Piitan varapäiväkirja

Nyt he sitten vasta ovat alkaneet korjaustyöt siellä vanhalla tukarilla, kun niin kerta seisoo ruudussa, kun sinne yrittää. Mitäs he mahtoivat tehdä tämän kuluneen ajan, yli kuukauden. Noh, se ja sama. Ehkä en enää ikinä palaa sinne. Tai sitten palaan. Kuka tietää. Minä en ainakaan.

Niin olin väsynyt kun lähdin lenkille sillon joskus ip. Aivan torkuksissa ja poikki, mutta pakko oli lähteä. Kesti melkoisen tovin, ennen kun sitten vähän virkosin ja melkein kolme tuntia jaksoin kaikesta huolimatta ulkoilla. Juu, ulkoilla on hyvä sana.

Mistä tuommoinen väsytys mahtoi johtua. Luulen vaan että opamoxin vaikutuksia sekin. Jäi yöunet vähän vajaiksi ja noin.

Mutta kattelin lemmenviemiä ja tein venyttelyjä ja kohta meen jatkamaan venyttelyjä. Vieläkin väsyttää niin että kait nukahtaisin justiinsa, jos hetken olisin paikallani vaikka telkun äärellä. Mutta en ole, kun venyttelen ja teen lihaskuntojuttuja. Niitä on pakko jaksaa tehdä, kun niin on poikki jalat ja koko kroppa.

Tässäkään voi olla kauan paikoillaan kun alkaa heti väsyttään

et parempi mennä jatkamaan

Kai mut ruhtinaallisesti sitten palkitaan, kun olen näin ahkera

Mistä sinä noita hymiöitä löydät? Minä olen niin uuno noiden kanssa etten osaa niitä käyttää,pitää opetella,ovat todella hauskoja.
Jessus tuota sinun juoksuvimmaasi ulkosalla,minä taas makasin kuin laho lahna pari päivää auringossa ja mässytin sydämeni kyllyydestä omenapiirakkaa.
Väärin on oikeastaan sanoa että löhosin kaksi päivää koko ajan,sillä tosiasiassa on hoidettava päivän aikana yksin kahden ihmisen tarpeet ruokineen ja muine "erittäin pakollisine" tehtävineen.

Onneksi olen oppinut luistamaan tuosta siivouksesta,viimekertainen yrityshän päättyi putoamiseen ja kaatumiseen saunan pesuhuoneessa ja siitä taitaa olla jo ainakin pari viikkoa. En ole siis tehnyt uutta uritystä siivota ja nyt kun lähdemme viikoksi pois,en edes yritä aloittaa. Omatunto vähän kolkuttaa ja äidin ääni siellä kuiskii siivouksen jokaviikkoisesta tarpeesta.
Ajatella,terveenä ja lasten ollessa pieniä seitkytluvun lopulla siivosin joka perjantaina ja paistoin samalla pullat töiden jälkeen. Sienestin ja marjastin,säilöin ja harrastin ja exä vain pelasi kiekkoa ja teki illat kavereille putkitöitä. Nyt se perkeleen exä on rikas kuin Kroisos ja osti tästä läheltä hemmetin kalliin ja hienon kesämökin kuin kiusallaan. Perkelee,että olen kade sen uudelle naisystävälle,joka on tällä kertaa suomalainen. Thaimaalainen vaimo ja kaksi venakkoa ovat siis menneen talven lumia ja ehtivät kyllä putsata exäni liiemmistä rahoista. Hahahaa,siitä olen vahingoniloinen. Varsinkin siitä,että Thaimaahan jäi vastaostetut talo ja auto exälle,eikä edes tuomari saanut niitä pois tai rahoja niistä.
Kyll' mie oo ilkiä,mut syystäkii...
Voi hyvin viikonloppu ja ensi viikko!

Kiitos toivotuksista vm48!

Tuolta evakkoloiden ketjusta löysin linkin, jossa on noita kivoja hymiöitä. Ja siellä oli muistaakseni joku ohjekin, että miten niitä liitetään kirjoitukseen. Riippuu paljon fiiliksestä, jaksaako niitten kanssa leikkiä vai ei.

