasti väsyttää nyt, mutta lähden tästä kohta taas ulos. Ei parane jäädä tuleen makamaan eli paikoilleen.

Niin sitä ainakin kirjotin muistaakseni, että tukarille ei pääse enää ollenkaan, kun se kyselee jotain salasanoja ja tunnuksia. Että siellä kyselee sitten vaan.

Ystävälle en ole soittanut. En ole jaksanut, en jaksa. En jaksa olla sosiaalinen. En jaksa puhua, en jaksa kuunnella mitä kaikkea hän onkaan ehtinyt tehdä. Uuvun pelkästään jo ajatuksesta, että joku voikin olla niin aktiivinen ja vaikka mitä. Ja saa siitä jotain sisältöä elämäänsä. Enkä jaksa kertoa näistä mun asioista, kun niitä kukaan jaksa kuunnella. Mulla on sisältöä elämässä ihan tällasenaan vaikka kuinka, mutta sitä ei kukaan tajua, että näin tylsä elämä voi olla sisällökästä. Mutta juu, riittää mulle. Eikä ole tylsää. En tyydy vähään, vaan olemattomaan. Ja siinäkin on liikaa.

Huoh.