Kyllä se vaan on ehdottoman hyvä asia, että voit välillä huilia mitään tekemättä ja yrittää rentoutua, on tuo sinun elämäsi sen verran rankkaa ja raskasta. Voimia pitää välillä kerätä, että jaksat taas. Siivoukset joutavat odottamaan, vaikka tiedän kyllä, että tekemättömät työt vaivaat nekin.

Juu, ja kiva on olla välillä ilkeäkin, silloin kun siltä tuntuu. Helpottaa oloa vähän. Minä taidan olla liiankin usein ilkeä. Eikä olo ole helpottunut. Ehkä ei tepsi minuun tuo konsti kuitenkaan.

Nuukahdin illalla tietty telkun ääreen. Sen onnellisuusohjelman. Ja nukuin tuohon vaille kasiin. Ja näin unta taas, että lentokone putosi. Oli american airwaysin kone se. Oltiin jossain lentoasemalla ja ooteltiin meidän lentoa, mutta lennot oli kaikki seis tuon onnettomuuden vuoksi. Ei ollut lähteviä, ei tulevia näyttötaulussa. On ennenkin lentokoneet putoilleet ja laivat uponneet mun unissa. Mahtaako tietää rahaa ja rikkautta ja rakkautta ja muuta hyvää vai ihan vaan toistuvia katastrofeja. Tiedä häntä.

Mutta tulkinta on selkee: olen jumittunut paikalleni, eikä näy edes vempelettä, joka veis mut suuntaan tai toiseen. Mutta olen kumminkin paikassa, jossa mahdollisuus olisi lähteä ihan vaikka minne paitsi avaruuteen. Eli on siis aikomukseksani lähteä, vaan olosuhteet estävät.

Ja noinhan se osaltaan on. Pääsisin paremmin pois tästä tilasta, jos tietäisin satavarmaksi, että saan tehdä sen alusta loppuun omin ehdoin ilman pakottamista tai sanktioita. Vaan minä en luota mihinkään enkä kehenkään. En todellakaan luota. Ja voi olla, että en ikinä pääse millään ehdoin pois tästä tilasta. En omin ehdoin, en muitten sanelemin ehdoin. Joten turhaa vaivaa. Olkoot.

Kovin olematon on olo taas. Kai se on aina. Välillä sen tuntee ja tiedostaa paremmin.

Nyt pitää tehdä hirmu vaikea päätös, että menenkö kauppaan tänään vai huomenna ja mihin aikaan. Miksi sinne meneminenkin on niin vaikeaa. Yritän mennä tänään, kun siellä on ehkä vähemmän ihmisiä kun huomenna. Parasta olisi jos lähtisin just nyt. Olisi vielä hiljaista. Mutta en ole tarpeeksi hereillä.

Lenkkeillä kuitenkin aion, vaikka eilen nilkka oireili, että sekin tietenkin liikarasituksesta, mutta onneksi on yön aikana rauhoittunut. En edes kuvittele, että mun kroppa kestää enää mitään, mutta siitä huolimatta jatkan rääkkäämistä niin kauan kun mahdollista. Pitäisi tulla järkiinsä. Noh, välillä olen järjissäni ja sauvakävelen kyllä. On elimistölle inhimillisempää ja kuitenkin melko tehokasta sitten kun kunnolla viuhtoo eteenpäin. Tehokasta siis kalorikulutuksen kantilta.

No, jos nyt alan pohtia tuota päivän vaikeaa kysymystä.

Pääsin kun pääsinkin kauppaan ja vielä takasinkin. Nyt ei tarvi sitten huomenna mennä, mikä on oikein hyvä.

Ja lenkkeillyt olen. Lopuksi noukin vähän puolukoita. Tulin kotiin ja tein sienimunakkaan
sienistä, joita noukin eilen.

Ulkona on kesäistä suorastaan

Nyt nesteytän itseäni että jaksan sitten paremmin lenkkeillä lisää.

Muuta ei sitten ole oikeastaan raportoitavana. Ystävälle en ole soittanut, eikä hän mulle. Tietenkään. Taaperon suunnalta ei ole esitetty vaatimuksia, että oikein rauhassa olen saanut olla. Ja ne muut asiat, jotka tekee mut rauhattomaksi, olen saanut pysymään taka-alalla. Noh, tyyntä myrskyn edellä.

Ei omena tosiaan kauas puusta putoa ja sen todistaa isä ja poika vanhanen. Tatun rotuopit ja matti on muuten vaan dingdong, kun ehdottelee ihan hulluna kaikkea hullua. Että juu näin on.

HS tänään:

"Vanhaselta tiukat ehdot Yle-maksusta vapautumiselle

11.9.2009 15:16

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) olisi valmis vapauttamaan Yle-maksusta ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä, joista Yleisradion ohjelmaa lähetetään. Vanhanen on tarjonnut tällaista mallia keskustan kannaksi kiisteltyyn Yle-maksuun.

Suomenmaa-lehden mukaan Vanhanen teki ehdotuksensa keskustan puoluehallituksen kokouksessa torstaina. Käytännössä Vanhasen ehdotus vaatisi esimerkiksi sitä, että Yle maksusta vapautuakseen kansalaisen pitäisi luopua internetin ja kännykän käytöstä."

Mikähän poliisipartio tai luvantarkastuspartio sitten kulkee tsekkaamassa kaikki taloudet vai miten he meinaavat tiedot urkkia. Operaattoreiltako. Siis kirjallisestihan voi todistaa ummet ja lammet. Sitten tehdään vissiin pistokokeita. On siinnäkin homma jollakin setviä noita kirjallisia ilmotuksia. No, mun salaista numeroa edes poliisi saanut urkittua, että soitti tyttärelle, kun heitin piti saada mut asemalle kertomaan onnettomuudesta. Kysyin, että ettekös te saa salaista numeroa selville, kun tyttärelle soititte, mutta en saanut mitään järkevää vastausta siltä poliisilta vaikka olikin hyvin ymmärtävinen ja ystävällinen ja noin.

Mutta juu sitä myö saahaan, mitä myö oomme tilanneet. Näinkin on. Eikä yhteen mitenkään muuten. Vaikka minä en ole kyllä tilannut vanhasta enkä muitakaaan idiootteja joita siellä on mukatärkeinä ja väittävät hoitavansa yhteisiä asioita. Voi veljet ja siskot!

Ei pitäis noita uutisia vilkuilla, kun näköjään alkaa ärsyttämään salamana.

Olin siis lenkkeilemässä ja hyvin kulki. Noukin vähän lisää puolukoitakin. Nyt pitää taas suorittaa venyttelyt. Toivottavasti jaksan pitkän kaavan mukaan.

Juu, olin hyvin närkästynyt poliisille, että eivät vaivautuneet ottamaan selville mun puhelinnumeroa, vaikka annoin sen kyllä ambulanssipojalle, kun kyseli multa tietoja. Mutta siis, siinä vaiheessa kun poliisi soitti lapselle, oli onnettomuudesta kulunut kait kaksi viikkoa. Ja mullahan ei ollut tarkotus ees kertoa lapsille, mitä on tapahtunut, että olis hyvin voinut olla, että ei lapsi olis tiennyt koko asiasta mitään. Oli vaan sattumaa, että olikin pakko kertoa jo viikon kuluttua kolarista. Eli ei siis hämmästynyt niinkään poliisin soittoa, vaikka kyllä kait aluksi hämmästeli, että mitä on tapahtunut. Poliisit kun huvikseen soittele.

Niin, minä kaikessa lapsellisuudessani kuvittelin olevani kaikin puolin kunnossa viikossa tai parissa tai noin. Juu, että kaikki ruhjeet ja haavat kasvoissa sun muut turvotukset ja sinerrykset ja punerrukset olisivat niin kun taikaiskusta hävinneet. Niin ja puhumattakaan tästä henkisestä puolesta. No, minähän olin menossa takasin yliopistolle "ihan kohta". Muuta ajatellutkaan, kun sinne takasin menemistä.

Vaan kaikki kävikin ihan toisin.

No, juossut olen paljon ja sitten poimin taas vähän puolukoita, tein ruokaa, tiskasin, imuroin ja nyt juon teetä ja aamulla nousin ylös kahdeksalta. Kuuntelin radiosta köyhyysohjelmaa ja siinä oli joku kelan johtaja, mikä kaikeksi ihmetyksekseni oli ihmiseltä kuulostava, ei niinkään byrokraatilta kuulostava. Mutta se heillä siellä on, että kun on nuo poliitikot, jotka säätävät ties mitä lakeja, joita heidän on noudatettava ja jotka ovat ihan pöhköjä ja ne juuri tekee ihmisten elämän vaikeaksi. Näinhän se on. Mutta niin kun just kirjotin, sitä myö oomme saaneet, mitä oomme tilanneet. Että ihan turha valivalivalittaa.

Ja siinä ohjelmassa olivat samaa mieltä kun minäkin, että olipa veto tuo vanhasen veto. Juupa juu ja niinpä niin. Mutta pöhköiltä ei nyt voi mitään järjellistä odottaa. Ymmärrä ollenkaan, että on siellä vallan kahvassa tuo vanhanenkin. Enkä ymmärrä kyllä monen muunkaan poliitikon vallan kahvassa oloa. Mutta piiri pieni pyörii ja poliitikot siinnä hyörii. Traitraitallallaa, traitraitrallallaa...

Taidan lähteä kohta ulos taas kun saan juotua teen. On ollut jotain sateella uhkailua

mutta ihan poutaa ja aurinkoista on kuitenkin ollut.

Ja saa olla vastakin. Kestä mitään sadepäiviä.

Olipa yö. Monta kertaa tunnissa katsoin kelloa läpi yön. Nukuin kyllä, en siis valvonut kellonkatsomisten välillä. Noh, eipä ne juuri parempia ole muutkaan yöt. Nyt kellonkatsomista oli vaan niin paljon, että tuntuu kun en muuta olisi tehnytkään. Nousin tuossa kasin paikkeilla sitten ylös. Ni, ja ne unet. Huoh.

Muuta keksi kun että on vaan kova stressi kaikesta eli elämästä kaiken aikaa ja aina vaan. Ja etenkin tuosta edessä olevasta väännöstä kelan ja valtiokonttorin kanssa. Siihen menee hirmuisesti energiaa jatkuvasti, kun ne asiat pyörivät päässä. Ja ne uhkakuvat ovat kamalia, joita mun päässä siis pyörii. On kova työ saada niitä uhkakuvia siirrettyä syrjemmälle. Ja on vaikeaa kun pitäisi toi lausunto ja oma selvityskin tilanteesta - joka ei siis ole muuta kun pahentunut - laittaa menemään kelaan. Ja ilmottaa lekurille, että olkoon lausunto sitten vaikka tuommoinen, että en jaksa siihen sen enempää ottaa kantaa. Tai en siis pysty. Liian ahdistavia asioita. Niihin ei vaan pysty käymään käsiksi, ei sitten millään. Ei tänään, huomenna, huomenna, huomenna, mikäs kiire tässä, ehtiihän sitä, huomenna, sitten joskus....huoh.

Olen aivan lamaantunut tuon asian kanssa.

Tänään on sitten edessä lenkkeilyä, eikä kait ole mitään sateen uhkaakaan. Onneksi. Uhkakin on liikaa, sateesta nyt puhumattakaan. Siis se, että sanotaan, että on sateen mahdollisuus tai sadekuuroja paikoin, on jo sietämätöntä ja rajottaa mun liikkumisia siinä mielessä, että sitten huhkin yhtä perää kun on poutaa vaikka kuinka, kun pelkään että kohta sataa. Enkä tykkää kastella itseäni sateessa. Siis sateetkin stressaavat minua. Ulkoista uhkaa. Vaan luulen, että mun sisällä kytee paljon pahempi sisäinen uhka, mutta en vaan tajua ja ymmärrä sitä. Tai en välitä siitä. Tai se on sitten merkityksetön, oma valinta. Tarkoitan tuota päätöntä liikkumista ja muuta siihen liittyvää. Vaikka se ei ole oma valinta, vaan ihan muuta.

Tein sen onnellisuustestin joskus, mutta ne pisteet joita siitä sain, eivät ole julkaisukelpoisia. Mutta ne kysymyksetkin olivat sellaisia, että eivät oikein sopineet mulle, mutta ne onkin vissiin tehty "normaaleja" ihmisiä ajatellen. Pisteet olivat siis todella alhaiset paitsi masennuspisteet, jotka olivat todella ylhäiset. Eipä niissä mitään yllättää mulle ollut. No, ehkä teen sen joskus uudestaan. Ei oikein ole yhtään kärsivällisyyttä tehdä tuommoisia testejä, että mieluusti yksi selkeä kysymys ja siihen kaksi vastaus: joo tai ei. Että semmosen testin jaksaisin ehkä tehdä. Mutta rivi- ja sivutolkulla kysymyksiä ja vaihtoehtoja, ni ei. Jaksa ees lukea niitä, että mitä kysytään. Siinä voisi olla aluksi kysymys, että jaksatko tehdä testin vai et. Jos et jaksa, elämäsi ei ole millään lailla hyvässä jamassa.

Ni ja sitten vielä se, että mulla ei ole mitään halua eikä tarvetta muuttaa elämääni tästä mihinkään suuntaan, että riittää ihan kun vaan saan olla rauhassa ja jatkaa näitä rutiinejani hamaan hautaan. Olenko onnellinen vai en, on saman tekevää. Yleensä minä vaan olen, olematta sitä tai tätä paitsi että välillä olen melkoisen ärsyyntynyt. Mutta onnelisuus, mitä se on ja miten sitä luotettavasti mitataan. Minä voin sanoa olevani onnellinen tämmöisenä mitääntekemättömänä, mutta jos minut väkisten pakotetaan muuttamaan elämääni "onnellisempaan" suuntaan, niin sehän on vaan katastrofi. Onnellisuus ja elämänlaatu lienevät kait hyvin subjektiivisia kokemuksia. Se, mikä käsitys ja kokemus muilla on onnellisuudesta ja elämänlaadusta sun muusta, ei voi määrittää minun käsityksiäni ja kokemuksiani. En elä niitten muitten määrittämillä elämänehdoilla, minulla on omat ehtoni. Ne riittävät minulle. Tämän kun tajuavat noissa inkvisiittoribyrokratioissa, ni hyvä on. Vaan niitten tajuamisessa on kovasti puutteita, kuten tiedetään.

Huoh, voi nyt pilata tätäkin päivää noilla idiooteilla, että parempi vaan turruttaa itsensä ulkoilulla ja muilla pakkotoiminnoilla.

No, nämä mun päivät menee saman tutun kaavan mukaan, että lenkkeillyt olen ja noukkinut lisäksi vähän sieniä ja puolukoita, mutta en kumpiakaan mitenkään ylenmmäärin. Lenkkeillyt ehkä olen jo ylenmäärin, mutta en riittävästi eli menen kohta jatkamaan. Tankkaustauolla.

Juostessa rokki soi noin yleensä ja niin tänäänkin. Mutta sitten noukkiessa kuuntelin ohjelmia ainakin ukkostutkijoista ja ukkosesta ja suklaatutkijasta ja suklaasta. Pari palaa suklaata - kuinka suurta palaa, sitä ei kerrottu - päivässä, tekee ihmiselle hyvää, sydämelle ja muutenkin. Siis tummaa suklaata. No minä pääasiassa luotan kaakaon taikavoimaan. Olikohan viime lokakuussa, kun aloin sitä juomaan ja siitä lähin olen juonut. Alkoi vissiin sillon joku puutos mun elimistössä jyllätä ja taitaa jyllätä siis edelleen. Mutta kahvinjuonti loppui siihen. Sitä juon tosi harvoin enää ja ihan poikkeustapauksissa, mutta en kotona. Kahvinkeittimenkin olen vallan tunkenut kaappiin, eikä ainakaan tuoretta kahvia ole kaapissa.

Mielenkiintoista oli tuo ukkosjuttukin, että miten salamat "hakevat" kohteensa. On jotain esisalamia ja sitten vastasalamia maassa, siis jotka jotenkin houkuttavat tai vetävät salamia puoleensa. Ja sitten kerrottiin, että miten kannattaa suojautua ukkoselta. Ei maahan makaamaan, se oli paha, jos salama iskee lähelle, vaan kyykkyyn ja jalat yhdessä piti olla nimenomaan. Jos on jalat erikseen, niin sitten se sähkövirta jotenki kulki ihmisen läpi tai jotain. Noh, ehkä tuo radiaattoriohjelma on netissä kuunneltavissa, kun riitä mun kyvyt ja taidot sitä tässä kertaamaan.

Ja jotain muitakin ohjelmia kuutentelin mm. hyvästä hallintolaista eli miten viranomaisten pitää vaikkapa kohdella ihmisiä keloissa sun muissa, mitä oikeuksia ihmisillä on jne. Oli viikon tietokirja tuo ohjelma.

Olen siis paljon viisastunut tänään, tai no, tietomäärä on ehkä joksikin toviksi lisääntynyt, kunnes taas kaikki unohtuu, kun uutta tietoa tulvii sisään, eikä kaikki sinne mahdu mitenkään. Eikä sillä kaikella tiedolla ihminen edes mitään tee.

Hyvä kun osaan vielä kirjottaa edes jotenkin.

Noh, taidan tästä lähteä pikkuhiljaa taas ulkoilemaan, kun päivä on mitä parhain, eikä tämä paikallaan olo ja sisällä olo oikein nappaa.

Ulkoilin juu. Nyt olen kaamean väsynyt. Ehkä se viimeöinen jatkuva heräily vaikuttaa. Taikka ainahan olen väsy. Mutta kumminkin. Ja päivä oli tosiaan oikein hyvä ulkoilupäivä. Vaikka väsynyt olenkin ja paikat jumissa ja ties mitä, niin jaksan tuolla metsässä ravata. Taas noukin vähän puolukoita. Niitä ei tuolla paljon ole, kun mustikkametsää on se enemmänkin, mutta jonkin verran on noita puolukoitakin. Toiset niin kypsiä, että putoovat varvuista, toiset vielä puoleksi raakoja. Mietin vaan sitä, että jos kumminkin heivasin itteni täältä korpeen asumaan, kun kerta tykkään olla omissa oloissani, enkä kaipaa mitään häppeninkiä elämääni. Että kun tuolla päivät pitkät "samoilen", niin miksi olla tässä ja maksaa noita kalliita remppoja. No siksi, että muuttaminen on liian vaikea juttu hoidettavaksi. Miten saa muutettua, kun saa helppojakaan asioita tehtyä. Vaan helpotkin asiat ovat vaikeita, että siksi niitä ei saa tehtyä. Noin yksinkertaista se on.

Ja eikun sänkyyn.

Se oli sitten semmoinen kerran tunnissa heräilyjen yö. Ja vehkomista. Millon oli kuuma ja millon kylmä. Peittoa syrjemmälle ja peittoa päälle. Totahan se on yöt läpeensä. Nousin vähän ennen kasia. Miksikähän yön pitää olla noin risainen.

Ilmeisesti on taas hieno ulkoilupäivä tulossa ja se on hyvä. Kauppaan en tänään mene, koska kaakaomaitoa on ja kaikkea muutakin. Mitä harvemmin siellä käy, sen parempi.

Päätin juuri, että mitään lekurille kerro, onko lausunto hyvä vai, vaikka lupasin. En jaksa semmmosta meiliä kirjottaa. Hullulta voi nyt odottaa mitä tahansa. Mutta kun sekin stressaa liikaa, että siksi on parempi antaa asian olla. Se sitä edes enää muista, mitä on sovittu ja mitä ei.

Mutta siis kuitenkin pitäisi kohta alkaa väsämään omaa selvitystä, että mikä mun tilanne oikeasti nykyisin on. Nuo, tai ainakin tuo, lääkärien lausunnot ovat nyt niin avuttomia, että niistä mihinkään ole. Pare vaan heittää eli kaataa koko moska niitten inkvisiittoreitten päälle sellasenaan eli sensuroimattomana, että alkavat niin kun tajuamaan, missä täällä mennään. Siis en luota, että tuo lausunto pelkästään riittää. Ni, niille nyt mikään riitä, tietää sen.

Telkusta tulee MOT:ssa ohjelma jonotuslautakunta, mikä voi olla valaiseva, jos sen ilkee katsoa. No, sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnasta mulla ei ole kokemusta, mutta muista kaikenmaailman lautakunnista ja muutoksenhakulautakunnista kyllä. Lautakuntien maa. Miten hienoa.

Noh, tuohon aiheeseen mun ei kande enempää aikaa tuhrata, kun kiukustun heti ja menee hermot.

Suunnitelmia: lenkkeilyä tänään, sienikeittoa ruuaksi.

Siinä ne kaikessa lyhykäisyydessään. Ja lyhyestä virsi kaunis, vai miten se nyt on. No kumminkin siinä oli ainoot suunnitelmat mitä mulla on. Ne on lyhyen- ja pitkäntähtäimen suunnitelmat. Eli mun aikaperspektiivi on vaan tämä päivä. Mitä huomenna teen, sitä en tiedä enkä osaa aavistaakaan, mutta jos hengissä olen, toivottavasti lenkkeilykunnossa.

No, pitää lisätä, että ehkä kirjotan tänne vielä tänään

mutta se nyt on komsii ja komsaa, että miten millonkin ja kuten kullonkin. Ikinä voi tietää, onko kirjotusfiiliksiä vai eikö niitä ole.

Onpa hyvä keskustelunavaus Utriolta hesarin sivuilla. Ja ne kommentit ovat just puolesta ja vastaan niin kun vain kuvitella saattaa.

Mutta juu, niin kun täälläkin vasta kirjotin, en halua ikäloppuna maata vaipoissa ja pillereistä tiedottomana nuorten likkojen käänneltävänä, jotka melkein oksentaavat, kun joutuvat siinnä hommiaan tekemään ja mua pesemään ja kääntelemään. Hyi hitto, ei ikinä tommoseen alennustilaan saa ihmistä päästää!!!! Vielä vähemmän - tai en ollenkaan enkä misään tapauksessa - halua olla lasteni hoidettavana. Siinä tapauksessa oksennan itse. Se on kaikesta järkyttävin tilanne.

Mutta siitä, kuinka lapset hoitavat vaikka kuinka huonokuntoisia vanhempiaan vuosikausia, on tehty joku ihme myytti, siis semmoinen sankariuden myytti ja glooria, että juokseevat tuon aiheen kanssa sitten medioissa kertomassa "kokemuksistaan" ja "halustaan" hoitaa vanhempiaan, että ovat niin kun palveluksen velkaa, kun vanhemmat aikoinaan hoitivat heitä niin nyt on sitten meitin vuoro hoitaa vanhempia. Että mitä??? Ja siinnä ohessa hoitaa omat lapset, käydä töissä, elää oma elämä jne. Voi vitsit sentään, paremmin en taida sanoa.

Mulle semmonen kuolonpilleri ja heti. Otan sen sitten kun olen tarpeekseni saanut tästä inkvisiittoriyhteiskunnasta.

Ikinä ole ymmärtänyt tommosta, että väkisten pidetään ihmistä hengissä, vaikka siinä oikeesti mitään henkeä ole ollenkaan.

Ja mikä eettinen kysymys se on, kun vasta oli hesarissa se juttu, jossa lääkärit kertoivat millaisen vanhuuden he haluavat ja että eivät halua sellaista vanhuutta, jonka he joutuvat "määräämään" nykysin vanhuksille, siis että pidetään hengissä ihan vaikka väkisten ja vaikka millä konstein ihan niin kun kiusallakin. Se on luonnotonta. Luonnollista on, että ihminen kuolee ja että VANHA ihminen kuolee eikä kidu elämässä, jossa ei voi eikä pysty tekemään yhtään mitään. Herrajumala sentään mitä tekopyhyyttä ja ties mitä sontaa harrastetaankaan!!

Mutta olin lenkillä ja taidan lähteä kohta uudestaan. Täällä joku tekee kämpässään remppaakin, on siitä lappu ilmotustaululla, että välillä hakataan ja välillä porataan. Saanut kaikista rempoista tarpeeksi.

MOT oli just niin ahdistava kun kuvittelinkin. Vitun kiinalaiset valitussysteemit meillä. Perkele. Muuta jaksa nyt eikä ole väliksikään.

Tänään ehkä pitäisi jaksaa raahustaa kauppaan. Saa nähdä miten käy. Olen kirjoittanut kauppalappua ja siinä on jo aika monta ostettavaa, mutta mutta....se menemisen vaikeus.

Nousin ylös joskus puoli kasin jälkeen. Kovasti jouduin siinä miettimään, että mikäs päivä meillä nyt on. Olis voinut olla ihan mikä päivä tahansa, mulla ei siis ollut harmainta hajua käsillä olevasta päivästä. Tulin siihen tulokseen sitten asiaa ankarasti pohdittuani, että on tiistai.

Väsyttää vaan vielä. No herään, kun menen lenkille. Siellä huhkin eilen vielä lisää muutman tunnin. Aika monta tuntia tulee ulkoiltua päivässä. Juu, vähempi ei riitä. Mutta vaaka näyttää vallan iloisia lukemia, kun oli tänään taas alhasin lukema kun ikinä. Kivaa. Ja toisaalta ei. Mutta minkäs teet. Kyllä invisiittorit kuihduttaa mut olemattomiin. Pitäis saada noi paperit liikkeelle, mutta mutta...vaikeeta. Niin ja kaikkihan on seurausta, eikä kukaan hoida syytä. Tai siis ehkä joku hoitais, mutta kun en suostu maksamaan, kun ole mulla semmosia terapiarahoja. Ja toisaalta, enpä jaksaisi käydä missään kelleen mitään jauhamassa. Ei motiivia, ei pointtia. Ehkä joskus sitten, kun mun ei tarvi enää pelätä inkvisiittoreita. Sitten, kun elämä on siltä osin vakaata. Mutta ne mitään ymmärrä, vaan en nyt jaksa siitä veivata ylenaikaa. Se vaan pyörii päässä koko ajan, että on kun takiainen tuo asia. Pääse siitä eroon millään. Siksi vähän väliä kirjotankin siitä tai en kirjota juuri muusta. Mutta eikös se ole juuri kirjottamisen tarkotus, että siitä kirjottaa, mistä millonkin kirjottaa, vaikka kuinka tylsää onkin. No tämä mitään tylsää ole ollenkaan, vaan pirun jännittävä jännitysnäytelmä, että millon saan paperit lähtemään, miten selviydyn tässä epätietoisuudessa, mitä inkvisiittorit suuressa ja korkeassa viisaudessaan päättävät. Juu. Muuta jännitystä tarvikaan ja tässäkin on kaikki ihan liikaa.

Nyt pitää rueta miettimään, että menenkö kauppaan tänään vai huomenna ja jos menen tänään, että menekö nyt heti, päivällä vai illalla. Lenkille vaan haluan, kun tuo kauppaan käveleminen ei mun näkökulmasta ole mitään lenkkeilyä ollenkaan vaan turhaa ajanhukkaa. Vaikka siis kävelen ees taas, että onhan se liikuntaa, mutta ei mitään kunnon liikuntaa ollenkaan. Jos kirjotusvirheitä on, en jaksa niitä korjata.

Hyvin ei mene, mutta ei ole mennyt tietenkään aikoihin. Nyt vaan jotenkin tajusin, että miten kauhean huonosti voin ja miten kyvytön olen tälle tilanteelle mitään tekemään. Ja se vielä, etten luota kehenkään "auttajaan". En ollenkaan. Ne ei aidosti ajattele mun parasta, vaan jotain lakia ja pykälää ja asetusta ja säädöstä ja minä olen joku vitun "tapaus", jota "käsitellään". Edes ole ihminen.

Olen ihan poikki tuosta rehkimisestä jota on nyt jatkunut aikamoisella intensiteetillä jo pitkään. Siis fyysisesti poikki. Ja se ei mitenkään auta psyykkistä jaksamista. Olen vaan yksin, niin yksin kaiken kanssa, apua ei misään. Tai mun rahat ei riitä niin massiiviseen apuun, jota tarvitsisin. Tässä ei nyt enää auta mitkään pikkuräpellykset, kun elämä on ihan sekasin. Mikä romahdus nyt tämäkin, kun itken itken ja itken.

Nousin ylös puoli ysiltä kaamean unisena. Makasin taas kun kuollu silakka tuolla sängyssä kykenemättä nousemaan. Oli tommosta talvella kun oli nää kaikki asiat levällään. Sekö sama taas?

No nyt olen sentään pystyssä, vaan tokkopa hereillä.

Pakosta nousin, kun lähdettävä lenkille.

Muuta en sitten nyt jaksa.

Oho, onpas lenkin aikana tapahtunut isoja asioita. No, nyt sitten kirjotellaan tämmösellä pohjalla tai alustalla tai mikä hän nyt ikinä onkaan. Pääasia, että on paikka missä voi kirjottaa sillon kun tarve on. Pitää mennä täyttämään enregiavajetta nytten.